Tervemenoa.
Sijoitetaan hallitus
Kuopioon
3147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mikä ettei.
Ihan pääkaupunkiako meinaat !
Olisihan paljon keskemmällä Suomea.
Jyväskylä olisi keskeinen paikka maantieteellisesti. Vaikka nyt maantieteellinen keskipiste onkin Kärsämäellä.
Toisaalta pääkaupunki vaatii meriyhteyksiä. Eli, nämä jää pois.
Olkoon edelleen Helsinki. Meri sen ratkaisi. Ja edelleen yhteydet etelään.
Mutta pois turha Helsingistä, juuri tämmöiset kuin Lääkelaitos. Sen paikka onkin muualla. Ihan oikein tehty.
Toinen vaihtoehto mihin voisi sijoittaa on Kataisen kotikunta, sieltä on alanut nyt noususuhdanne eli tuttujen hurja uranousu,
paikan nimi on Siilinjärvi, sinne.
Kaunis ja rauhallinen paikka, missä herrat voivat hiljaisuudessa tehdä suuria ratkaisujaan.
Ei häiritse aivotoimintaa ruuhka Suomi, liika info.
Kajaani sopisi parhaiten Suomen pääkaupungiksi. Kainuussa on eniten työttömyyttä ja parhainta työvoimaa. Savossa joka toinen luulee olevansa jonkun sortin piällysmies ja niin pirun uteliaita ikkunasta kurkkijoita.