Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Eilen keltsussa!

Noniin, oinpahan kertoa eri tarinaa kuin aina aikaisemmin. Olen bi-mies ja käyn satunnaisesti keltsussa runkkailemassa ja välillä on jotain touhua ollut kundienkin kanssa. Olen aina lukenut epäuskossa viestejä täältä siitä kuinka siellä kävisi joskus pareja.

Aloin jo uskoa niitä kirjoituksia ettei siellä niitä käy, sillä yli kymmenellä käyntikerralla ei ollut tullut yhtään vastaan.

Eilen menin sitten taas sillä asenteella että eihän siellä nyt taaskaan paria ole, mutta saapahan kassit varmaan jollakin tavalla tyhjennettyä. Menin aluksi johuun ylä kerran koppiin lämmittelemään, sitten kiertelemään. JA WAU! Alakerran kaltereilla erotetussa huoneessa oli ehta oikea pari panemassa. Ja nainenkin oli oikein mukavan näköinen hoika kiimapillu. Ikää oli jo noin 40, mutta kuuma tapaus oli silti. Olin aivan ällistynyt enkä uskonut näkemääni. Siinä sitten runkkailin katsellessa ratsastusta kunnes nainen kurotteli kaltereiden luokse... Sain ihanaa käsihoitoa ja suikkaria. Lopulta ottivat minut toiselle puolelle kaltereita ja panin tätä rouvaa. Välissä rouvaa pantiin toisenkin miehen toimesta kaltereiden läpi. Aivan mieletöntä!

Olin sen verran sokissa koko tapahtumasta ettei meinannut toisella varvilla kalu kunnolla toimia... Mutta toimi kuitenkin.

Mutta siinä oli minulle lopullinen todiste siitä, että kyllä siellä joskus niitä käy. Tämäkin pari tosin sanoi käyvänsä vain noin kerran vuodessa.

En ymmärrä miksi täällä esitetään niin varmana eriäviä mielipiteitä tästä asiasta. Ei kukaan meistä päivystä siellä yötäpäivää. On totta, että valta osa ajasta siellä on vain homoja. Mutta näköjään joskus myös pareja! Ja hyvä näin! Tulkaa parit useamminkin ja ilmoittakaa siitä niin me viriilit miehet tulemme apuun.
137624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mikä on keltsu?

Äänestä
  • Itsellekin joskus harvoin sattunut kohdalle.En ymmärrä miksi g-porukka kiistää pariskuntien siellä nautiskelun,varmaankin tilaa riittää kaikille.Pitää varmaan viikonloppuna pistäytyä ruusussa...

    Äänestä



olen nähnyt naisen Keltsussa joitakin kertoja. Pakko kuitenkin todeta että aika monta kertaa siellä saa käydä ennenkuin keskimäärin tulee ensimmäinen nainen vastaan. Mutta siinä odotuksessa on tietty charminsa vaikka kapakasta olisikin huomattavasti helpompi iskeä naisia.

Äänestä

Joskus todellakin on onnestanut ehkä suhdeluku 1/20. Mihinkähän kellonaikaan noin suurinpiirtein eli kun oli kai sunnuntai: päivällä, ip, 20-24 vai sydänyön puolella. Kysyy asiallinen aikuinen.

Äänestä
  • Mitä merkitystä sillä,että monelta siellä OLI pariskunta on? Meinaatko että ensi Su juuri samaan aikaan paikalle menemällä kävisi flaksi? Ei tule toteutumaan! Satunnaista on tuollainen herkku!

    Äänestä

  • Matkamies69 kirjoitti:

    Mitä merkitystä sillä,että monelta siellä OLI pariskunta on? Meinaatko että ensi Su juuri samaan aikaan paikalle menemällä kävisi flaksi? Ei tule toteutumaan! Satunnaista on tuollainen herkku!

    Ymmärrän kyllä sinänsä kysymyksen siinä mielessä, että tekee empiiristä tutkimusta siitä milloin on todennäköisintä että törmää pariin.

    Jo ihan päättelyllä pääsee siihen, että tuskin kannattaa arkena päivällä käydä sillä useimmat parit ovat kuitenkin työssä käyviä. Eli viikonloppuisin tai arki-iltoina voisi natsata.

    Viime sunnuntain action oli suunnilleen klo 19-21. Muita havaintopisteitä?

    Äänestä

siellä mekin. Eli olen ollut kolmeen otteeseen Keltsussa naisystäväni kanssa. Töiden jälkeen mentiin ... Ensimmäisellä kerralla muhinoitiin nahkasohvalla siinä isossa salissa, jossa on se iso skriini. Ja pari kundia runkkaili katsellessaan. Toisella kerralla kävimme pimeässä huoneessa, luullen ettei siellä ole ketään. Mutta hetkessä oli käsiä kummankin kimpussa, ja hilplailua riitti ...
Kolmannella kerralla naiseni oli pukeutunut vaaleaan läpinäkyvään asuun, ja olimme myös häkkihuoneessa. Aluksi naiseni runkkaili tekomunan kanssa, sitten rakastelimme ja lopulta hän otti suihin. Neljä kundia runkkaili kaltereiden takana .. . mahtavaa ....

Äänestä
  • joku panoluola jossa kaikki nussii kaikkia. onko suomessa lisää näitä. en oo puolesta enkä vastaa. olis se vaa aika karua kattoa ku oma muija alkais kaltereiden välistä toiselta ottaa poskee. tai et joku tulis panee muijaani.

    Äänestä

  • eli siis kirjoitti:

    joku panoluola jossa kaikki nussii kaikkia. onko suomessa lisää näitä. en oo puolesta enkä vastaa. olis se vaa aika karua kattoa ku oma muija alkais kaltereiden välistä toiselta ottaa poskee. tai et joku tulis panee muijaani.

    joo mietin vaan että kukahan siellä keltsussa siivoo kaikki mällit seiniltä ja lattialta. Mahtaa olla hyvä palkka...

    Äänestä

  • uthelias kirjoitti:

    joo mietin vaan että kukahan siellä keltsussa siivoo kaikki mällit seiniltä ja lattialta. Mahtaa olla hyvä palkka...

    Eiköhän siellä siivota ihan niinkuin muissakin paikoissa,sinun ei tarvitse kantaa siitä huolta.
    Miten olis,jos hankkisit elämän?

    Äänestä

On käyty kaksi kertaa Helsingissä käydessä, ihan mukavaa. Me on kyllä ilmoitettu ensin tällä palstalla ja sovittu tapaaminen läheiseen pubiin ennen menoa. Molemmilla kerroilla on jouduttu karsimaan porukasta yksi kännikala. Suositellaan muillekin: naisia ja pareja varmaan käy niin vähän, ettei satunnaisammunnalla kovin usein osu.

Sisällä muukin porukka on ollut asiallista ja kiimaista, ei valittamista. Paikan taso nyt ei yllä ihan esim. Saksan ja Hollannin vastaaviin (no, on sielläkin joka lähtöön), mutta ei nyt mikään räkäläkään ole, ihan kelpo paikka asian harrastajille. Tiskilllä neuvotaan hyvin ekakertalaisiakin paikan tarjonnasta, kunhan vaan kysyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


positiivisesti yllättynyt 27v kirjoitti:

Noniin, oinpahan kertoa eri tarinaa kuin aina aikaisemmin. Olen bi-mies ja käyn satunnaisesti keltsussa runkkailemassa ja välillä on jotain touhua ollut kundienkin kanssa. Olen aina lukenut epäuskossa viestejä täältä siitä kuinka siellä kävisi joskus pareja.

Aloin jo uskoa niitä kirjoituksia ettei siellä niitä käy, sillä yli kymmenellä käyntikerralla ei ollut tullut yhtään vastaan.

Eilen menin sitten taas sillä asenteella että eihän siellä nyt taaskaan paria ole, mutta saapahan kassit varmaan jollakin tavalla tyhjennettyä. Menin aluksi johuun ylä kerran koppiin lämmittelemään, sitten kiertelemään. JA WAU! Alakerran kaltereilla erotetussa huoneessa oli ehta oikea pari panemassa. Ja nainenkin oli oikein mukavan näköinen hoika kiimapillu. Ikää oli jo noin 40, mutta kuuma tapaus oli silti. Olin aivan ällistynyt enkä uskonut näkemääni. Siinä sitten runkkailin katsellessa ratsastusta kunnes nainen kurotteli kaltereiden luokse... Sain ihanaa käsihoitoa ja suikkaria. Lopulta ottivat minut toiselle puolelle kaltereita ja panin tätä rouvaa. Välissä rouvaa pantiin toisenkin miehen toimesta kaltereiden läpi. Aivan mieletöntä!

Olin sen verran sokissa koko tapahtumasta ettei meinannut toisella varvilla kalu kunnolla toimia... Mutta toimi kuitenkin.

Mutta siinä oli minulle lopullinen todiste siitä, että kyllä siellä joskus niitä käy. Tämäkin pari tosin sanoi käyvänsä vain noin kerran vuodessa.

En ymmärrä miksi täällä esitetään niin varmana eriäviä mielipiteitä tästä asiasta. Ei kukaan meistä päivystä siellä yötäpäivää. On totta, että valta osa ajasta siellä on vain homoja. Mutta näköjään joskus myös pareja! Ja hyvä näin! Tulkaa parit useamminkin ja ilmoittakaa siitä niin me viriilit miehet tulemme apuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu