Keskustalla saneeraus on vielä edessä, mutta välttämätön maataloudenkin takia. Olisiko jo aika vaihtaa Sirkka-Liisa Anttila 65v. Paavo Väyryseen 62v.?
Pitäisikö
nuorentaa?
4114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikki eläkeikäiset pois eduskunnasta. On aivan turha kuvitella, että heillä järki toimisi nuorempien tavoin. Ovat jo kangistuuneet vanhoihin kaavoihinsa, eivätkä enää osaa ajatella ihmisten parasta. Kärkkyvät vain huomoita ja isoa eläkettä.
Puoluekannatukset
Puoluekannatukset
Jarmo VirmavirtaJulkaistu: 20.1.2009
3 kommenttia
Jos olisin Jutta Urpilainen – hassu ajatus sinänsä - tilaisin mitä pikaisimmin matkan Tallinnaan. Päiväristeily riittää, viitisentoista euroa meno paluu. Kysymys on politiikasta, ei pelkästään verkkosukista, joilla on Tallinnassa enemmän hyötykäyttöä kuin Suomessa.
Kysymys on siitä, että Virossa on poliittinen oppositio, Suomessa ei. Opintomatka.
Virossa on tänä vuonna Euroopan parlamentin vaalien lisäksi syksyllä paikallisvaalit. Oppositiossa oleva Edgar Savisaaren johtama Keskusta on aloittanut vaalitaistelun jo nyt. Suuret mainokset kertovat, mitä ”ne” eli hallituspuolueet Reformipuolue ja IRL ovat ja ovat tehneet: Niiden politiikka on lama (”Nende poliitika on majanduslangus”), niiden politiikka on työttömyys, niiden politiikka on hinnannousut.
Savisaar on laulavan vallankumouksen, kansanrintaman sankareita ja itsenäistymisen ajan pääministeri. Laulun sanoin tunsi kaikki konnuudet ja tunsi kaikki koukut. Jo hänen johtamaansa nuorisojärjestöä nimiteltiin joskus Edgar Jugendiksi. Nyt Savisaar on Tallinnan kaupunginjohtaja, mutta veri vetää Toompean mäelle, politiikan pariin. Alakaupungissa on pitkän perinteen mukaisesti vain rahat.
Savisaaren johtama oppositio on vihainen koira, ”kurikoer”, vahti. Meillä oppositio on sylikoira. Se ei tietenkään ole yksin Urpilaisen vika. Silti ei voi olla kuvittelematta, millainen SDP olisi, jos puheenjohtajana oli Erkki Tuomioja.
Suomessa hallitus saa oppositiolta rauhassa huseerata melkein mitä tahansa. Edes lääkelaitoksen kelvottomasti valmisteltu siirto jonnekin Kuopion taakse ei herätä oppositiota.
Suomessa hallitus saa oppositiolta rauhassa huseerata melkein mitä tahansa. Edes lääkelaitoksen kelvottomasti valmisteltu siirto jonnekin Kuopion taakse tai väyläviranomaisen päätön alueellistaminen kuivalle maalle ei herätä oppositiota, vaan vastustus tulee hallituspuolueitten riveistä. Vahvin oppositiopuolue perussuomalaiset kiittää näitä päätöksiä.
Oppositio on aivokuollut ja vasemmisto aikansa elänyt. Ammattiyhdistysliikkeestä ei ole opposition tueksi kuten edellisen laman aikoina, jolloin ay-liike antoi oppositiolle lihakset. Nyt ammattiyhdistysliike on syleilty veronalennuspolitiikalla hallituksen riveihin ilman erityisiä korpilampia.
Tietenkin kaikessa näkyy aikakauden muutos. Ensin haudattiin sosialismi, nyt haudataan uusliberalismia. Maailmaa joudutti talouskasvuun tuotantoteknologian kehittyminen, jolle uudet, entisten kommunistimaiden markkinat loivat kiitoradan.
Kuumenevaan tilanteeseen tarvittiin uusia rahoitusinstrumentteja, ahneus kävi sietämättömäksi. Nyt sosialisoidaan tappiot, politiikan tehtäväksi jää siivota jäljet. Näitä jälkiä paikkaamaan tarvitaan muutakin kuin kymmenen vuoden investointiohjelmaa. Jotakin tässä ja nyt. Todellista sosiaalista markkinataloutta – takavuosina kokoomus kutsui sitä sosiaaliseksi valintataloudeksi ja myöhemmin ekososiaaliseksi markkinataloudeksi - tarvitaan vielä raaan kapitalismin jälkiä paikkaamaan.
Kokoomuksen linja on osunut hyvin aikaansa. Kepun kannatusta nakertaa Soini samaan tapaan kuin sukupolvi sitten Vennamo. On ehkä turvauduttava samaan kuin 1980-luvulla eli perussuomalaiset hallitukseen. Kyllä Siperia sitten opettaa.
Kokoomuksen tulevaisuus on samankaltainen kuin suurilla yrityksillä. Jos kestää laman yli, ovi tulevaisuuteen voi olla avoinna. Mutta rakennemuutos pitää tehdä nyt. Hyvin Katainen on onnistunut. Jokainen ajatteleva ja eteenpäin pyrkivä nuori etsiytyy nyt sen piiriin. Keskustalla saneeraus on vielä edessä, mutta välttämätön maataloudenkin takia. Olisiko jo aika vaihtaa Sirkka-Liisa Anttila Paavo Väyryseen?
SDP oppositiossa on pitkän korpivaelluksen alussa. Ajattelu puolueessa on vasta loppunut. Kestää varmaan kymmenen vuotta ennen kuin se alkaa uudestaan. Vasta Lipposen ja Tuomiojan jälkeen.
asioden kannalta olevan se paras etu, nythän on jo nuoria uupuneita jäänyt pois, minä luotan kokemukseen, ei sirkka liisan kohdalla olisi moni nuori pärjännyt, hän on sitkeää tekoa, tiedän sen myös omalla työpaikallani, siellä nuoret eivät tahdo kestää.
Kyllä nuoret kestävät, jos vain työt teetetään oikein. Kaikki eivät tosin kestä jatkuvan ikeen alla, joten työmetodeja ja -määriä kannattaisi tarkistaa. Ei myöskään pidä aiheuttaa vitutusta (kenellekään), ettei terveys ja työt kärsi.
"Sitkeä" Sirkka Liisa kyttää puhemiehen paikkaa, jotta saisi palkkansa ja eläkkeensä suuremmaksi. Samalla saa kaipaamaansa huomiota. Olisi jo iän puolesta kypsä eläkkeelle, mutta money, money, money, makes her funny...