Eurovaalit ja

Taas näkee, että media hehkuttaa taas keskustan tuhoa. Vaikka tosiasia on, että pitkä aika hallitusvastuussa ei ole antanut mahdollisuuksia ottaa räväköitä irtiottoja. Virhe marginaali ylen gallupilla on - 3.2 prosesenttia.

Vaikka sitä ei kukaan käynytkään kiistämään, etteikä Kokoomus ja Perussuomalaiset olisi saaneet pientä irtiottoa. Kokoomus vähän enemmän ja persussuomalaiset perässä.

On oikeastaan, itsestään selvää se, että nyt niitämme sitä heinää, jota on kylvetty kansallisen itsetunnon alueella. Suomalaiset ovat terve, omanarvonsa tunteva ja itsenäisyyttään rakastava kansa. Ja tähän aivan terveeseen rakoon ovat nyt Kokoomus ja Perussuomalaiset iskeneet kaiken eurohumun keskellä.

Suomalaisten menestys riippuu siitä, miten se osaaminen, joka meillä on saadaan niiden tietoon joilla on tuotannonnon tekijöistä pääoma.

Pientä ja älykästä, suunnittelua, sekä ammattitaitoista asioiden toteutusta eri aloilla vientiin ja kansainvälisille markkinoille kilpailemaan. Se on meidän mahdollisuutemme.
Ellei jopa ainoa mahdollisuus?)

Bulkissa ja perustuotannossa meillä on aina maailman muu kilpailu vastassa.

Ei tämä sitä tarkoita, että meidät ei tulisi näissäkin osa-alueissa tehdä parhaamme.

Mutta jakamalla munat useampiin koreihin, ei yhden tai kahden korin kallistuminen riitä rikkomaan kaikkea samalla kertaa.

Vaaleihin on vielä jonkinverran aikaa ja kukaan ei ole kieltänyt, ainakaan tähänpäivään mennessä tekemästä myös aktiivista hallituspolitiikkaa.
266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ei ole yhtään sämpylää yhdessäkään korissa?

Äänestä
  • Lehti pyörittämässä pisnestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


loppukiri. kirjoitti:

Taas näkee, että media hehkuttaa taas keskustan tuhoa. Vaikka tosiasia on, että pitkä aika hallitusvastuussa ei ole antanut mahdollisuuksia ottaa räväköitä irtiottoja. Virhe marginaali ylen gallupilla on - 3.2 prosesenttia.

Vaikka sitä ei kukaan käynytkään kiistämään, etteikä Kokoomus ja Perussuomalaiset olisi saaneet pientä irtiottoa. Kokoomus vähän enemmän ja persussuomalaiset perässä.

On oikeastaan, itsestään selvää se, että nyt niitämme sitä heinää, jota on kylvetty kansallisen itsetunnon alueella. Suomalaiset ovat terve, omanarvonsa tunteva ja itsenäisyyttään rakastava kansa. Ja tähän aivan terveeseen rakoon ovat nyt Kokoomus ja Perussuomalaiset iskeneet kaiken eurohumun keskellä.

Suomalaisten menestys riippuu siitä, miten se osaaminen, joka meillä on saadaan niiden tietoon joilla on tuotannonnon tekijöistä pääoma.

Pientä ja älykästä, suunnittelua, sekä ammattitaitoista asioiden toteutusta eri aloilla vientiin ja kansainvälisille markkinoille kilpailemaan. Se on meidän mahdollisuutemme.
Ellei jopa ainoa mahdollisuus?)

Bulkissa ja perustuotannossa meillä on aina maailman muu kilpailu vastassa.

Ei tämä sitä tarkoita, että meidät ei tulisi näissäkin osa-alueissa tehdä parhaamme.

Mutta jakamalla munat useampiin koreihin, ei yhden tai kahden korin kallistuminen riitä rikkomaan kaikkea samalla kertaa.

Vaaleihin on vielä jonkinverran aikaa ja kukaan ei ole kieltänyt, ainakaan tähänpäivään mennessä tekemästä myös aktiivista hallituspolitiikkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu