Eläkesäästäjät

Suomalaiset eläkesäästäjät tulevat menettämään ja ovat jo menettäneet eläkesäästönsä alkaneen suuren laman ja finanssikriisin aikana. Eläkevakuutusyhtiöt eivät pysty vastaamaan sitoomuksiinsa. Konkursseja on edessä.
32269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Älä vielä maalaa piruja seinille, vaikka se kieltämättä pahalta näyttääkin.

Kriisi ei kyllä olisi voinut meidän kannalta paljoa pahempaan saumaan osua kun on nyt ollut puhetta suurten ikäluokkien eläkkeellejäännistä. En ole valitettavasti nähnyt tilastoja kuinka ikäjakauma käytännössä tällä hetkellä menee, joten tietenkään faktatietona en voi asiasta puhua, mutta jos media ei ole vallan paskaa puhunut, niin tiukille menee.

Kriisi ei kuitenkaan tule jatkumaan ikuisesti ja rahavarantoja on varmasti kertynyt paljon myös nuoremmilta ikäpolvilta joilla eläkeikä on vasta hamassa tulevaisuudessa. Kyllä ihmiset osaa sen verran ajatella tulevaisuuteen että varautuvat eläkeikäänsä. Toivon ainakin niin, ihan jokaisen kannalta. Nämä nuoremmat maksajat saattavatkin nyt pelastaa yhtiöt konkursseilta. Ainakin osan. Lisäksi rahaa kuitenkin pumpataan jatkuvasti lisää koneistoon, joten siihen kuoliniskuun saattaa mennä juuri tarpeeksi kauan että tästä taantumasta päästään yli.

Ei tämä mikään maailmanloppu ole talouden kantilta vaikka nyt pahimmat pessimistit niin väittäisivätkin.

Äänestä

On aika erikoista, että OP Pohjola rokottaa eläkevakuutus säästäjää sijoituksen hoidosta vaikka sijoitustulos viimevuodelta oli MIINUS 24%.
Saisinpa minäkin miinustuloksesta hyvät provikat.
Kyllä vakuutusyhtiöt ovat täydellisiä rosvoja.
Ei ihme että isoja pääkonttoreita nousee kun rahaa tulee riippumatta palvelun laadusta.

Äänestä
  • Täytyy sanoa että nyt taitaa olla sijoittamisen periaatteet hukassa. Sijoittaminen on kuitenkin aina riski, ja hoitomaksujen meno on selviö meni miten meni. Perehdyitköhän tarpeeksi sijoitusmuotoosi ennenkuin lähdit mukaan?

    Katsopas nyt tuosta missä mennään tällä hetkellä:

    http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/porssikurssit/indeksi.jsp?indid=OMXHCAPPI&days=max&x=23&y=4

    Hyvin harva sijoitusmuoto on puolentoista vuoden aikana tehnyt järin mittavia voittoja. Vika ei ole pankin, vaikka ne toki ovatkin hyviä ottamaan siivunsa (ja siksi en pankin kautta itse juuri sijoitakaan, pl. osakkeet). Ja noh.. Jos tästä laskusta pitää jotain hyvää keksiä sen lisäksi että nyt saa edullisesti mm. rahasto-osuuksia, niin ainakin ne prosentuaaliset hoitokulut laskee sijoitusten mukana.. Mutta vielä tästäkin suosta noustaan. Indeksinmukaiseen tuottoon pääsee vain jatkuvalla ja säännöllisellä sijoittamisella. Kohtapuoliin alkaa olla oikein hyvä aika laittaa rahaa sisään. Se, onko kohtapuoliin huomenna vai 5 vuoden päästä, on toki eri asia. Itse aloitin jo vuoden alussa vaikka olen varma että vielä lasketaan mahdollisesti paljon. Sijoitusten keskihinta tulee jäämään silti alhaiseksi säännöllisesti sijoittamalla. Oletan että joka tapauksessa tänään laitettu raha on 10-15 vuoden päästä tuplat +osingot päälle.

    Peräänkuuluttaisin nyt ihmisten omaa järjenkäyttöä näiden asioiden kanssa. Oli sijoitus mikä hyvänsä, siihen tulee perehtyä perusteellisesti aina erilaisista strategioista verotukseen. Ei pidä uskoa sokeasti pankin henkilökuntaa tai muita alan ihmisiä.

    Ja loppuun. Vaikka sijoitus olisi laskenut 80% arvostaan, niin se ei ole tappio ennenkuin sen realisoi itselleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epämielyttävä totuus kirjoitti:

Suomalaiset eläkesäästäjät tulevat menettämään ja ovat jo menettäneet eläkesäästönsä alkaneen suuren laman ja finanssikriisin aikana. Eläkevakuutusyhtiöt eivät pysty vastaamaan sitoomuksiinsa. Konkursseja on edessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu