Poikaystävä kysyi yhtäkkiä puhelimessa kärsinkö masennuksesta... Pala nousi kurkkuun. Että minäkö masennuksesta? Joo, kyllä olin joskus asiaa pohdiskellut mutta oikeesti, mullako masennus. Rupesi itkettämään, en kuitenkaan itkenyt. Olisi tuntunut niin alastomalta, minä, siinä itkemässä puhelimeen. Mihin olisi kadonnut se aina niin järjevä minä? Puhelun jälkeen olo tuntui tyhjältä, näkikö joku mun läpi? Näkyykö se niin selkeästi? Olenhan aina niin pirteäkin.
Ahdistun ihmisistä, rakastan ihmisiä. Kärsin esiintymisjännityksestä joka alkaa jo viikkoja ennen h-hetkeä. Sana esitelmä saa sydämen jo pomppaamaan kurkkuun. Kävin joskus psykologilla, lähete oli silloin syömishäiriö. Uskoin saavani käynneistä paljon, psykologi oli taitava ja niin läheisen oloinen. Nyt en pysty kellekään puhua niin että toinen ottaisi asian vakavasti. Mietin että pitäisikö varata aika psykologille uudelleen...
Kynnys ei ole kovin suuri, onhan koululla myös semmoinen. Voisin astua sisään.. sitten en kuitenkaan saa sanaa suusta. Minkä takia aina sekoilen kun puhun? Sanat puuroutuvat. Tarkkailen itseäni jatkuvasti, suoritan kavereiden kesken käydyt keskustelut. Jälkikäteen ajattelen joko hyvä minä, tai nyt meni taas pieleen. Onko elämä vaan tätä suorittamista? Mitä pitäisi tehdä? Tulin ensimmäistä kertaa tänne chattiin ja olisi kiva kuulla muita samaongelmaisia ihmisiä.
Ahdistun ihmisistä, rakastan ihmisiä. Kärsin esiintymisjännityksestä joka alkaa jo viikkoja ennen h-hetkeä. Sana esitelmä saa sydämen jo pomppaamaan kurkkuun. Kävin joskus psykologilla, lähete oli silloin syömishäiriö. Uskoin saavani käynneistä paljon, psykologi oli taitava ja niin läheisen oloinen. Nyt en pysty kellekään puhua niin että toinen ottaisi asian vakavasti. Mietin että pitäisikö varata aika psykologille uudelleen...
Kynnys ei ole kovin suuri, onhan koululla myös semmoinen. Voisin astua sisään.. sitten en kuitenkaan saa sanaa suusta. Minkä takia aina sekoilen kun puhun? Sanat puuroutuvat. Tarkkailen itseäni jatkuvasti, suoritan kavereiden kesken käydyt keskustelut. Jälkikäteen ajattelen joko hyvä minä, tai nyt meni taas pieleen. Onko elämä vaan tätä suorittamista? Mitä pitäisi tehdä? Tulin ensimmäistä kertaa tänne chattiin ja olisi kiva kuulla muita samaongelmaisia ihmisiä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Outoa. Pystyin kirjoittamaan noin avoimesti tunteistani. En ole tunnistanut itseäni.. kuka on minä? Yhteisössä olen epämääräinen sivustakatsoja ja jännittynyt kommenttien heittelijä.
Moi, et ole yksin. Omat tunteeni ovat saaneet minut pois tolaltani viime aikoina.
Oon kiinnostunut eräästä mukavasta henkilöstä, mutta tuntuu vaan niin kummalta. Yhtäkkiä ei ollutkaan helppoa ilmaista itseään kuten tahtoisi. Kai sitä on vain niin jännittynyt.. Se näkyy minusta ja eleistäni ulospäin, enkä tykkää yhtään. "miten kummassa mä nyt tollai..?" Kai se kiinnostuskin on minut nähnyt, mutta nyt se ehkä luulee jo muuta?
Minäkin oon muutes tuommoinen esiintymisjännittäjä. Nyt mun ois hyvä ihan jutella tälle henkilölle(tyttö), mut JOS se ei olekaan mielissään? Jep, helppoa ois mennä ilman näitä ajatuksia. :) Ajattelin kuitenkin mennä, kai se ois hyvä?
Lopuksi, se on ihan hyvä asia ajatella mitä muut aattelee. Muistaa vain itsensäkin joskus ;)
Kuulostaa niin tutulta... Juuri tuo, että ei pysty enään ilmaisemaan itseään niin hyvin kuin haluaisi. Sisällä velloo halu päästä sanomaan tai tekemään mutta ei vain pysty!
Ja mokaamisen pelko myös. Sama tuossa mitä kerroit että olet tavannut mukavan henkilön ja haluaisit jutella mutta ajatukset siitä että entä jos mokaa, entä jos pilaa kaiken tuskastuttaa. Mokaaminenhan on tervettä ja inhimillistä. Minkä takia sitä kuitenkin pelkää niin paljon..