Naamiokieltoa vastaan 20.11.!

Ei naamiokieltoa! Mielenosoitus 20.11.2003 klo 16 Kiasman edestä

Parlamentaariseen demokratiaan kuuluu oikeus esittää mielipiteitään, myös anonyymisti, salanimellä, jopa suljetulla lippuäänestyksellä. Siihen kuuluu myös oikeus osoittaa mieltään ilman pelkoa rekisteröinnistä, vainosta, työpaikkansa tai ihmissuhteidensa menettämisestä.

Eduskunnassa valmisteilla oleva laki, joka kieltäisi naamioituneena olemisen mielenosoitustilanteessa, on uusi esimerkki siitä, että nämä demokratian periaatteet eivät toteudu käytännössä. Oikeutta poliittisen
mielipiteen esittämiseen anonyymin mielenosoituksen muodossa ollaan rajoittamassa tai poistamassa kokonaan.

Poliisiviranomaiset sen sijaan saavat tällä hetkellä, ja saisivat myös tulevan lain alla, esiintyä esimerkiksi mielenosoitustilanteissa
naamioituneina ja ilman edes tunnistusnumeroita. Heitä on siis lähes mahdotonta saada edesvastuuseen toimistaan, mikä on viranomaisen
ollessa kysessä äärimmäisen huolestuttavaa.

Protestina tätä kehitystä vastaan Sosiaalikeskus Siperia kutsuu mielenosoitukseen mielenosoitusoikeuden puolesta!

Värikästä ja symbolista naamiointia toivotaan osanottajilta.

Mielenosoitus tulee kulkemaan eduskuntatalolle, jossa puhujat tulevat esittämään eri erityisryhmien tarpeita ja oikeuksia naamioitumiseen mielenosoituksissa.

Eri järjestöt, ryhmät ja tahot ovat tervetulleita allekirjoittamaan mielenosoituskutsun, levittämään sitä järjestöstään ja sopimaan osallistumisesta ryhmänä mielenosoitukseen.

Kiitokset, Sosiaalikeskus Siperian väki
http://www.squat.net/valtaus
5190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Potkia autoja ja häiritä liikenteen kulkua laittomasti? Mun mielestä mitään sellaista asiaa ei ole minkä vuoksi pitäisi naamioitua tuonkaltaisissa hulinoissa joita olette muutaman viime vuoden järjestelleet. Jos mieltä osoittaa jonkun asian puolesta/asiaa vastaan se pitää tehdä omalla naamallaan. Mut onhan se jännää kettutyttö/viherpipertäjän mielestä pistää naamari päähän, että voi potkia yksityisyrittäjän velkavolvoa ilman kiinnijäämisen riskiä.

Äänestä

Saako lakiehdotuksen mukaan muslimit kuitenkin erikoisvapauden osoittaa mieltään hunnutettuina ?

Äänestä

Jos henkilöllä joka osallistuu mielenosoitukseen on jokin syy naamioitua niin mikä tämä olisi?

Tuntemattomuus? Suurin osa mielenosoituksista päätyy lehtien palstoille ja TV uutisiin, miksi siis pitäisi kieltää viranomaisia kuvaamasta ja tallentamasta näiden kuvia?

Mielestäni on viranomaisten velvollisuus kuvata ja rekisteröidä kaikki osallistujat ja tallentaa jatkoa varten häiritsevästi käyttäytyvien tiedot.

Jos ei ole valmis esittämään mielipiteitään julkisesti omalla nimellään, uskallan väittää että päämääränä on anarkia ja/tai terrori.

Anonyymille esiintymiselle kuitenkin edelleen omat kanavansa, jotka häiritsevät ja lisäävät huomattavasti vähemmän yleistä turvattomuutta yleisillä paikoilla. Kuten tämä palsta ja lehtien mielipidesivut.

Mitä ovat nuo mielipiteet joita ei uskalla kertoa kavereilleen tai työtovereilleen, joista sitten vainotaan? Laittomasta ja moraalittomasta toiminnasta varmasti saa "sanktioita" missä tahansa yhteisössä.

Yhteiskunnalla tulee olla oikeus puolustautua terroria ja anarkiaa vastaan. Erityisesti viranomaisilla oikeus rekisteröidä ja soluttautua ryhmien toimintaan mukaan.

Toivottavasti kiellon puolustajat tulevat samaan aikaan paikalle kumoamaan mielipiteenne.

Äänestä

Miksi mennä mielenoaosoitukseen, jos ei voi sestä mielipiteensä takana?

Voiko edes ilmaista omaa mielipiedettään anonyyminä?

Äänestä

Jos teillä poloisilla ei tosiaankaan ole selkärankaa seistä naama paljaana mielenosoituksissanne, pysykää sieltä poissa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vehka kirjoitti:

Ei naamiokieltoa! Mielenosoitus 20.11.2003 klo 16 Kiasman edestä

Parlamentaariseen demokratiaan kuuluu oikeus esittää mielipiteitään, myös anonyymisti, salanimellä, jopa suljetulla lippuäänestyksellä. Siihen kuuluu myös oikeus osoittaa mieltään ilman pelkoa rekisteröinnistä, vainosta, työpaikkansa tai ihmissuhteidensa menettämisestä.

Eduskunnassa valmisteilla oleva laki, joka kieltäisi naamioituneena olemisen mielenosoitustilanteessa, on uusi esimerkki siitä, että nämä demokratian periaatteet eivät toteudu käytännössä. Oikeutta poliittisen
mielipiteen esittämiseen anonyymin mielenosoituksen muodossa ollaan rajoittamassa tai poistamassa kokonaan.

Poliisiviranomaiset sen sijaan saavat tällä hetkellä, ja saisivat myös tulevan lain alla, esiintyä esimerkiksi mielenosoitustilanteissa
naamioituneina ja ilman edes tunnistusnumeroita. Heitä on siis lähes mahdotonta saada edesvastuuseen toimistaan, mikä on viranomaisen
ollessa kysessä äärimmäisen huolestuttavaa.

Protestina tätä kehitystä vastaan Sosiaalikeskus Siperia kutsuu mielenosoitukseen mielenosoitusoikeuden puolesta!

Värikästä ja symbolista naamiointia toivotaan osanottajilta.

Mielenosoitus tulee kulkemaan eduskuntatalolle, jossa puhujat tulevat esittämään eri erityisryhmien tarpeita ja oikeuksia naamioitumiseen mielenosoituksissa.

Eri järjestöt, ryhmät ja tahot ovat tervetulleita allekirjoittamaan mielenosoituskutsun, levittämään sitä järjestöstään ja sopimaan osallistumisesta ryhmänä mielenosoitukseen.

Kiitokset, Sosiaalikeskus Siperian väki
http://www.squat.net/valtaus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu