Tuntuu että suurimman osan ajasta olen alakuloinen. En nukukaan yhtä hyvin kuin ennen, saan joskus unta vasta viiden aikaan aamuyöstä ja päivän olen nukahtamaisillani ja se vaan aiheuttaa lisää negatiivisia tunteita kun ei ole saanut riittävästi unta. Minulla on erittäin huono itsetunto, enkä oikein ikinä tiedä mitä haluan, haluaisin usein olla joku muu kuin minä. Usein päivän mittaan pinnistelen ja yritän, mutta kun pääsen koulusta, täytyy paha olo päästää ulos itkemällä, sen jälkeen olo on jo parempi. Tunnen oloni yksinäiseksi, häpeän itseäni ja epäilen etteivät ihmiset halua olla kanssani. Tunnen oloni seurassa ulkopuoliseksi ja araksi. Ihan pienet arkielämän ongelmat huolettavat ja ahdistavat tavallista enemmän, liioittelen huoliani. Takana koulukiusaamista ja porukan ulkopuolelle jättämistä peruskouluajoilta. Olen nyt 20-vuotias naisopiskelija.
Kuitenkin nämä huolet unohtuu kädenkäänteessä kun olen ystävän seurassa, kun joku mies osoittaa kiinnostusta, kun on jotain kivaa tekemistä luvassa. Nautin pienistäkin asioista ja lähitulevaisuudessa on paljon mukavia asioita joita haluan kokea. Usein tunnen itseni hyväksi ja kauniiksi varsinkin pienen oman tsemppituokion jälkeen, ja taas sitten jaksan hypätä maailman menoon ja yrittää kaikkeni että elämästä tulisi parempi (en taida olla mihinkään tyytyväinen, aina tyytymätön elämään ja aina haluaisi että asiat olisivat toisin).
Kuitenkin nämä huolet unohtuu kädenkäänteessä kun olen ystävän seurassa, kun joku mies osoittaa kiinnostusta, kun on jotain kivaa tekemistä luvassa. Nautin pienistäkin asioista ja lähitulevaisuudessa on paljon mukavia asioita joita haluan kokea. Usein tunnen itseni hyväksi ja kauniiksi varsinkin pienen oman tsemppituokion jälkeen, ja taas sitten jaksan hypätä maailman menoon ja yrittää kaikkeni että elämästä tulisi parempi (en taida olla mihinkään tyytyväinen, aina tyytymätön elämään ja aina haluaisi että asiat olisivat toisin).
Vastaukset 8
Vanhimmat
kirjoituksessasi oli paljon asioita, jotka olisivat voineet olla minun kirjoittamiani.
tunnen myös itseni alakuloiseksi, mikään ei kiinnosta, en saa iltaisin unta...
välillä koulussa olisi pakko päästä itkemään, mutta en tietenkään halua että se näkyisi muille, joten odotan kotiin asti.
tunnen oloni yksinäiseksi, vaikka en välttämättä olekaan. inhoan vain yksinäisyyttä ja yksin olemista enkä ymmärrä miksi? ahdistun jo etukäteen päivistä jotka tiedän joutuvani viettämäään yksin.
minä myös unohdan ahdistukseni ja huoleni kun olen ystävien tai perheeni seurassa. tai seurassa jossa viihdyn.
eli voisin kysyä samaa kuin sinä, onko tämä jotain ahdistushäiriötä vai pelkkää yksinäisyyttä vai mitä?
kiva oli kuulla, että jollain muulla oli samantapaisia kokemuksia (: jaksamista sinulle!
Masennukselta kuulostaisi niin ensimmäisen kuin toisenkin kirjoittajan kertomukset.
Yksinäisyyden tunteet, itkemiset, väsymykset sekoittuneena unettomuuteen yms. viittaisivat aika selkeästi masennukseen. Masennukseenhan myös useimmiten liittyy jonkin asteista ahdistuneisuutta.
Ei kuitenkaan kuulostaisi erikseen ihan ahdistuneisuushäiriöltä.
Silloin kuin itse kärsin masennuksesta, minulla myös iski yksin ollessani pahimmat olot päälle. Tosin aina ei jaksanut nähdä ketään, mutta sitten aika meni vain itsesäälissä rypiessä. Kun taas oli hyvät kaverit ja hyvä meininki ympärillä niin masennus unohtui. Sitä ei kokenut kun sai kokea elävänsä.
Tuohon yksinäisyyden pelkoon voi myös liittyä läheis- tai ihmisriippuvuutta, josta myös siis minä kärsin. Siksi en yksin osaakkaan olla ilman rauhoittavia.
miten selvisit siitä? vai onko sinulla masentuneisuutta,ahdistusta ja läheisriippuvuutta edelleen? mitä kannattaisi tehdä? mennä lääkäriin vai? pelottaa vaan että tälläinen pahenee, jos en tee asialle jotain. ku en tiedä meneekö kuitenkaan itsestäänkään ohitse?
yksin ollessahan se onkin pahinta.. välillä voi olla ihan hyvä olo, mutta toisinaan ihan kauheasti ahdistaa kaikki vaikka tavallaan mikään ei oikeasti olekaan huonosti. menikö sulla huonompaan suuntaan nopeasti?
en ymmärrä mistä tälläinen on tullut.. ei tätä aina ole ollut.
Toisaalta en ole tosissani ajatellut olevani Masentunut, koska kuitenkin kaikki huoli unohtuu kun on ihmisten ympärillä ja kokee olevansa hyväksytty. Tuo hyväksynnän tunne ja rakastetuksi kokeminen näyttää olevan tärkeintä minulle. Huono itsetuntokin on. Vaikka masentaa niin tsemppaan aina ja yritän uudestaan ja tiedän että hyvät ajat koittavat vielä joku päivä. Ja tarvon eteenpäin väkipakolla vaikka sisällä itken. Mutta tiedän että se tunne menee aina kuitenkin pois ja nytkin nautin elämästä todella paljon.
Suosittelen lääkäriin menoa, jos tuntuu siltä että oireilu häiritsee elämää.
Masennuksesta selvisin osasto hoidolla.
Ahdistuksesta ja läheisriippuvuudesta kärsin edelleen kuten aina, mutta ne ovatkin sairauteni oireita ja sairauteni on todennäköisesti ikuinen. Kärsin siis epävakaasta persoonallisuushäiriöstä.
En muista kuinka nopeasti masennukseni meni syväksi, koska kärsin siitä vuosia ja korjasin oloani joka päiväisellä päihteiden käytöllä.
Apua kannattaa kuitenkin hankkia, koska mielenterveys ongelmat usein vain pahenevat ajan myötä hoitamattomana.
en minäkään tunne että olisin masentunut. koska kaikki ne tunteet katoavat kun on ihmisiä ja tekemistä ympärillä, kuten sinullakin. yksinäisyys välillä ahdistaa ja pelottaakin. en tiedä miksi, tämän ikäisenähän luulisi jo pystyvän ja ehkä pitävänkin yksinäisyydestä? en tiedä. olen 23.
sitä minäkin ajattelen, että jos menee tosi huonosti ei suunta ole kuin ylöspäin. mikään ei ole lopullista, joskus koittavat myös ne hyvät ja onnelliset ajat. toivottavasti.toivossa on ainakin hyvä elää..
mitä muita oireita sinulla on epävakaassapersoonallisuushäiriössä? onko se pysyvää vai voiko se parantua?
Todennäköisesti se on parantumaton, koska persoonallisuuteni ei ole eheytynyt ja se liittyy koko persoonallisuuteen. Käytännössä siis pitäisi saada muutettua koko persoonallisuuteni, jotta pääsisin eroon tästä. Tästä saattaa myös joskus keski-ikäisenä "kasvaa" ulos, eli persoonallisuus kasvaa lopulta itse eheäksi.
Oireina on mm. mielialojen jyrkkä heiluminen korkean innostuksen ja synkän masennuksen välillä. Nämä siis vaihtelee minuuteissa ja korkeintaan muutaman päivän välein. Masennukseen nykyisyydessä on se ero että masennuksen aikaan mielialani heittelivät enemmän ja vähemmän masentuneen välillä, kun nyt myös toisinaan olen ylikierroksilla ja todella onnellinen.
Kärsin myös erilaisista epämääräisistä ahdistus ja tuskaisuus kohtauksista.
Ja kuten mainitsinkin, niin olen myös vahvasti läheisriippuvainen.
Minulla on myös ajoittaisia sekavuus kohtauksia, eli dissosiatiivisia oireita.
Lisäksi ajatus maailmani ja toimintani on monelta osin ongelmainen niin että siitä on haittaa minulle itselleni ja/tai ympäristölle.
Aika ajoittain myös liittyy muita ongelmia. Olen joskus kärsinyt myös sosiaalisista peloista, paniikkihäiriöstä, lievistä pakko-oireista, päihde ongelmista ja olen myös käynyt päihteiden aiheuttaman vajaan vuoden kestäneen psykoottisen jakson läpi.