Mielestäni SDP:n ministerit aiheuttivat 90-luvun laman.
Holkerin hallituksen (1987-1991) erikoisin piirrehän oli juuri se, että hallituksen suurin puolue kahdeksalla (8) ministerinpaikallaan oli SDP, ei Kokoomus.
Myös presidenttinä toimi tuolloin SDP:n Mauno "konklaavi" Koivisto.
SDP itse on osoitellut lamasta sormella niin kokoomuksen kuin keskustan Ahonkin suuntaan, mutta näinollen totuus on siis se, että juuri SDP on suurimmassa vastuussa 90-luvun lamasta.
SDP ei edelleenkään 2000-luvulla hallitse talousasioita, vaan heidän "talouskikkansa" perustuu Kansan velkaannuttamiseen.
Aivan kuten 1980-luvun lopulla... ja ylikuumentunut asuntokauppa käy kiivaana... kunnes...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.