Savuavat sydämet

Mielenkiintoinen ajatuskuvio..Olisikin hienoa ,jos kaikkki kauna häipyisi polttamalla..Usein jää kytemään,eikä sammu ne vihan tunteet..Jos voisikin aloittaa alusta..Unelmissa, kaikki on mahdollista.
Kiitokset ajatuksia herättävästä runostasi.Kyllä osaat hienosti kirjoittaa..Oikein mukavaa päivää sinulle ja voi hyvin..Iloa..t.Irkku

puhaltamaan käyköön heti näin aamutuimaan muttei tuimana.
Huomenta sinne.

Sunnuntaiaamu ja rauniot savuavat
hiilloksestako rakentuu uusi päivä.
Niinhän se on kuin vanha
palanut nostaa uutta
versoa,jossa tuhkan
maaperästä saa tuoretta voimaa.
Maaperä sama
mutta
uudistuneesta
kuin puhdistuneesta maasta
nousee entistä elivoimaisempaa
kasvustoa elämään.

Näillä sanoin orastavaa päivää
Sinulle.

vaaan sitten mietin
että rakkaushan ei
tulessakaan pala
ja kulta puhdistuu
ja vienpähän siis
omankin sydämeni
puhdistusalttarille
polttamista varten,
voisi olla kiva jos
saisin sellaisen
katajaisen savuhöyrytyksen
kaupan lisukkeiksi.

Alakuloisena mieluusti istu nuotiotulien äärellä ja siinä liekkien kuluttaessa puuainekset tuhkaksi käy omassa sisimässäkin samoin, jollain tasolla.

Hieno runo. Kiitos sinulle Runo64.

sitä toivoisi tarinan päättyvän. Mukava positiivinen ajatus tähän aamuun minullekin, kiitos. :)

Oli meillä Rakkautemme, mutta
se oli liiaksi kuin lammeksi kaiken
rönsyn ja kasvuston peitossa. Kaiken
meille vieraan ympäröimänä. Olimme
kuin vankina toistemme luona.

Suudelmamme eivät olleet omiamme.
Tuntui kuin niihin olisi muutkin
takertuneet. Rakkautemme hetkiin, tullut
vierasta saattojoukkoa. Se kaikki oli minua
koskettava, repaleinen kokonaisuus.

Tahdoin Rakkaudellemme yksityisyyden
suojan. Tekemisellemme herkän kahden
olon. Ei katsovia silmiä, kuuntelevia
korvia. Ristikkäin kiitäviä ajatuksia tai
päätelmiä. M eidän oman Rakkautemme.

Kuuman lähteemme pulppuavan vain
meissä. Kuohuva Rakkautemme
vartaloissamme, tulinen veremme, se
olisi meidän yksityisyyttä. Sänkymme
keidas vain meille. Rakkautemmje aavassa.

Sitä oli Rakkauteni ja tein töitä, puskin
energisyyteni, työntääkseni popis turhan.
Ja jäljelle jäsi vain se olennainen. Tärkeä
ja meitä liikuttava. Raikas ja kirpeä Rakkaus.
Vuoteemme sellaisena, minä sen petasimme.

Ja annoimme siinä Rakkauden vuotaa
toisiimme.


http://www.youtube.com/watch?v=fptyLUJTbJo

Kiitos runostasi.

Rakkausd on kuin metsä,
joka pitää toisinaan
kulottaa ja uusia.

Pitää käydä suuret
keskustelut. Avoimet mielipiteen
vaihdot.

Tarkasteltava omia rakenteita
ja oltava valmis muuttumaan,
uudistumaan.

Ehdollistamaan oma tekeminen
ja opetella tekemään toisin.

Kun kaikki turha on liekehtinyt
pois, jäljellä on tärkeä.

Olennainen.

Hienoa tekstiä, tärkeästä
aiheesta ja kokonaisuudesta.

Rakkausrunon keinot ja
mahdollisuudet on valtaisat,
kun ne hyödyntää.

Tässä runossasi oivalla tavalla
hyödynsit ja hienolla tekstillä.

Säkeet ja ajtus oli synkronissa,
mikä tallaisessa runossa on
tärkeää.

Tunnelma säilyi loppuun saakka
eheänä.

Hieno runo.

Me pojat otetaan täällä tänään
rennosti ja Alfred tuossa maata
retkottaa tassut kattoa kohti
selkullaan.

Joten peräkammarissa on
leppoisa tunnelma ja aikanaan
iltasaunaa lämmitetään.

Voimia ja mukavaa oloa
sinullekkin.

uudistumisen aikako se onkin nyt meneillään siel-
lä tunturien pojalla kun tällaista runoa kirjoit-
taa hän - hmmmm, se voi olla ihan hyväkin asia.

Sekin on totta, että jossain vaiheessa se kaikki
vanha pitää hävittää ja polttaa tuhkaksi, aloit-
taa todellakin alusta.

Kerrassaan hienoa jälkeä olet jälleen runollasi
saanut aikaan. Jo alku tempaa mukaansa
' alakuloinen metsä riippuvine oksineen '
samoin usva ja hiljaisuuden koruton kieli.

Toinen säkeistö puhuu elämää, sitä sen harmaampaa
puolta mutta seuraavassa sitten onkin jo kasvun
ja uusien tuulien aika.

Päätös on sitä, mitä oikeastaan osasi
odottaaakin - onnellinen ja lämmin.

Good, good.