Toisen maailmansodan loppumisesta ja Israelin perustamisesta on kulunut reippaat viisikymmentä vuotta. Meillä Seumessa noin joka kahdeksas joutui jättämään kotinsa ja asettumaan asumaan uusiin oloihin. 50-luvulla uudelleenasutus oli järjestynyt ja ”pakolaisuus” oli vain muisto.
Palestiinalaiset siirtyivät aikoinaan pakolaisleireihin. Niissä he asuvat yhä tänäkin päivänä! Missä mahtaa olla vika, etteivät he tahdo toimia järkevällä tavalla?
Nyt Gazassa tapeltiin. Mutta eivät palestiinalaiset kuitenkaan tapelleet, vaan Hamas-niminen pieni taistelujoukko. Jostain syystä palestiinalaiset tukivat heitä. Tukivat, vaikka se tuki maksoi heille kärsimystä. Miksi?
Kaikkein järkevin liike tehtiin aikoinaan kuuluisana suuskuun 11. päivänä Jordaniassa. Siellä isä-Hussein ratkaisi kertaheitolla palestiinalaiskysymyksen ja se onkin nykyisin Jordaniassa hallinnassa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
mikä tapahtui kun sionistit perustivat valtion maalle, jossa palestiinalaiset olivat asuneet 2000v ja joutuivat luovuttamaan maat toiselle.
Ei sellainen vääryys unohdu ehkä koskaan, tuskin sinultakaan.
Ei siinä minusta ole mitään ihmettelemistä.
eivät hyväksy Israelin toimia.
http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=11880
Israelin tuhoaminen on teidän päämäärä. Mahdi ja Isa tulevat sekä petovalta pedon merkkineen, mutta heidät tuhotaan kun Jeesus Jumalan Poika tulee.
Palestiinalaiset tekivät aikanaan sen virheen, että rupesivat omassa vihassaan kouluttamaan omista lapsistaan samanlaisia vihaajia ja terroristeja kuin itse olivat. Nyt on sukupolvi vaihtunut, mutta fanaattisuus säilyy ja sitä ruokkii erityisesti se, että heidän ei tarvitse tehdä oikeaa työtä leipänsä eteen, kun kaikki kannetaan valmiiseen pöytään.
Niillä palestiinalaisilla menee hyvin, jotka asuvat Israelissa ja tienaavat siellä itse elantonsa.
täytyy olla käynnissä koska järkevät ihmiset sentään pyrkivät ratkaisemaan ongelmia, ei luomaan niitä itse lisää ja parkumaan YK:ta apuun joka käänteessä