hmm.. jo siitä asti ku muistan, olen elänyt hyvin syvällä. tämä syvyys on ollut lähinnä surua ja vihaa. jos olen ollut iloinen, niin aina jokin on aina saanut sen hymyn alas. isäni oli alkoholisti, olin_9_tuli ero, jonka jälkeen muutto uuteen paikkaan. vanhat pitkäikäiset kaverit jäi taakse. siitä asti olen ollut uudessa paikassa antisosialisti. vihasin kaikkia, mutta silti olin kaikille sydämmellinen ja mukava. koulussa olin hieman erilainen muista. jäin oikeastaan täysin yksin, vaikka en olisi halunut. ne muut jotka kärsi muiden seuraamuksesta koulus, otin vahvasti itseeni. en ole tähän päivään asti tajunut miten jotkut on ilkeitä toisillee ilman mitään syytä. en oikeen uskalla edes olla ihmisten kanssa, varsinkaan tyttöjen. muutama on osoittanut mielenkiintoa, mutta en vaan pysty liikkumaan eteenpäin. ehkäpä pelkään rakastua tai olen liian ujo. en tiedä. kavereitakin on kuiteskin ollut jonku verra, mutta täysin eri aaltopituudella. viihdyn parhaiten mielikuvitus ystävieni kanssa, ne ymmärtää minua jonkun verran. en vaa haluisi olla niin herkkä ja syrjässä kaikesta. olisi kivaa nousta pintaan missä kaikki muut on. sellanen olo on aina ollut. sisäistä tuskaa auttaisi käsiase, mutta siitäkään en ole varma. ainakin se helpottaisi. ei vaan ole sitä voimaa olla optimistinen missään.
en edes tiedä liittyikö tämä mitenkään kaloihin, koska horroskoopeista mitään tiedä. en ainakaan sulkisi sitä vaihtoehtoa pois. maailma on niin ihmeellinen paikka muutenkin. jos nyt edes vähän tunteiden osalta tunnistit itsesi, niin voi mailaa: [email protected] kiitos! :)
en edes tiedä liittyikö tämä mitenkään kaloihin, koska horroskoopeista mitään tiedä. en ainakaan sulkisi sitä vaihtoehtoa pois. maailma on niin ihmeellinen paikka muutenkin. jos nyt edes vähän tunteiden osalta tunnistit itsesi, niin voi mailaa: [email protected] kiitos! :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
http://www.tukiasema.net/
Voit ehkä löytää itsesi tämän kirjan sivuilta (PS. älä luovuta vaikka osin teksti olisi kuivaakin) Itse löysin, olen myös Kalat ja tunnen olevani väärässä paikassa väärään aikaan...
Suosittelen myös muille jotka tuntevat olonsa jotenkin erilaisiksi muihin verrattuna.
Kirja
Indigolapset
Kirjoittanut
Lee Carrol & Jan Tober
Luulisin, että kalat purkavat tunteitaan usein taiteen ja mielikuvituksensa avulla. Mä pidän päiväkirjaa tunteistani. Siitä on tullu mun henk. koht. psykologi, joka ymmärtää mua. Mietin itelleni missä ajatteluani tai asennetta kannattais muuttaa ja missä jatkaa samaa rataa ja pinnistää. Ei oo helppo munkaan mielestä olla kala, mutta kyllä se tästä vielä ilox muuttuu... =)
en taida olla siis ainoa eh? niin.. kalamaiseksi mua ollaa aina kutsuttu. syy miksi tänne varmaa alunperin eksyinkin. osasin jopa pelottavan oudosti samaistua noihi useimpii topiceihi. ja hm.. tohon mu "elämän"tarinaan mahtuu kosolti muita asioita, karsin ne ny pois. eikä elämä oo aina kuivaa, vaikka kakkapökäle muiden anuksesta yleensä kuivuukin hyvin nopeasti. siitäkin kyllä saa omat hupinsa pidemmällä ajanjaksolla.
Simppulle: kiitokset saitista, vaikka ny favoritessä jo ennestää oli. Nita: luen sen ja kiitos rohkaisusta. Fisutar: mielikuvitus ja musakkia on yleensä ollut mulle apuna. ehkä kierosti pakokeinoakin samalla. tosin se on sääli, jos omaa itsensä pitää muuttaa toisen mieliksi. se on varmaan syy, miks en edes suutani kenellekkään ees haluu avata. taino ainakaan niille, ketkä osaan jo nähä lävitse.
mut joo.. tsemppiä teillekkin :)
Ite sorrun liian usein marttyyrimaiseen ajatteluun ja tunteiden sisälle sulkeminen ja oon oppinu, että muitten sulkeminen niiden ulkopuolelle on mun mielestä huonompi vaihtoehto (monestaki syystä), ku se, että opettelee hyväksymään itsen ja muiden erot ja löytämään iloa niistä. Jos se vaatii asennemuutosta, väitän, että se on sen vaivan arvoista! Ei siitä kande toisaalta stressata, elää silleen ku tuntuu hyvältä. Aina ei sekään oo kaikkein mieluisinta, ni sillon sit purkaa kiukkua!