Fretti

Voiko fretin ottaa jos on esm pari rottaa tai
joku muu jyrsiä?Olen lukenut netistä aiheesta
mutta en ole saanut vielä ihan varmaa vastausta
ja toivoisin että vastattaisiin ihan asiallisesti
9620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tokihan fretin voi ottaa, vaikka
jyrsijän/jyrsijöitä omistaisikin mutta mitenkään
ongelmatonta se ei välttämättä ole. Jyrsijöitä
voi pitää fretin saaliseläiminä, joten niiden
totuttaminen toisiinsa ei ole mitenkään
suositeltavaa eikä edes tarpeellista. Sinun
pitäisi siis olla valmis siihen, että jyrsijät ja
fretti ovat eri huoneissa ja seurustelet sekä
jyrsijöiden että frettien kanssa useita tunteja
päivässä -erikseen.
Itselläni on ollut yhtä aikaa rotta ja fretti,
mutta ne tosiaan elivät täysin toisistaan
erillistä elämää. Kaikki sujui hyvin, mutta aikaa
ja kärsivällisyyttä se vaati. Sikäli kannattaa
harkita omaa jaksamista ja mahdollisuuksia pitää
sekä frettejä ja jyrsijöitä.

Äänestä

minulla ei ole kokemusta jyrsijöistä eikä
freteistä henkilökohtaisesti, mutta tulevana
petoeläintutkijana voin sanoa, että fretti
varmasti yrittää tappaa jyrsijän kuin jyrsijän
kun vain pääsee siihen käsiksi.

Näätäeläimillä (kuten myös fretillä) on erittäin
voimakas saalistusvaisto ja ne metsästävät
raivokkaasti ja verenhimoisesti. Fretille
täysikasvuinen kani tai jäniskin on aivan sopiva
saalis.

Minulla ei siis ole henkilökohtaista kokemusta
asiasta, mutta eiköhän se onnistu, kuten tuossa
edellisessä viestissä sanottiinkin, ettei päästä
niitä toistensa luo.

Äänestä
  • monen fretin omistajana ihmettelin tuota ed.
    kirjoitusta fretin raivokkuudesta ja
    verenhimoisesta metsästysvaistosta. omilla
    lemmikeilläni metsästysvaistot on kyllä ainakin
    aika heikot. kyllä ne puree kania jos se tulee
    itse liian lähelle liian nopeasti mutta muuten
    kyllä ollaan vain kiinnostuneita. onhan tuo
    tietenkin yksilökohtaista! en kuitenkaan frettiä
    normaalina lemmikkinä pitäisi minään
    verenhimoisena, eihän sellaisia voisi edes pitää
    kotonaan lemmikkinä. tietenkään en kehoita ketään
    pitämään frettiä ja jyrsijää samassa tilassa
    vapaana ilman valvontaa ja sitäpaitsi onhan
    rottakin "aika peto" joka voi tappaa fretin.

    Äänestä

  • mp kirjoitti:

    monen fretin omistajana ihmettelin tuota ed.

    Tuohon viimeiseen lauseeseesi...ei varmasti voi!
    Voisinpa melkein laittaa pääni pantiksi että
    rotta ei saa frettiä tapetuksi (ellei ole kyse
    pienestä poikasesta).

    Katsos frettihän on hillerin kesytetty
    albiinomuoto. Villi hilleri on on siis fretin
    kokoinen. Minä olen itse nähnyt, kun hilleri on
    hyökännyt itseään noin kolme kertaa suuremman
    jäniksen kimppuun ja tappanut sen.

    Puhuin verenhimoisuudesta, koska yleensä
    näätäeläimet käyvät empimättä itseään suurempien
    eläinten kimppuun. Ennen kuin fretistä tuli
    lemmikki, sitä käytettiin puolikesynä
    metsästysapuna mm. kaniininmetsästyksessä (fretti
    päästettiin kaninkoloon, josta se joko ajoi kanin
    ulos tai tappoi sen). Onhan tietty nykyään, kun
    ne ovat enemmänkin lemmikkejä, ne ovat myös
    hieman kesyyntyneet kuten myös kissat joita ennen
    käyttettiin pelkästään hiirien hävittäjänä.

    Mutta kuten sanoin, rotta ei varmasti pysty
    tappamaan tervettä, täysikasvuista frettiä. Toki
    rotta voi olla todella raisu esim. poikasiaan
    puolustaessaan, mutta jos kamppailu tulisi, niin
    rotta saattaisi EHKÄ (luultavasti ei) karkottaa
    rotan, mutta ei se varmasti sitä
    jyrsijänhampaillaan tappaisi.

    Äänestä

  • Tietoa on kirjoitti:

    Jos jonkun tietyn fretin emo on elänyt ihmisten
    rarissa ja myös sen emo, eli siis jo monta
    sukupolvea on elänyt ihmisen parissa sisällä,
    niin emo ei ole voinut opettaa pennuilleen
    saalistusta eikä sitä, miten saalsi tapetaan,
    niin nykyisten frettien saalistustaidot
    (synnynnäisestä SAALISTUSVIETISTÄ huolimatta)
    ovat melko suppeat.

    huomaan että tietosi FRETEISTÄ ovat hieman
    puutteellisia. fretti on ollut kauemmin
    kesytettynä kuin kissa. fretti ei todellakaan ole
    mikään hillerin kesytetty ALBIINOMUOTO. fretti ei
    ole tappanut kaniininkolosta häätämäänsä kaniinia
    vaan metsästäjä on sen ampunut. hilleri kyllä on
    peto sen tiedän koska olen itsekin maalta
    kotoisin ja hillerin hurjuuden nähnyt. kuitenkin
    fretti ja hilleri on jonkin verran eri asia. ja
    rotista vielä sen verran, kyllähän kesyrotta
    puree ihmiseltäkin sormen poikki (olen ollut
    paikalla) ilman kummempaa syytä joten miksei se
    saisi frettiä hengiltä jos se on sen vihollinen,
    eihän sen tarvitse kun osua oikeaan kohtaan
    jyrsijänhampaillaan.

    Mulla on kokemuksia fretistä sen verran, että
    edesmennyt täysikasvuinen urosfrettini hakeutui
    koko ajan siskoni kissanpennun kurkkua kohden, kun
    yritin totuttaa niitä toisiinsa. Päätin pitää
    taukoa ja annettiin kissan kasvaa
    täysikasvuiseksi. Sitten sujuikin jo vähän
    paremmin. Minä henk. koht. uskon, että
    kesykin fretti tappaa pienempiä elukoita kuten
    jyrsijöitä.

    Äänestä

  • mp kirjoitti:

    huomaan että tietosi FRETEISTÄ ovat hieman
    puutteellisia. fretti on ollut kauemmin
    kesytettynä kuin kissa. fretti ei todellakaan ole
    mikään hillerin kesytetty ALBIINOMUOTO. fretti ei
    ole tappanut kaniininkolosta häätämäänsä kaniinia
    vaan metsästäjä on sen ampunut. hilleri kyllä on
    peto sen tiedän koska olen itsekin maalta
    kotoisin ja hillerin hurjuuden nähnyt. kuitenkin
    fretti ja hilleri on jonkin verran eri asia. ja
    rotista vielä sen verran, kyllähän kesyrotta
    puree ihmiseltäkin sormen poikki (olen ollut
    paikalla) ilman kummempaa syytä joten miksei se
    saisi frettiä hengiltä jos se on sen vihollinen,
    eihän sen tarvitse kun osua oikeaan kohtaan
    jyrsijänhampaillaan.

    En viitsisi ruveta väittelemään. Alkuperäisessä
    jutussa kysyttiin, että voiko fretin totuttaa
    rottiin ja muihin jyrsijöihin. Minulla ei siis
    ole omia kokemuksia fretistä, mutta tämänhetkisen
    tietomääräni perusteella sanoisin, että niitä ei
    voi oikein totuttaa. (En sitten tiedä, että kun
    fretti on pentu niin tottuisiko se rottiin ja
    muihin miten)

    Mutta katsos, minulla on juuri nyt tätä
    kirjoittaessani edessä nisäkäskirja jossa lukee
    fretistä näin: "Fretti on itseasiassa Marokossa
    ja Etelä-Espanjassa elävän HILLERIN mutaatio.
    Tähän viittaavat mm. sen ALBINISMI - turkin
    valkoinen väri ja punaiset silmät...."
    Minulle on myös kerrottu, (huomaa, SUORAAN
    kerrottu silmätysten) ja olen myös lukenut, että
    jossakin joskus (en muista missä ja milloin) oli
    jänikset lisääntyneet siinä määrin, että
    hallituksen käskystä sinne tuotiin muutamia
    frettejä, jotka sitten karsivat liiallisen
    jäniskannan kohtuullisenpiin rajoihin.

    Ehkä sitten on juuri niin, että nykyään fretit,
    myös sinun frettisi, ovat kasvaneet niin
    kaupungistuneessa ja ihmisiä vilisevässä
    ympäristössä, ettei aikaisemmatkaan sukupolvet
    ole päässeet päässeet ollenkaan metsästämään,
    joten metsästysvietti on päässyt rappeutumaan.

    Mutta sanon silti, että pohjimmiltaan fretti
    (myöskin kissa) ovat julmia ja täsmällisiä
    tappajia, Piste.

    Äänestä

  • Tietoa on (luulisin) kirjoitti:

    Nyt kyllä kummastuttaa tämä seuraava lause:
    "Fretti on itseasiassa Marokossa ja
    Etelä-Espanjassa elävän HILLERIN mutaatio. Tähän
    viittaavat mm. sen ALBINISMI - turkin valkoinen
    väri ja punaiset silmät...."
    Eiväthän kaikki fretit ole albiinoja, värejähän on
    olemassa vaikka kuinka monta! Mistähän sen kirjan
    kirjoittaja on tietonsa kerännyt? Kummallista...

    Ja tästä saalistusvietistä. Kyllähän frettejä on
    aikoinaan käytetty apuna kanien metsästyksessä,
    itse asiassa esim. Englannissa näin tehdään vielä
    nykyäänkin. Mutta jos päästäisi frettinsä täällä
    vapaaksi luontoon, se ei selviäisi, ei se
    ruokaansa osaisi saalistamalla hankkia. Nekin
    fretit, joita kanin metsästyksessä käytetään, on
    opetettu hommaansa, tietenkin.

    Mutta sanoisin kuitenkin niin, että fretti mitä
    luultavimmin ei sopeudu elämään yhdessä
    jyrsijöiden kanssa. Todennäköisesti niillä on
    kuitenkin se saalistusvaisto tallella jossain
    kaukana mielen sopukoissa, jolloin jyrsijät
    saisivat kyytiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ilona kirjoitti:

Voiko fretin ottaa jos on esm pari rottaa tai
joku muu jyrsiä?Olen lukenut netistä aiheesta
mutta en ole saanut vielä ihan varmaa vastausta
ja toivoisin että vastattaisiin ihan asiallisesti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu