Mitä ihmettä

"En oikein edes tiedä, mistä harhaluulot USA:n terveydenhuollon kaiken kattavasta surkeudesta johtuvat. Naapuri-Kanadassa on julkinen terveydenhuolto, ja siellä hoitoon pääsevien jonoa lyhennetään arvonnoilla.

Kanadassa pääsee hoitoon, jos nimi vedetään hatusta. Hallinto kun ei ole keksinyt muuta reilua tapaa kuukausien jonojen purkamiseksi. Hullutus kuuluu Toronton median kestoaiheisiin.

Ehkä tästä syystä noin 150 000 kanadalaista hakeutuu Yhdysvaltoihin hoitoon joka vuosi. En edes viitsi alkaa siitä, kuinka kauan itse odottelin julkisen hammashuollon jonossa Helsingissä. Menin lopulta yksityiselle, vaikka olisinkin halunnut verorahoilleni edes jotain vastinetta.

Ilman sairausvakuutusta elävien ihmisten määrä on pudonnut yli miljoonalla Yhdysvalloissa, puolueeton Census Bureau –viranomainen raportoi. Tieto voi tulla järkytyksenä niille, jotka sanovat ihmisten kuolevan kaduille.

Ilman sairausvakuutusta eli viime vuonna 45,7 miljoonaa ihmistä. Vuotta aiemmin määrä oli 47,0 miljoonaa. Census Bureaun raportin mukaan 85 prosenttia väestöstä on vakuutettu sairauden varalta, joten tilanne ei ole lainkaan niin synkkä kuin vaikkapa eurooppalainen media antaa ymmärtää.

Väestöviranomaisen mukaan yksityisen sairausvakuutuksen piirissä on 202 miljoonaa amerikkalaista. Kaikkiaan vakuutettuja oli viime vuonna 253,4 miljoonaa kappaletta; vuonna 2006 heitä oli 249,8 miljoonaa kappaletta. Näin se vakuutettujen määrä nousee päinvastaisesta propangandasta huolimatta.

Yleislinja: hyvä työnantaja maksaa koko perheen sairausmenot. Voin vakuuttaa, että hoito on useimmissa tapauksissa ensiluokkaista.

Sairausvakuutuksen ammattilaiset muistuttavat usein, että miljoonat amerikkalaiset ovat vapaaehtoisesti ilman vakuutusta. He voivat olla ajattelemattomia, mutta heillä on tähän säästöön täysi oikeus. Kaikki eivät halua maksaa palveluista, joita he eivät kuitenkaan käytä. Kollektiivinen linja ei istu kaikkien ajatusmaailmaan.

Kylmä totuus on, että USA:n kieltämättä kallis terveydenhuoltojärjestelmä yllyttää innovaatioihin. Seuratkaapa huviksenne, missä uudet lääkkeet ja hoidot syntyvät. Uudet hoidot ovat aina kalliita, joten julkinen sääntely istuu heikosti innovatiiviseen ympäristöön.

Julkinen terveydenhuolto ei tässäkään maassa olisi ilmaista: itse asiassa terveysmenoista noin puolet syntyy jo nyt julkisella puolella (mm. Medicare, Medicaid, Schip). Vastoin yleistä käsitystä USA:ssa on laaja julkinen terveydenhuolto; se koskee köyhimpiä ihmisiä ja vanhuksia.

Paljon haukuttu nykyinen presidentti on muuten laajentanut voimakkaasti Medicare-etuja.

Demokraattien presidenttiehdokas Barack Obama kannattaa julkista terveydenhuoltoa. Demokraatti Hillary Clinton ylitti systeemin sosialisointia 1990-luvulla, mutta yritys epäonnistui surkeasti. Toivon mukaan uudet vastaavat suunnitelmat kaatuvat nekin, sillä amerikkalaiset eivät ansaitse uutta byrokraattista viidakkoa."


http://olliherrala.blogit.kauppalehti.fi/2008/08/
199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Luettelepa uusia lääkkeitä,jotka ovat syntyneet vaikkapa tällä vuosituhannella? Tarkoitan siis uusia innovaatioita?

Lääketeollisuushan kehittää lääkkeitä, mutta varsinaisia uusia lääkkeitä ei taida paljokaan syntyä. Tässäkin tietysti on aina läpimurtoaloja, jolloin jokin sairaus synnyttää keskittymistä siihen. Mutta lääkkeiden kehittäminen on äärettömän hidasta ja siksi myös äärettömän kallista. Joten uusien lääkkeiden kehittämiseen ei esim. Suomessa ole varaa yhdelläkään firmalla.

Kapitalismin etu feodalismiin nähden oli juuri siinä, että se tuotti globaalin teollisen tuotanon, käsityöpajan sijaan. Kapitalismin heikkous taasen on sen suunnaton epäoikeudenmukaisuus ja kyvyttömyys ratkaista maailman globaaleja ongelmia, joita kapitalismi itseasissa juuri itse tuottaa.

Vakuutusmuotoinen sairausvakuutus on epäoikeudenmukainen, koska se edellyttää riittävän tasaista tulonmuodotusta meille jokaiselle. Mutta näinhän ei ole, meillä on viisimiljardia Ihmistä, joiden tulot eivät riitä edes välttämättömimpiin perustarpeisiin, ruokaan, asumiseen ja vaatetukseen.

Vaikka kuinka vatvomme, ei meille jää jäljelle kuin yhteisölliset keinot ratkoa perustarve ongelmaamme ja se tarkoittaa aina sosialismiin siirtymistä, sen kehittämistä ja lopuksi kommunismiin menemistä.

Harhaluulot johtuvat totuuden myöntämisen pelosta, ei muusta. Nyt voimme myöntää, että 47 miljoonaa USA:n kansalaista, terveydenhoidon ulkopuolella olevaa, on katastrofi ja, että tämä katastrofi paisuu nykyisen laman vuoksi varmaan uudestaan 100 miljoonaan.
Älkäämme siis olko sokeita kapitalismin nykivälle syklille, sillä se vain naamio sen todellisen riistoluonteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tottako? kirjoitti:

"En oikein edes tiedä, mistä harhaluulot USA:n terveydenhuollon kaiken kattavasta surkeudesta johtuvat. Naapuri-Kanadassa on julkinen terveydenhuolto, ja siellä hoitoon pääsevien jonoa lyhennetään arvonnoilla.

Kanadassa pääsee hoitoon, jos nimi vedetään hatusta. Hallinto kun ei ole keksinyt muuta reilua tapaa kuukausien jonojen purkamiseksi. Hullutus kuuluu Toronton median kestoaiheisiin.

Ehkä tästä syystä noin 150 000 kanadalaista hakeutuu Yhdysvaltoihin hoitoon joka vuosi. En edes viitsi alkaa siitä, kuinka kauan itse odottelin julkisen hammashuollon jonossa Helsingissä. Menin lopulta yksityiselle, vaikka olisinkin halunnut verorahoilleni edes jotain vastinetta.

Ilman sairausvakuutusta elävien ihmisten määrä on pudonnut yli miljoonalla Yhdysvalloissa, puolueeton Census Bureau –viranomainen raportoi. Tieto voi tulla järkytyksenä niille, jotka sanovat ihmisten kuolevan kaduille.

Ilman sairausvakuutusta eli viime vuonna 45,7 miljoonaa ihmistä. Vuotta aiemmin määrä oli 47,0 miljoonaa. Census Bureaun raportin mukaan 85 prosenttia väestöstä on vakuutettu sairauden varalta, joten tilanne ei ole lainkaan niin synkkä kuin vaikkapa eurooppalainen media antaa ymmärtää.

Väestöviranomaisen mukaan yksityisen sairausvakuutuksen piirissä on 202 miljoonaa amerikkalaista. Kaikkiaan vakuutettuja oli viime vuonna 253,4 miljoonaa kappaletta; vuonna 2006 heitä oli 249,8 miljoonaa kappaletta. Näin se vakuutettujen määrä nousee päinvastaisesta propangandasta huolimatta.

Yleislinja: hyvä työnantaja maksaa koko perheen sairausmenot. Voin vakuuttaa, että hoito on useimmissa tapauksissa ensiluokkaista.

Sairausvakuutuksen ammattilaiset muistuttavat usein, että miljoonat amerikkalaiset ovat vapaaehtoisesti ilman vakuutusta. He voivat olla ajattelemattomia, mutta heillä on tähän säästöön täysi oikeus. Kaikki eivät halua maksaa palveluista, joita he eivät kuitenkaan käytä. Kollektiivinen linja ei istu kaikkien ajatusmaailmaan.

Kylmä totuus on, että USA:n kieltämättä kallis terveydenhuoltojärjestelmä yllyttää innovaatioihin. Seuratkaapa huviksenne, missä uudet lääkkeet ja hoidot syntyvät. Uudet hoidot ovat aina kalliita, joten julkinen sääntely istuu heikosti innovatiiviseen ympäristöön.

Julkinen terveydenhuolto ei tässäkään maassa olisi ilmaista: itse asiassa terveysmenoista noin puolet syntyy jo nyt julkisella puolella (mm. Medicare, Medicaid, Schip). Vastoin yleistä käsitystä USA:ssa on laaja julkinen terveydenhuolto; se koskee köyhimpiä ihmisiä ja vanhuksia.

Paljon haukuttu nykyinen presidentti on muuten laajentanut voimakkaasti Medicare-etuja.

Demokraattien presidenttiehdokas Barack Obama kannattaa julkista terveydenhuoltoa. Demokraatti Hillary Clinton ylitti systeemin sosialisointia 1990-luvulla, mutta yritys epäonnistui surkeasti. Toivon mukaan uudet vastaavat suunnitelmat kaatuvat nekin, sillä amerikkalaiset eivät ansaitse uutta byrokraattista viidakkoa."


http://olliherrala.blogit.kauppalehti.fi/2008/08/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu