Lamaannus

Muistaako kukaan vielä, kuinka Kansa-yhtiöt koostuivat Eläke-Kansasta ja Henki-Kansasta jotka molemmat menivät konkurssiin. Konkurssi on suomen taloushistorian suurin.
Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että kyseessä oli vasemmiston talousnerojen kuuluisa kyky hoitaa omaa kapitaalia.

Eikä siinä vielä kaikki.

Punapääoman rakennusbisnestä hoiteni rakennusliike Haka. Haka ajautui konkurssiin yhdessä muiden punikkien bisnesten kanssa. Hakan konkurssipesän selvittelyissä kähmittiin pesän omaisuutta selvitysmiesten lähipiirille alehintaan.

Demareiden oma pankki STS koki vieläkin raadollisemman tuhon, jossa ei jäänyt tähteeksi edes kivijalkaa muistoksi raunioista. Ehkä parempi näin, koska kyseinen muistomerkki olisi liian hyvä muistutus demareiden taloudenhoidosta.

Kuin kruununa punapääomalle oli Eka-yhtymä. Eka-yhtymä oli punapääoman linnake joka hallinnoi kaikkea punapääoman yritystoimintaa.
Hotelli-, sekä kiinteistöbisnekset ajautuivat kaikki selvitystilaan ja lopullisen niitin aiheutti säästökassojen romahtaminen, jonka viulut maksoi veronmaksajat.

Arvoisat vasemmiston talousnerot, esittäkää vain näitä lipposia ja lopposia hoitamaan lamaa, niin lopputulos on edellisen kaltainen.
4124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kaikki haluavat rosvota demokraatisesti.
Voito jaetaan herrojen kesken, ja tappio tasataan veronmaksajien kesken.

Äänestä

Ennen Kansan ja hakan kaatumista Eka-yhtymä oli perustanut muutamia kiinteistösijoitusyhtiöitä ja kutsunut säästökassansa johtoon yhden veijarin STS:sta.

Punapääomasta pantiin iso osa piiloon Ulf Sundqvistin junailemana. Harmi vaan, että Uffen velipoika teki samalla omia kuprujaan, joista Uffekin narahti.

Tää STS:sta siirtynyt säästökassan pikkujohtaja oli Ema Rantalan kanssa tutkinnan kohteenakin, mutta syyttäjä muistaakseni uopui syytteestä tai sitten oikeus vapautti, en muista kummin kävi.

Kiinnostavinta konkursseissa oli sekin, että Kansan ja Hakan pesänselvittäjinä olivat Eka-yhtymän itsensä omistaman lakitoimiston lakimiehet, jotka selittivät pesiä pitkään ja rauhallisesti siirtäen konkurssipesien varoista enemmän kuin hyviä palkkioita lakitoimistolleen.

Kyselin itseltäni aikanaan, miksei "tutkiva journalismi" ollut ollenkaan kiinnostunut tämän tapaisista sosialidemokraattien puuhasteluista. Sitä voi tietysti kysellä vieläkin, jos viitsii.

Äänestä

Kansan kiinteistömassat siirrettiin Siltasari-Investille ennen kuin Kansa kaadettiin Ekan lakimiehille pesänselvityksessä tyhjennettäväksi.

Lipponen jäi punapääoman pelastamisesta sen verran Sundqvistille velkaa, että päästi tämän vapaaksi vahingonkorvauksistaan, mutta pani Arja Alhon kantamaan vastuun.

Äänestä
  • Tuon tiesi jokainen suomalainen taloustoimittaja, muttei uskaltanut siitä kertoa mitään. Lipposen pitkä viha olisi stopannut lehtimiesuran lopullisesti. Tässä maassa ei vittuilla valtapuolueelle, eli demareille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


punapääomalle kirjoitti:

Muistaako kukaan vielä, kuinka Kansa-yhtiöt koostuivat Eläke-Kansasta ja Henki-Kansasta jotka molemmat menivät konkurssiin. Konkurssi on suomen taloushistorian suurin.
Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että kyseessä oli vasemmiston talousnerojen kuuluisa kyky hoitaa omaa kapitaalia.

Eikä siinä vielä kaikki.

Punapääoman rakennusbisnestä hoiteni rakennusliike Haka. Haka ajautui konkurssiin yhdessä muiden punikkien bisnesten kanssa. Hakan konkurssipesän selvittelyissä kähmittiin pesän omaisuutta selvitysmiesten lähipiirille alehintaan.

Demareiden oma pankki STS koki vieläkin raadollisemman tuhon, jossa ei jäänyt tähteeksi edes kivijalkaa muistoksi raunioista. Ehkä parempi näin, koska kyseinen muistomerkki olisi liian hyvä muistutus demareiden taloudenhoidosta.

Kuin kruununa punapääomalle oli Eka-yhtymä. Eka-yhtymä oli punapääoman linnake joka hallinnoi kaikkea punapääoman yritystoimintaa.
Hotelli-, sekä kiinteistöbisnekset ajautuivat kaikki selvitystilaan ja lopullisen niitin aiheutti säästökassojen romahtaminen, jonka viulut maksoi veronmaksajat.

Arvoisat vasemmiston talousnerot, esittäkää vain näitä lipposia ja lopposia hoitamaan lamaa, niin lopputulos on edellisen kaltainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu