Olen anoreksiaa sairastavan poikaystävä ja haluaisin kovasti auttaa...Mutta en oikein tiedä miten, jos otan aiheen puheeksi niin hän ahdistuu helposti eikä yleensä halua puhua aiheesta. Joka on kyllä ymmärrettävää. Eli olisiko paras tapa olla vain hiljaa siitä aiheesta? Tosin haluaisin auttaa ja tukea häntä sairaudessa ja auttaa parantumaan.
Itsellä ei ole sairautta ollut niin en tiedä mikä olisi paras tapa auttaa ja edistää parantumista. Tyttöystäväni on todennut olevansa sairas eli tiedostaa kyllä sen ja harkitsee hoitoon menoa. Olen varovasti yrittänyt vihjata hänelle että hoito olisi varmasti hyvä ratkasu, mutta siitäkin hän yleensä vähän ahdistuu..
Eli voisiko joku ystävällisesti neuvoa miten saisin tyttöystävääni parhaiten tuettua ja autettua :)
Itsellä ei ole sairautta ollut niin en tiedä mikä olisi paras tapa auttaa ja edistää parantumista. Tyttöystäväni on todennut olevansa sairas eli tiedostaa kyllä sen ja harkitsee hoitoon menoa. Olen varovasti yrittänyt vihjata hänelle että hoito olisi varmasti hyvä ratkasu, mutta siitäkin hän yleensä vähän ahdistuu..
Eli voisiko joku ystävällisesti neuvoa miten saisin tyttöystävääni parhaiten tuettua ja autettua :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Todella hankala tilanne. Hyvä, että olette jutelleet sairaudesta, sillä puheeksiottaminen olisi varmaan muuten tosi vaikeaa. Luulen, että koska hän on miettinyt hoitoon menemistä, niin juuri siinä kohtaa varmasti kaipaisi kannustusta. Tuohon asiaan voit varmasti ottaa kantaa ihan reilusti ilmaisemalla oman mielipiteesi ja lupaamalla olla tukena hoidon aikana. Ahdistuminen ei ole vaarallista, eikä sinun tarvitse sen takia pelätä sanojasi. Muuten toivon, että jatkat ihan kuten ennenkin. Pääasia on, että tyttöystäväsi tuntee olevansa rakastettu ja hyväksytty sellaisena kuin on. Ainoa asia, missä voit olla vähän tarkka on se, ettet lähde kommentoimaan painoon liittyvia asioita tyyliin, olenko liian lihava tai laiha. Anoreksiaa sairastavalla nämä asiat tuppaavat aina kääntymään väärin, vaikka toinen tarkottaisi hyvää. On onni omistaa sinunlaisesi poikaystävä.
mun mielestä hiljaisuus on hyväksymistä, joten jos et laita asiaa merkille, tyttö voi luulla olevansa sinun silmissä aivan hyvänkokoinen, eikä yhtään liian laiha. sinuna juttelisin hänen vanhempiensa ja itsensä kanssa, vaikka se varmasti vaikealta tuntuukin. ole vahva, hän kyllä arvostaa tekoasi myöhemmin ja ymmärtää miten kovasti hänestä välität! tsemppiä!
Mulla on sellainen tilanne,että poikaystäväni yrittää parhaillaan saada minua kuntoon. Arvostan sitä tosi paljon.
Anoreksiaa sairastan ja olen todella laiha. Anorektikko on yleensä epävarma itsestään, joten tee selväksi ettet hylkää häntä ja että välität. Kerro sitten rehellisesti mitä mieltä olet. Oma poikkis kehuu kauniiksi ja ihanaksi, mutta liian laihaksi ja että se ei tee musta kaunista. Sanoi kuinka toivoisi mun nostavan painoa. Kysy tehdäänkö se yhdessä?
Suostuin, puhuttiin asiasta ja otetaan pieniä tavoitteita.
Pitsan syöminen voi olla tosi vaikeaa. Poikkis kysyy ensin minulta ja tilaa sitten pitsan, syödään se PUOLIKSI ja yleesä ottaa viereen nukkumaan ettei paniikki iske, enkä sorru oksentamaan.
Ravitsemus terapeutille yhdessä meno kannattaa, samalla saat itsekkin paljon hyödyllistä tietoa, esim mitä tarjota välipaloina kun tyttöystävä on käymässä (silloin kun syöminen unohtuu)
Mutta älä painosta, edistyminen on hidasta ja tärkein mitä pitää tehä, on saada tyttö pitämään vartalostaan, kehu kuinka kaunis hän olisi kiloja saatuaan, kunka terveeltä hän näytää, hiukset voi hyvin...jne
Kysele kuulumisia usein, mutta ei tarvi painottaa syömistä. Tee selväksi että kanssasi voi aina puhua, oli asia mikä tahansa.
Yks tärkeä, jos kiloja tulee, niin älä ikinä sano että hän on lihonnu, kehu vain kuinka hän on kaunistunut, kuinka upea hän on jne.
En minäkään halua kuulla kertyneistä kiloista:)
Mutta tsemppiä. Olen ylpeä susta, aivan mahtavan poikakaverin on tyttö löytänyt ;)
Oma mieheni kannustaa minua myös samoin kuin edellisellä vastaajalla. Se on suurin apu. Tykkään kommenteista: "näytät paljon paremmalta", "tuo sopii sinulle", "Vielä vois tulla vähän lisääkin", "tää tuntuu hyvältä" (samalla kuin koskettaa jotain ruumiinosaa). Tuki paras lääke on. Sulla on tärkeä rooli.
Kiitos, hienoja vinkkejä tullut :) Nyt on kyse 15-vuotiaasta tytöstä eikä hänen vanhempansa tiedä mitään tästä sairaudesta...Olen miettinyt että pitäisikö heille kertoa? Vaikka tyttö ei sitä halua. Se olisi varmaan helpoin menetelmä tämän ikäisellä...Hoitoon meneminen itse tuntuu olevan liian iso kynnys.
se on vakavaa. Ota kaverisi kanssa puheeksi, että sinusta tuntuu, että vanhemmat ovat huomanneet mahdollisen sairauden. Mutta että eivät ehkä osaa siihen suhtautua ja sen takia eivät ota puheeksi. Että koskahan.. Ja voisit kyllä sitten vihjata siihen suuntaan hänen vahemmilleen, jos he ovat sen oloisia, että he voisivat olla avuksi (sen tasoisia). Jos he eivät sinua usko, niin voit kertoa että muutkin puhuvat jo siitä asiasta kylillä, kaupungilla...Jospa he sitten lähtevät mukaan. Kouluterveydenhoitaja on ehkä paras aloituslinkki. Hän sitten ottaa yhteyttä kotiin. MIKSI EI OLE JO OTTANUT?
Nyt on tosi tärkeää, että jaksat olla tukena ja seisoa rinnalla. Sun täytyy silti ymmärtää, että sinä et ole tyttöystäväsi terapeutti, vaan vakava sairaus vaatii ammattiauttajaa tueksi. On vaikea sanoa miten teidän kohdalla tulisi toimia. Itse olen hyvin erilaisessa tilanteessa: ikää on yli 10 vuotta enemmän ja hakeuduin hoitoon ihan itse. Sen tajusin vasta kantapään kautta, kun elimistö alkoi prakata. Miehen kommentit sivuutin sitä aiemmin jotenkin ihan käsittämättömästi. Luulen, että tärkeintä olisi nyt pysyä tyttöystäväsi "puolella". Keskustele hänen kanssaan ja koita saada hänet ymmärtämään, että asia tulee nyt viedä jonnekin teidän parisuhteen ulkopuolelelle eli hoitoa on saaatava. Kun kyseessä on 15-vuotias, voi olla järkevää, että saisit hänet puhumaan vanhemmilleen. Menkää vaikka yhdessä. Mikäli suhde vanhempiin ei ole riittävän lämmin, voi apua hakea myös suoraan ammattilaisilta, terkkarille siis. Terkkari ohjaa kyllä eteenpäin, jos näkee todellisen tilanteen. Anorektikko voi antaa lupauksia siitä, että saa "ihan itse painoa nostettua", mutta yritä saada tyttösi ymmärtämään, että olisi tosi tärkeää saadaa siihen tukea ammattilaisilta. Ei niille turhaan makseta, kyllä ne tietävät paremmin. Suosittelen sua silti pysymään hänen puolellaan, ettei sairas mieli kuvittele sinun toimivan hänen selän takanaan. Voit kertoa, että olet todella huolissasi, koska välität hänestä ja koska haluat hänen pysyvän kanssasi mahdollisimman kauan ja terveenä. Voit kertoa, että olet lukenut anoreksiasta netistä tai voit myös kertoa siitä, että olet kysynyt apua täältä. Sillä osoitat, että olet todella kiinnostunut hänestä ja että hänen terveytensä todella merkitsee sinulle jotakin. Onnea teille, ja uskoa parempaan huomiseen.
Niin, tottakai olen samaa mieltä että itse en voi anoreksiaa häneltä parantaa, mutta oloa voin varmaan jotenkin helpottaa. Hoitoon hänet kyllä olisi saatava. Asiaa vaikeuttaa se kun hän ei halua että puutun asiaan mitenkään, kai se ihan normaalia sairastaville on ettei halua puhua aiheesta, eikä välttämättä halua että muut on jatkuvasti auttamassa.
Mutta loistavia vastauksia on tullut, paljon avartanut mieltä ja helpottanut omaakin oloa :)
Vielä yksi asia. Oma tyttäreni sairastui 15v ja hoito aloitettiin heti erittäin ammattitaitoisesti ja monipuolisesti. 16-vuotiaan on esimerkiksi huomattavasti vaikeampi saada terapiaa, sillä se on anottava kelalta ja omavastuu on itse maksettava. Terapian ym. hoidot ennen 16 v maksaa siis sairaanhoitopiiri. Tämänkin takia hoitoon menoa ei kannata viivytellä yhtään. Kerro vanhemmille. Vanhemmat yleensä viimeisinä huomaavat lapsensa sairastumisen. Ps. Syömishäiriöliiton sivuilla on paljon asiallista tietoa anoreksiasta.
Onkohan minun tyttöystävälläni anoreksia koska hän syöö ja käy oksentamassa samantien ruuan pihalle? Sanoo itteensä läskiksi vaikka hän ei sitä ole. Hän myös sanoo että hänellä ei olisi anoreksiaa vaikka minä pelkään pahoin että on :( Olen yirttäny rueta puumaan varovasti hänelle asiasta että olen huolissaan hänen syömietään ja että sillä saattaa olla anoreksia mutta se ei suostu puhumaan asiasta ja suuttuu. Miten saisin hänet puhumaan asiasta minun kanssai että hän ei suuttuisi?? Ja olen tosi huolissani hänestä.