Kokoomuksen

putiikista, Taloustutkimus Oystä päivää.

Eilen kyseinen putiikki Ylen uutisten avustuksella oli tehnyt "tutkimuksen", kummasta puolueesta,kepusta vai kokoomuksesta on seuraava pääministeri.
No heh heh, vaaleihinhan on "enää" kaksi vuotta aikaa!
Mikä on tilanne kahden vuoden päästä, sitä ei tiedä erkkikään.
Siis melko tarkoitushakuista galluppia.
Hyvän uutispäällikön on Ylen kokoomusenemmistöinen hallintoneuvosto valinnut.
Attehan onkin puolueen miehiä, joten tietenkin Sasille muille kokoomuslaisille tämä sopii hyvin uutispäälliköksi.
Se takaa galluppien pääsyn uutisiin.

No "pitkään" (yli viikko) piilossa ollut Taloustutkimuksen tekemä kokoomuksen kannatusprosenttigallup sai tänään päivänvalon.
Siinähän oli ihan sellaiset lukemat kuin osasimme odottaakin. Nousussa on tietenkin heh heh.
Eero Lehden (kokoomus) putiikin "tutkimus" oli juuri sitä samaa soopaa kuin ennenkin, joka perustuu pelkkään propagandaan, eli tilaustyönä kokoomusta varten tehdyksi huuhaaksi.

Tämähän tulee pian taas jatkumaan, se on varmaa.

Mitään ajattelematonta vaalikarjaa muokataan kokoomuksen kannattajaksi. Hyi hitto.
3123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eikös sama tutkimuslaitos pitänyt sdp:tä suurimpana puolueena vuosikaudet? Ja sitten kepua jopa samoilla yli 25% lukemilla.

Outo mies tuo Eero Lehti, kun vasta nyt sai kokoomukselle tällaisia lukuja.

http://www.taloustutkimus.fi/tuotteet_ja_palvelut/puolueiden_kannatusarviot/puolueiden_kannatusarviot_2003/

http://www.taloustutkimus.fi/tuotteet_ja_palvelut/puolueiden_kannatusarviot/puolueiden_kannatusarviot_2007/

Yllä malliksi pari vaalivuotta. Taulukkosivujen vasemmsta laidasta löydät linkit muilekin vuosille, joiden avulla voit todistella, miten Lehti on lukuja tehtaillut.

Äänestä
  • Kyllä ootte kokoomuksen hopottajat oikeita ruudinkeksijöitä!!

    Senhän nyt sanoo järkikin, että jos sdp:n tai jonkun muun puolueen kannatus on oikeasti reilusti yli 23%, ja kokoomuksen 18-19%, niin sehän olisi itsemurha lähteä väittämään jotain muuta.
    Niin tyhmä ei kai E.Lehtikään ole.

    Mutta sinä näemmä olet. Ootko kenties insinööri?

    Nyt kun tilanne on tasainen, niin silloinhan voi väittää omien olevan muita parempi.
    Näinhän E.Lehti juuri nyt tekeekin.

    Tällä tavoin propagandakoneisto siis toimii. On toiminut ennenkin ja toimii vastakin.

    Jos et vieläkään tajua, ilmoita minulle mihin osoitteeseen voin lähettää valmiiksi taivutettua rautalankaa.

    Äänestä

  • oppitunti kirjoitti:

    Kyllä ootte kokoomuksen hopottajat oikeita ruudinkeksijöitä!!

    Senhän nyt sanoo järkikin, että jos sdp:n tai jonkun muun puolueen kannatus on oikeasti reilusti yli 23%, ja kokoomuksen 18-19%, niin sehän olisi itsemurha lähteä väittämään jotain muuta.
    Niin tyhmä ei kai E.Lehtikään ole.

    Mutta sinä näemmä olet. Ootko kenties insinööri?

    Nyt kun tilanne on tasainen, niin silloinhan voi väittää omien olevan muita parempi.
    Näinhän E.Lehti juuri nyt tekeekin.

    Tällä tavoin propagandakoneisto siis toimii. On toiminut ennenkin ja toimii vastakin.

    Jos et vieläkään tajua, ilmoita minulle mihin osoitteeseen voin lähettää valmiiksi taivutettua rautalankaa.

    ...kun ennakkoluulot ja mielikuvitus jyräävät terveen järjen.

    En haluaisi olla sinun housuissasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


galluppi... kirjoitti:

putiikista, Taloustutkimus Oystä päivää.

Eilen kyseinen putiikki Ylen uutisten avustuksella oli tehnyt "tutkimuksen", kummasta puolueesta,kepusta vai kokoomuksesta on seuraava pääministeri.
No heh heh, vaaleihinhan on "enää" kaksi vuotta aikaa!
Mikä on tilanne kahden vuoden päästä, sitä ei tiedä erkkikään.
Siis melko tarkoitushakuista galluppia.
Hyvän uutispäällikön on Ylen kokoomusenemmistöinen hallintoneuvosto valinnut.
Attehan onkin puolueen miehiä, joten tietenkin Sasille muille kokoomuslaisille tämä sopii hyvin uutispäälliköksi.
Se takaa galluppien pääsyn uutisiin.

No "pitkään" (yli viikko) piilossa ollut Taloustutkimuksen tekemä kokoomuksen kannatusprosenttigallup sai tänään päivänvalon.
Siinähän oli ihan sellaiset lukemat kuin osasimme odottaakin. Nousussa on tietenkin heh heh.
Eero Lehden (kokoomus) putiikin "tutkimus" oli juuri sitä samaa soopaa kuin ennenkin, joka perustuu pelkkään propagandaan, eli tilaustyönä kokoomusta varten tehdyksi huuhaaksi.

Tämähän tulee pian taas jatkumaan, se on varmaa.

Mitään ajattelematonta vaalikarjaa muokataan kokoomuksen kannattajaksi. Hyi hitto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu