Punakorva

Minulla on 2 6v punakorvaa. Toinen isompi ja
toinen huomattavasti pienempi. Eli siitä voi
päätellä sukupuolet melko hyvin. Jonkin aikaa
sitten niillä oli kokoajan jotain soidinmenoja.
Nykyään isompi kilpikonna sukii koko ajan päätään
ja riehuu silmittömästi akvaariossa. Kivellä
ollessaan se haroo takajaloillaan maata ja seiniä
ja muutenkin se on levoton. Pitäisikö sen päästä
munimaan? Jos näin on, miten sen voisi järjestää
ja miten munista pääsee helpoiten eroon?
1164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

1) Kyllä sen pitää päästä munimaan.

2) Esim. jokin isompi muovilaatikko turve-
multaseosta täyteen (noin 20-25 cm kerros).
Konnan munintahalun tietää, kun päästää sen
lattialle tepsuttelemaan, se alkaa kaivella.
Sitten eikun konna laatikkoon. Käytöksestä
päätellen aika on hyvin lähellä.

3) Munat voi kaivaa mullasta ja roskiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olli kirjoitti:

Minulla on 2 6v punakorvaa. Toinen isompi ja
toinen huomattavasti pienempi. Eli siitä voi
päätellä sukupuolet melko hyvin. Jonkin aikaa
sitten niillä oli kokoajan jotain soidinmenoja.
Nykyään isompi kilpikonna sukii koko ajan päätään
ja riehuu silmittömästi akvaariossa. Kivellä
ollessaan se haroo takajaloillaan maata ja seiniä
ja muutenkin se on levoton. Pitäisikö sen päästä
munimaan? Jos näin on, miten sen voisi järjestää
ja miten munista pääsee helpoiten eroon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu