Sain eilen puhelun
Tuttavani, rakennusalan pienyrittäjä soitti ja kertoi murheistaan.
Hänen puulaakillaan ei ole ollut toimintaa sitten viime vuoden Syyskuun, jolloin laman merkit jo alkoivat näkyä, ja ensinnä se lama iskee aina rakennustuotantoon.
Kun rahat loppuivat, kaveri laittoi sitten toimeentulotukihakemuksen sossuun. Sieltä tuli kuukauden kuluttua kielteinen päätös, evästettynä kehoituksella lopettaa firma ja mennä työkkäriin työnhakijaksi.
Voihan VITTU kuiteskin! Vai pitäisi "verellä ja hiellä" leipänsä hankkineen pienyrittäjän lopettaa firmansa, että sitten olisi oikeutettu luokkayhteiskunnan armopaloihin.. Jo on aikoihin eletty. Jos hän nyt lopettaa firmansa, jolla on hyvä maine, kaveri joutuu sitten tulevaisuudessa jos/kun suhdanteet paranevat ja rakentamista jälleen löytyy, perustamaan uuden firman. Se taas maksaa aikaa ja rahaa, eikä ole hyödyntää referenssejä, kun alkaa etsimään uusia potenttiaalisia asiakkaita.
Minun tilanne on onneksi vähän parempi, teen nykyään pieniä pisneksiä kotoa käsin läppärin ja kännykän avulla, ja ne juuri ja juuri elättävät meikäläisen. Mutta kaverillani ei ole tällaistakaan mahdollisuutta, koska hänellä ei ole ollut aikaa perehtyä näihin värkkeihin, ymmärtää tietskarista varmaankin yhtä paljon kuin sika Pohjantähden sijainnista avaruudessa.
En ole perehtynyt sossun määrärahoihin, mutta kyllä mielestäni pitkän työhistorian omaavalle pienyrittäjälle kuuluisi jonkinlainen toimeentulotuki ilman, että pitäisi tilauksia vailla olevan yrityksensä lakkauttaa.
Vai mitä?
Tuttavani, rakennusalan pienyrittäjä soitti ja kertoi murheistaan.
Hänen puulaakillaan ei ole ollut toimintaa sitten viime vuoden Syyskuun, jolloin laman merkit jo alkoivat näkyä, ja ensinnä se lama iskee aina rakennustuotantoon.
Kun rahat loppuivat, kaveri laittoi sitten toimeentulotukihakemuksen sossuun. Sieltä tuli kuukauden kuluttua kielteinen päätös, evästettynä kehoituksella lopettaa firma ja mennä työkkäriin työnhakijaksi.
Voihan VITTU kuiteskin! Vai pitäisi "verellä ja hiellä" leipänsä hankkineen pienyrittäjän lopettaa firmansa, että sitten olisi oikeutettu luokkayhteiskunnan armopaloihin.. Jo on aikoihin eletty. Jos hän nyt lopettaa firmansa, jolla on hyvä maine, kaveri joutuu sitten tulevaisuudessa jos/kun suhdanteet paranevat ja rakentamista jälleen löytyy, perustamaan uuden firman. Se taas maksaa aikaa ja rahaa, eikä ole hyödyntää referenssejä, kun alkaa etsimään uusia potenttiaalisia asiakkaita.
Minun tilanne on onneksi vähän parempi, teen nykyään pieniä pisneksiä kotoa käsin läppärin ja kännykän avulla, ja ne juuri ja juuri elättävät meikäläisen. Mutta kaverillani ei ole tällaistakaan mahdollisuutta, koska hänellä ei ole ollut aikaa perehtyä näihin värkkeihin, ymmärtää tietskarista varmaankin yhtä paljon kuin sika Pohjantähden sijainnista avaruudessa.
En ole perehtynyt sossun määrärahoihin, mutta kyllä mielestäni pitkän työhistorian omaavalle pienyrittäjälle kuuluisi jonkinlainen toimeentulotuki ilman, että pitäisi tilauksia vailla olevan yrityksensä lakkauttaa.
Vai mitä?
Vastaukset 31
Vanhimmat
että tollot putsataan pois terveestä työelämästä.
Ei se sun kaveris osaa mitään. Kaksi lautaa ristiin ja naula päälle ei riitä eikä sen pidäkään riittää. Pieni taantuma niin heti kusessa. Tollon puuhaa.
Jos se olis asiakaveri, saisi hän töitä heti ja monista tahoista, mutta taitaa olla tollo, vähän niinkuin sinäkin.....
Äläpäs nyt asiaa tuntematta lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi
Tämä kaverini on minun ikäluokkaa, hänellä on vastaavan rakennusmestarin paperit ja mies on - samoin kuin minä - ollut rakentamassa pitkän työhistoriansa aikana rakentamassa ympäri eurooppaa, niin palkkatyössä kuin yrittäjänäkin ja osaa useita kieliä.
No, sinulta nyt ei olisi muunlaista kommenttia asiassa olisi voinut odottaakaan, joten sinun ajatusmaailman tuntien jätän kommenttisi omaan arvoonsa arvottomaan.
mutta eihän se Papan huoli ole;-)))
perkeleen rättikauppias mitä nupissa lainehtii,sitä itteänsä toden teolla,häpeä retale kirjoituksiasi,sinä et osaa mitään muuta kuin soittaa turpaasi tällä palstalla.
Nämä Papan tollotkin kuvittelevat olevansa porvareita ja äänestävät Kokoomusta ja Keskustaa.
Kyllä puhut täyttä PASKAA
Sekin on lievästi ilmaistu. Kysymys ei ole "pienesyä taantumasta", vaan kapitalismin syvästä, yleismaailmallisesta ja koko ajan syvenevästä lamasta.
Äsken uutisissa kerrottiin, että kaikkien ennusteiden mukaan työttömien määrä koko maailmassa tulee lisääntymään lähi vuosina 25 miljoonalla, SIIS 25 MILJOONALLA! Onko se enää mikään pieni taantuma? HÄH?
Muista "taloustieteilijä" Manninen vaikkapa parin vuoden päästä että kuka nämä rivit tänne kirjoitti. Tarkistetaan sitten kumpi meistä oli oikeassa.
Minun ei tarvitse maalata pirua seinälle, se kun on jo sinne valmiiksi maalattu.
Näin on.
Taantuma on oikea termi. Minulla on kymmeniä rakennusalan yrittäjiä ystävinä ja tekemistä heillä riittää enemmän kuin ennättävät tehdä. Mistäköhän se punikki mahtanee johtua?
Siitä kun he eivät ole missään helsingissä viinaa kiskovia kädettömiä tolloja/ valittajia vaan he ovat miehiä.
Vaikka oletkin palstan ylivoimaisesti epäkohtelian "kirjailija"
Älä sentään hauku kaveriani puliukoksi. Tietäisitpä vain miten me on elämän varrella painettu kimpassa kovasti hommia.
Esim. vuonna 1982 oltiin Sveitsissä rakentamassa alppimajoja, mm. Valaisin kantonissa Grans-Montanassa http://www.abritel.fr/annonces/location-chalet/suisse_valais_99_crans montana_dt0.php?PHPSESSID=9c08755f57562eb867508937214eb356
Siellä teimme pitkiä työpäiviä, koska ylitöistä maksettiin veroton palkka. Muistan kun me iskettiin vauhdilla 2 päivässä ponttilattiat chalettiin sekä ylä- että alakertaan, niin isäntä ihmetteli suomalaisten työvauhtia ja taputti meitä olalle. Me tosiaankin saatiin joka päivä "näkyvää" aikaan 2-4 kertaisesti se määrä, mihin paikalliset timpermannit pystyivät. Ja meidän työnjälki oli ihan muuta kuin paikallisten, olimme oikeutetusti ylpeitä itsestämme.
Pysy sinä nettipalstojen kokopäiväkirjailija vaan lestissäsi, siis kirjoittele sydämmesi halusta potaskaa näille palstoille, mutta jätä sentään miesten hommat miehille, äläkä hauku vanhoja työnsankareita puliukoiksi.
Ei muuta kuin seuraavissa vaaleissa mietitään,mikä olisi parasta ja mikä ei.Sosialistisessa Suomessa yrittäjä on toisarvoinen.
Kapitalismi on verenimentä tuotantotapa, joka tappaa epäonnistuneet, vaikka syy olisikin kapitalismin itsensä, kuten varmaan 90 % onkin.
Lakkauttaa firman, menee työkkäriin ja jää elään korvauksilla, se on hänen loppuelämänsä tarina, jos on jo n. 50 vuotias.
Hän on riskiryhmässä tehdä itsemurha ja tämän estämisessä ja tilanteen kestämisessä on ystävien apu ratkaiseva. Häntä tulee nyt tukea kaikin tavoin, sillä ei elämä firmaan lopu. Yksi tapa on jaksaa keskustella, keskustella ja edelleen keskustella hänen kanssaan...
Yksi omatoimi menetelmä on hänellä aloittaa ajatelu, että mikä elämässä on tärkeää, mikä kaikkein tärkeintä, mikä vieläkin täerkeämpää... jolloin saa todellisuuden oikeat arvot toivottavasti, oikeaan prioriteettiin.
Porvaristo kusettaa Ihmisiä monin tavoin yrittäjiksi, mutta ei kanna vastuuta heistä pennin vertaa. Hautausmaat ovat täynnä yrittäjiä, jotka porvaristo on pettänyt.
Porvaristo yllyttää, mutta hylkää suostuneet heti, yllyttäjä on aina myös kanssasyyllinen.
Sinulle mutta koska asia on vakavan sorttinen
niin en nyt viitsi nauraa.
Miten se sosialistinen tuotantotapa pitäisi
nykyiset yrittäjät ja ammatinharjoittajat
leivän syrjässä kiinni?
Mistä tulisi sama elintaso kuin nyt taattuna
ja turvattuna lamoista sun muista kurimuksista
piittaamatta?
Tarkoittaako Rainesto että 100 tonnia vuodessa
tienaava yhden miehen putkifirman yrittäjä
saisi sosialismissa sata tonnia joka vuosi?
Eikä lama keikuttaisi?
Tai taksi yrittäjä?
Ajattelu pitää tosiaan sosialismin poissa!
Tämä helppoheikkimäinen kirjoituksesi kun
on pelkkää satua.
Sinä satuilet siellä kapitalistin kustantamalla
eläkkeellä päivät pitkät.
Todellisuuden ulkopuolella.
.., äläkä keksi höpinää asiasta.
Sosialismissa yritys on täysin eri pohjalla kuin kapitalsimissa, siellä ei yrittäjä putoa koskaan tyhjänpäälle. Yrittäjäriski on täysin tuntematonkäsite sosialismissa ja näin ollen myös yrittäjien itsemurhat.
Sosialismissa on siis yrittäjäriski tuntematon käsite. Sosialismissa ei näin ollen voi olla yrittäjiä, koska yrittämiseen täytyy kuulua kilpailu, epäonnistumisen riski ja riskiin suhteutettu tuotto-odotus. Sosialismissa yrittäjä ei voi olla muuta kuin virkamies, joka nostaa jalat pöydälle ja odottaa kuukausipalkkaansa ja eläkepäiviään. Mitä luulet sosialismissa yrittäjän tekevän? Kehitääkö yrittäjä tuotettaan kilpailukykyisemmäksi, pyrkiikö täyttämään asiakkaansa villeimmätkin odotukset ja kehittää tuotantoaan tehokkaammaksi ja tuotettaan laadukkaammaksi? Ei todellakaan. Yrittäjä keskittyy tekemään olonsa mahdollisimman mukavaksi ja tuottaa vain sen verran ja sen laatuista tuotetta, että rimaa hipoen välttää ns. "siperian komennuksen". Ja tuotantokustannuksista ei niin väliä. Lopulta yhteiskunnan tuotannon laatu ja määrä alittavat kansalaisten vaatimukset ja taas sosialismi korjaa itsensä pois markkinatalouden tieltä.
Herää nyt jo sieltä kommunismin yöstä. Yrittämisestä sinä et ymmärrä mitään. Opiskele muutakin kuin kommunistisia opuksia, niin opit ymmärtämään ihmisen mieltä ja realimaailmaa. Sinun sosialismillasi ei ole muuta mahdolisuutta kuin kumoutua omaan mahdottomuuteensa.
..ja sosialsimia, eivät ne ole sama asia eri nimellä.
Sosialistinen yrittäjyys
..ja sosialismi, eivät ne ole sama asia eri nimellä. Koska sosialismissa ei ole yksityisiä pääomia, ei sillä voi olla yksityisiä yrityksiä, mutta siellä voi olla yrityksiä, joissa on ns. yrittäjävetoisuus jolla tarkoitetaan innovaatiovetoisuutta.
Sosialismissa tunnustetaan yksilöiden erikoisuus ja se tarkoittaa mm. keksintöjen innovaatioiden alueella tuotannollisesti sitä, että innovaattori rahoitetaan toteuttamaan synnyttämäänsä hanketta. Hän ei rahoita siis itse mitään, eikä sitä te kukaan muukaan, ei businessenkeli tai muu höyrypää, vaan yksinomaan yhteiskunta.
Subjektiivinen ymmärryksesi, jota esittelet sosialismin yrittäjästä, on perusteetonta kuvittelua. Sitä toki saa tehdä, mutta perustele se sosialisminajan yrittäjän todellisuudeksi. saat todistaa sen yhden jos toisen psykologisen käyttäytymismallin ja Ihmisen tajunnan muodostumisen prosessin kautta todeksi.
Yksinkertaisesti teillä porvareilla ei ole tietoa eikä taitoa pärjätä kommunisteille näköjään yhtään missään muussa, kuin typeryydessä, väkivallassa ja riistossa.
Sinä heität sosialismia roskalaatikkoon, koska et osaa irtaantua todellisuudestasi kehittään uutta tulevaisuutta eli olet taantumuksen edustaja, jarru ja jalanlaahaaja.
Sosiaaliturva.Tässä tietoa
http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/aiheet/perhe_ja_sosiaalipalvelut/tuet_ja_etuudet/index.html
Mielikuvituksen voimalla.
Missä Euroopassa voi tutustua sosialismissä
yrittäviin yrittäjiin?
Ei missään.
Sosialismissa yritys ei toimi miltään pohjalta.
Sinä luulet että yrittäminen on "yrittämistä"?
Sosialistinen suurin yritämisen haara oli
musta pörssi ja valuutta keinottelu!
Revit siitä todellisuutta ja jätät yrittämisen
analysoinnin niille jotka siitä jotain ymmärtävät.
Sinä et siitä mitään ymmärrä.
Yrittäjän riski on yritämiseen kuuluva elementti.
Ilman riskiä siihen alkavat kaikki kahjot ja
mikään valtio ei maksele automaattisesti kaikkien
kylähullujen innovaatioita.
Tiedätkö miten tuossa kävisi?
Avainsana LAHJUKSET!!!
Sosialismin syövän pysyvä ala laji.
Ilman yrittäjä riskiä, pääomia ja ns. "vapaita
käsiä" yrittäminen muuttuu arvottomaksi näper-
telyksi.
Sen jälkeen se ei ole yrittäjyyttä.
On vain puuhastelua.
Eikä puuhastelu ole yrittäjyyttä.
Täytyy ihan kysäistä että mikä osuus neukkutunkion
viennistä oli näillä joulupukin omaisilla
"sosialisti yrittäjillä"?
Arvaa naurattaako?
taisit huomata, että ei ole sosialismia Euroopassa, mutta miten huomaisit sen, että silloin ei voi olla käytäntöön perutuvia mielipiteitäkään, kuten sinulla ja teillä porvareilla aina on.
Esimerkkini on OIKEASTA ELÄMÄSTÄ sosialismin
faktisesta historiasta.
Ja kun sosialismi keikahti niin keikahtamisen
syistä tehdyllä analyysillä päästään faktiseen
lopputulokseen sosialismin mahdollisuuksista
rakentaa maailmaa.
Minun käsitykseni perustuu faktaan. Sinun
käsityksesi utopiaan ja vilkkaaseen mielikuvituk-
seen.
Vetelet omia "totuuksiasi" satumaailmasta.
Minä en.
Eivätkä ne jotka jättävät halulla äänestämättä
onnetonta systeemiä joka tuhoaa kaiken.
sosialismissa on edes yrittäjiä muussa kuin poliittisessa mielessä. Ei rahanjako haihattelijoille ja Pelle Pelottomille voi kuulua yhteiskunnan tehtäviin vaan ne on hankittava itse ja vastattava niiden käytöstä. Se on yrittämistä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Tuleeko mieleen mitään Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton yritystä joka olisi yrittäjäpohjalla perustettu sosialismin aikana. Tähän ei lueta niitä yrityksiä jotka he perivät silloisilta satelliiteiltaan kuten Saksalta.
Taitaa olla se sosialistinen yrittäjyys samalla asteella kun minun yritykseni alakouluikäisenä päästä naapurinlikan pöksyihin suorittamaan naistutkimusta.
Eli mihin nimenomaisiin yrittäjävetoisiin sosialistisiin yrityksiin tällä kertaa vetoat?
edes pärjää sosialisteille typeryydessä, väkivallassa ja riistossa. Niissä te olette kiistämättömiä mestareita.
Näkee tuiosta selityksestä, ettei sinullakaan ole minkäänlaista todellista käsitystä sosialismin yrittäjistä vaan ainoastaan joku tarunhohtoinen haavekuva. Todellisuuden iskiessä sosialismin kurjuudessa ne haaveet ovat yleensä karisseet jos ei ole kuulunut siihen pieneen sisäpiiriin jota eivät koske samat asiat kuin tavallista Taavia.
..ei siirtymäaika ole mitään faktaa kuin siirtymäajasta. Minun faktani taasen on faktaa historiasta tuotantotapojen ketjusta ja kapitalsimin analyysistä.
Sinä vedät hatusta päättelyä, minä vain tieteellisesti todistetusta todellisuudesta.
..kun et muihin osaa.
Mihinkä sosialismiin sinulla on todellinen käsitys?
Pituus vs tulokset?
Keikahti ennen kuin siirtymäaikaa oli riittävästi
pääsemiseksi varsinaiseen asiaan!
Edellinen on ylitsekäymätöntä faktaa!
Kiistä jos pystyt.
Missä se todistettu todellisuus voi olla kun
itse toteat että vasta oli siirtymäaika menossa?
Vai oliko "todistettu todellisuus" jo siirtymä
ajalla voimassa?
Nyt puhuit itsesi pussiin pahan päiväisesti!
Ei sellainen ole toteutunutta faktaa, jota
ei ole ollutkaan.
Kapitalismin analyysi ei ole faktaa tulemattoman
todellisuudesta!
Napsahdit turvallesi!
Siis sosialismistä.
Tai siirtymäajasta, jota kansat eivät jaksaneet
loppuun asti paratiisin portille.
Se on Hannu FAKTAA!!!!!!!
Etkä voi kun itkeskellä tähän.
muuta tietoa kuin siirtymäajasta, mutta minulla on koko tuotantotapojen ketjusta ja metodiikasta jolla selittää maailmaa, yhteiskuntaa ja ihmistä oikein.
..miten ne nyt korreloisivat?
On kova juttu esittää, että siirtymajan pituus ja yhteiksuntamuodostuman tuotannollistaloudellinen kehitys olisivat lineaarisessa suhteessa toisiinsa.
Tuotantotavan kehittyminen määrittää siirtymäajan pituutta, mutta siirtymäajan pituus ei tuotantotavan kehittymistä.
Se mikä on tosiasia on, että tuotantotavat ovat keskoltaan lyhentyneet. Tästäkään ei kuitenkaan seuraa, että siirtymäajat olisivat myös muuttuneet kestoltaan.
Puhun tuotantotapojen todellisuudesta jos luet uudestaan, siis menneestä historista en tulevaisuudesta.
Katsos kun tämän maan sosialisminuskoiset päättäjät ovat päättäneet että yrittäjä on riistäjäkapitalisti, joka ei mitään sosiaalista tukea edes tarvitse. Eiks je?
Kannattaa äänestää seuraavissa vaaleissa porvareita. Ne kun mielellään ulottavat tukiverkot kaikkiin maan kansalaisiin. Myös yrittäjiin.
...kengänkiillokkeella naama mustaksi ja esittäkää sossussa somalia niin johan rahahanat aukiaa!!!
....näihin mennoihin joita Sosiaali- ja terveysministeriö luettelee?
"Perustoimeentulotukeen sisältyy perusosa, jolla pitää lain mukaan kattaa ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot, henkilökohtaisen puhtauden ja kodin puhtauden menot, paikallisliikenteen maksut, lehtitilaukset, televisioluvat ja puhelimen käyttö. Perusosa on yksin asuvalla ja yksinhuoltajalla 417,45 euroa kuukaudessa vuonna 2009.
Perusosan lisäksi perustoimeentulotuella katettavia menoja ovat asumistukilain 6 §:n mukaiset asumismenot (esim. vuokra tai vastike, vesimaksu, lämmityssähkö), vähäistä suuremmat terveydenhuollon menot, taloussähkölasku ja kotivakuutusmaksu."
http://www.youtube.com/watch?v=QPrxlS3N-tI&feature=related
mistä sie löysitkin?