Olin eilen yhden kaveritytön kanssa kahvilla pitkästä aikaa. Meillä riitti kyllä puhuttavaa, mutta kuitenkin siitä jäi kokonaisuutena vähän sellainen väkinäinen olo. Minulla tulee usein samanlainen olo sosiaalisissa tilanteissa, että puheenaiheita pitää usein yrittää väkisin keksiä...keskustelu ei ikään kuin lähde lentoon itsestään. Joskus harvoin sitä löytää sosiaalisissa tilanteissa sellaisen rennon ilmapiirin, että voi vaan elää hetkessä ja antaa panoksensa keskusteluun ilman väkinäistä yrittämistä.
Parhaimmillani olen hieman vakavammassa, asiapitoisessa keskustelussa, mutta rento illanvietto kaveriporukassa on usein vain selviytymistaistelua. Usein huomaan myös, että jos olen enemmän sosiaalisissa tilanteissa, yksinäisyyteni ja ulkopuolisuuteni tuntuu jotenkin entistä masentavammalta.
Olen persoonallisuudeltani jonkun verran ujo ja estynyt, mutta yritän kuitenkin sosiaalisissa tilanteissa olla positiivinen ja aktiivinen. Jos keskustelua ei tunnu muuten syntyvän, kysyn usein toiselta jotain. Usein olen huomannut, että ei ne sosiaaliset tyypit ole yleensä sen aktiivisempia...usein jopa päinvastoin. Eli se mikä minulta tuntuu puuttuvan on kyky sellaiseen rentoon tilannekomiikkaan.
Parhaimmillani olen hieman vakavammassa, asiapitoisessa keskustelussa, mutta rento illanvietto kaveriporukassa on usein vain selviytymistaistelua. Usein huomaan myös, että jos olen enemmän sosiaalisissa tilanteissa, yksinäisyyteni ja ulkopuolisuuteni tuntuu jotenkin entistä masentavammalta.
Olen persoonallisuudeltani jonkun verran ujo ja estynyt, mutta yritän kuitenkin sosiaalisissa tilanteissa olla positiivinen ja aktiivinen. Jos keskustelua ei tunnu muuten syntyvän, kysyn usein toiselta jotain. Usein olen huomannut, että ei ne sosiaaliset tyypit ole yleensä sen aktiivisempia...usein jopa päinvastoin. Eli se mikä minulta tuntuu puuttuvan on kyky sellaiseen rentoon tilannekomiikkaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
seurasta.
Olen aika sosiaalinen mutta joidenkin seura kylmettää ja en osaa sanoa oikein mitään kun jutut on niin pintapuolisia.
Itselläni oli sama ongelma nuorempana noissa löyhissä kaveriporukoissa mutta juttu lensi aina niiden parempien ystävien seurassa.
Joidenkin ihmisten kanssa ei vain keskustelu suju; minulle esim. niissä tilanteissa jos vitsaillaan jollain tavalla, joka ei minulle käy, tai jos tiedän, että minua ei arvosta (why should I make me more stupid in their eyes than I already am according to them; sellaisessa tilanteessa ei välttämättä tuleekaan kysymyksiä toisilta minun elämästä- minun mielestä huono keskusteluseura, jos toiset ei edeskään yritetä kysyä jotain, vaikka tiedetään että ollaan erilaisia- this is a basic respect thing!!)- jos kemia on parempaa, sitten tulee enemmän tai jopa melkein auttomaattisesti puhuttavaa. Mutta kyllä kuitenkin, minun mielestä kuuluu aina keskusteluun myös miettiä, mitä voisi kysyä toiselta- eli kyky kiinnostaa toisesta elämästä ja kyky kuvitella sen toisen henkilön elämään liittyviä kysymyksiä- esim. kysymyksiä, jotka se toinen henkilö vaikka itseltään kysyi, kun oli jossain tietyssä tilanteessa.
Minä olen kyllä humoorinen ihminen, mutta myös humoorissa olen ehkä vakava- eli sillä lailla että pidän sittenkin edelleen kiinni arvoistani. En ole pinnallinen.
Sanot: "Minulla tulee usein samanlainen olo sosiaalisissa tilanteissa, että puheenaiheita pitää usein yrittää väkisin keksiä...keskustelu ei ikään kuin lähde lentoon itsestään". Tuntuu niin tutulta. Tutuissa isommissa ryhmissä saatan tuntea oloni jopa hieman kotoisaksi ja saan porukat jopa nauramaan lyhyillä välirepliikeillä. Mutta sitten kun jään kahden jonkun hyvinkin tutun kaverin kanssa tilanne ikäänkuin pysähtyy ja seuraa kuvaamasi tilanne. Oikeastaan olen ollut havaitsevinani, että tutut työtoverit ym. eivät osaa keskustella kanssani oikein mistään. Arkielämämme liikkuvat niin eri alueilla ja sillä alueella jolla minä liikun en ole kohdannut yhtään "sielunsukulaista".
Sitten taas semmoisiin piireihin en ole eksynyt joissa minunlaisellenikin olisi tilaa. On oikeastaan yksi paikka jossa olen saanut olla oma itseni vetämättä minkäänlaista roolia.
Vuosia sitten olin Talkoolaisena Valamon luostarissa Heinävedellä. Tuntui vallan merkilliseltä kun saattoi vain istua penkillä tutuksi tulleiden kaverien kanssa ja olla puhumatta yhtään mitään, eikä se ollut yhtään vaikeaa. Ei tarvinnut keksiä puheenaiheita. Se oli aivan luonnollinen olotila sillä hetkellä.
Olenkin ollut havaitsevinani että, nykyihminen ei osaa olla hiljaa, vaan tarvitsee koko ajan ympärilleen jotakin viriketä. Puhetta, musiikkia tyhjää sanahelinää. Hetken hiljaisuuden laskeutuessa syntyy eräänlainen paniikkireaktio.
En osaa sanoa mitään lyhyesti, mutta tämä nyt tällä kertaa.
Lähden kauppaan.
Kahvihetket on ikään kuin sellaisia tilaisuuksia, jossa ystävä odottaa mitä mielenkiintoista minun elämässä onkaan hänelle kerrottavaksi. Harmi vaan, että harvemmin on mitään sen erityisempää. Tämä kiusallista. Hieman teennäinen olohan siinä tulee ja aiheita pitää hakemalla hakea. Ystävä on ystävä, mutta syvimpiä tuntojani en näissä keskusteluissa itsestäni tuo esille. Jos olisi olemassa läheinen ihminen(parisuhde) sitten kyllä.
Asiapitoisessa keskustelussa on minulle mahdollisuus kokea huonommuuden tunnetta jos en osaa ilmaista vahvaa mielipidettäni asiasta. Usein koenkin, ettei tietämykseni asioista ole muiden keskustelijoiden tasolla. Lisäksi olen melkolailla muita myötäilevä heppu. Ärsyttääkö semmonen jos ei heti oo mielipidettä? Rennossa illanvietossa taas puhelen sen mitä mulla on sanottavaa, ei juuri enempää. Pahimpia hölöttäjiäkin :D myötäilen ottamatta sen enempää kantaa. Se on kai tota positiivisuutta.
Usein itsekin huomannut tuon ominaisuuden näistä sosiaalisesti kyvykkäämmistä tyypeistä. Heillä ei ole sen aidompaa kiinnostusta jatkaa juttua. Sosiaalisessa kanssakäymisessä olen aina hymyilevällä tavalla asiallinen, liika huumori on tökeröä.
Jos en siis koe olevani ns. muiden tasolla asiapitoisissa jutuissa, vaivaannun. Tämä vaikeuttaa mm. tutustumista uusiin ihmisiin. Ei siis tee mieli mennä niiden "parhaiden" tyyppien luo jotka jo ulkoisella olemuksellaan, eleillään, vaatetuksellaan viestivät paremmuuttaan (opintojen ohessa näitä näkee).
Tahtoisi aina antaa sen positiivisimman kuvan itsestään - se luo näitä pieniä esteitä sosiaalisuudelle.
.....
Hups, tuossa ekas osios meni nyt kyllä ystävät ja kaverit sekasin, sorry. Oikean ystävän kanssa tietysti elämänsä jakaa siinä missä muidenkin läheisten.
.....