Demarinuoret!

Lukiolaisten Liitto ja Keskustan, Kokoomuksen, Vihreiden ja PS:n nuorisojärjestöt ovat kaikki vaatimassa koulun pakkoruotsin poistoa.

Ketkä loistavat poissaolollaan?

Vastaus: vasemmistonuoret!

On täysin käsittämätöntä, että työväenpuolueiden nuoret ovat elitistisen historiallisen jäänteen kannalla. Tai eivät ainakaan sitä aktiivisesti vastusta.

Ei ihme, että vasemmiston kannatus laskee kuin lehmän häntä.

Vasemmisto profiloituu nykyään kaikkein taantumuksellisimmaksi osaksi.

Varsinkin nuorison eli tulevaisuuden silmissä.
3155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ei vasemmistonuoria ole olemassakaan!
Nuorimmat demarikannattajatkin ovat jo 50-kymppisiä!
keskiverto vasuri on 60-75vuotias huonosti koulutettu eläkeläinen.

Äänestä

Paavo Lipponen oli pakkoruostsittajien voimamiehiä.

Vasemmistonuorilla ei yksinkertaisesti ole rohkeutta nousta vanhoja vastustamaan.

60- ja 70-luvuilla vasemmiston nuorilla oli vielä kanttia, nykyiset ovat pullamössösakkia.

Äänestä
  • Luusereihin, joiden keski-ikä on yli60-v.
    Trendikkäämpää kuulua oikeistoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Herätkää! kirjoitti:

Lukiolaisten Liitto ja Keskustan, Kokoomuksen, Vihreiden ja PS:n nuorisojärjestöt ovat kaikki vaatimassa koulun pakkoruotsin poistoa.

Ketkä loistavat poissaolollaan?

Vastaus: vasemmistonuoret!

On täysin käsittämätöntä, että työväenpuolueiden nuoret ovat elitistisen historiallisen jäänteen kannalla. Tai eivät ainakaan sitä aktiivisesti vastusta.

Ei ihme, että vasemmiston kannatus laskee kuin lehmän häntä.

Vasemmisto profiloituu nykyään kaikkein taantumuksellisimmaksi osaksi.

Varsinkin nuorison eli tulevaisuuden silmissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu