asia tuli ilmi minulle sivulauseessa jonka hän itse oma-aloitteisesti kertoi. tyttö on yläasteikäinen ja päälle päin kaikki kuvittelevat että hänen asiansa ovat hyvin. loistava koulumenestys, hyvät harrastukset.. tosin ajatukset on kuin 15-vuotiaalla. milloin vaivaa pari liika kiloa, milloin se että pojat ei halua seurustella, milloin mikäkin teini-iän ongelma.
kuitenkin tyttö kertoi täysin yllättäen että on harkinnut itsensä viiltelyä. kokee kovia paineita täysin omasta toimestaan, pyrkii täydellisyyteen ja kun ei siihen omasta mielestään pysty, pettyy ja haluaa tuhota itseään.
miten tähän reagoin. kyselin huolella mikä ahdistaa ja tyttö kertoi. kerroin että miksi viiltely ei ole ongelmien ratkaisu ja mihin se voi johtaa. tyttö kuunteli ja sanoi ymmärtävänsäkin vaan sanoi myös että vaikka ymmärtää ei halua sitä hyväksyä. haluaa silti ajatella viiltelyä.
nyt en saa unta kun ajattelen tekeekö siskoni todella jotain niin hölmöä. vai onko ajatusten esittely vain huomion hakua. sitä hän kuulemma kaipaa vaikka sitä saakin koko perheeltämme aivan tavalliseen tapaan. itse en asu enää kotona joten tytön seuraaminen on mahdotonta. mitä teen, mihin ilmoitan. ainakaan tyttö ei minuun enää koskaan luota jos kerron vanhemmille ja nämä eivät ymmärrä seurata tilannetta vaan räksyttävät tytön silmille asian ja ajatuksen typeryyden.
mitä teen?
itselläni on pienen pieni vauva joten raskas kantaa huolta toisaalla asuvasta nuoresta tässä sivussa vaikka halua auttaa olisikin. en voi jatkuvasti jakaa huomiota sinnekin päin.
kuitenkin tyttö kertoi täysin yllättäen että on harkinnut itsensä viiltelyä. kokee kovia paineita täysin omasta toimestaan, pyrkii täydellisyyteen ja kun ei siihen omasta mielestään pysty, pettyy ja haluaa tuhota itseään.
miten tähän reagoin. kyselin huolella mikä ahdistaa ja tyttö kertoi. kerroin että miksi viiltely ei ole ongelmien ratkaisu ja mihin se voi johtaa. tyttö kuunteli ja sanoi ymmärtävänsäkin vaan sanoi myös että vaikka ymmärtää ei halua sitä hyväksyä. haluaa silti ajatella viiltelyä.
nyt en saa unta kun ajattelen tekeekö siskoni todella jotain niin hölmöä. vai onko ajatusten esittely vain huomion hakua. sitä hän kuulemma kaipaa vaikka sitä saakin koko perheeltämme aivan tavalliseen tapaan. itse en asu enää kotona joten tytön seuraaminen on mahdotonta. mitä teen, mihin ilmoitan. ainakaan tyttö ei minuun enää koskaan luota jos kerron vanhemmille ja nämä eivät ymmärrä seurata tilannetta vaan räksyttävät tytön silmille asian ja ajatuksen typeryyden.
mitä teen?
itselläni on pienen pieni vauva joten raskas kantaa huolta toisaalla asuvasta nuoresta tässä sivussa vaikka halua auttaa olisikin. en voi jatkuvasti jakaa huomiota sinnekin päin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Yritä vielä puhua hänen kanssaan, viiltelystä jää ikuiset arvet, jotka harmittavat ainakin itseäni nykyään kun kesällä haluaisin pitää t-paitaa. Olen 31-vuotias nainen ja käsivarteni näyttävät vieläkin kamalilta vaikka viiltely loppui noin 23-vuotiaana. Siihen voi jäädä koukkuun koska konkreettinen kipu poistaa sielun kipua hetkeksi, se ei kuitenkaan muuta sitä vaan sielun tuskaisuus iskee uudelleen. Se helpottaa vain hetken koska ruumiin kipu vie huomion pois sielun kivusta ja tavallaan oikeuttaa kiputuntemuksen, siksi siihen myös palaa uudelleen. Kerro hänelle että hänellä on oikeus tuntea myös sielun kipua.
Rohkaise siskoasi menemään kouluterveydenhoitajan luokse tai terveyskeskuslääkärille! Viiltely ja sen ajattelu on vakava asia ja kertoo siitä, että kaikki ei todellakaan ole kohdallaan.
Muuta et oikeastaan voi tehdä kuin olla tukena ja kuunnella (omia voimiasi kuunnellen).
Kuulostaa siltä, että olet ihana sisko! :)
Olen ollut viikon verran päivittäin yhteydessä tyttöön eikä tilanne näytä ainakaan parantuneen. Toisaalta tyttö on onneksi avoimesti kertonut mikä ahdistaa, erityisesti huolestuin kun koulun lisäksi myös harrastuksissa tyttö kokee paineita eikä koe niitä mielekkäinä tai rentouttavina. Hän on ottanut myös kavereidensa huolia kuunnellakseen mutta ei itse koe että häntä kukaan kuuntelisi, ei edes omat vanhemmat.
Olen pyytänyt siskoa kyläilemään ja touhuamaan omaksi seurakseni "jotain ihan muuta", eli pyysin mm. makutuomariksi tapetti- ja sisustuskauppaan ja projektiin mukaan kun vauvalle huonetta laitetaan. Näki heti että tyttö piristyi ainakin hetkeksi. Ja kertoi ettei kanssani vietettynä aikana kokenut paineita tai stressiä, päänsärky ja jännitystilat hävisivät. Niistä hän kertoi ihmetellen pari päivää sitten että kun aina koulussa koskee kokoajan päähän ja on heikko olo. Kotona ollessa ei. Kouluun meneminen on siksi jo vastenmielistä. Päättelin että hänellä vaan on todella kovat paineet joita hän ei itse osaa nyt höllentää. Itse hän on ne itselleen asettanut ei kukaan muu.
Koitan nyt seurailla tilannetta ja tarvittaessa aion puhua joko tytölle avun hakemisesta tai haen sitä sille itse. Pelkäänpä että tyttö ei itse apua hae jos jätän sen hänen omille harteilleen, toisaalta pelkään että hän suuttuu ikiajoiksi jos hommaan apua ominpäin. Toki aion puhua tytölle ensin avun hakemisen tarpeesta ja ehdottaa hakisiko hän sitä itse. Tuntuu kuitenkin olevan fiksu likka ja tajuavan että viiltely on vakava asia, hän ei vaan HALUA sisäistää sitä ja tehdä itse asialle mitään.
Kiitos sanoistanne. Mukava kuulla vähän näkemyksiä.