Rasismikirjoitukset syytä tutkia

Kaleva kirjoittaa tänään Kemin tapauksesta kun paikalliset huligaanit ovat hakanneet turvapaikanhakijoita. Tapaukseen puututaan siellä vakavana rikoksena viranomaisten toimesta niinkuin pitääkin.
Samoin lehden kertoman mukaan viranomaiset tutkivat Suomi 24 palstalle kirjoitetut rasismi kirjoitukset.
Tämä on oikeaa toimintaa ja juuri sitä mitä olen pitkään tälläkin palstalla vaatinut. Toivottavasti täällä Kajaanipalstalla ei enää julkaista rasismi kirjoituksia ja jos niitä julkaistaan niiden laatijat asetetaan tutkintaan ja syytteeseen. Kyse on äärimmäisen vakavasta asiasta ja pienen sakin touhuilusta.
562210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Kyllä sananvapauteen kuuluu sallia totuus, se kun ei pala tulessakaan, eikä se ole rasismia. Kyllä voi vapaasti ottaa kantaa siihen, mitenkä maahanmuuttajat raiskaavat, ja tekevät rikoksia moninverroin useammin verrattuna valtaväestöön. On myös uskallettava sanoa että meidän oma romaaniväestö on hyvin työtävieroksuvaa, empä montakaan tunne joka olisi rehellisessä työssä. Kerro Matti oliko tässä rasismia?

Äänestä
  • Jotku kirjottaa näistä kainuulaisista vähän
    niin ko rasismia.

    Äänestä

Itse olen tullut hyvin toimeen ulkomaalaisten kanssa!.Se on vain ASENNE kysymys,että miten suhtautuu muihin ihmisiin.
Jos on rasisti,niin silloin olisi hyvä katsoa peiliin ja miettiä asioita...!.

Äänestä

Havaitsit mitenkä näillä palstoilla on ollut rauhallista, niin päätitpä sitten "sohaista."

Äänestä

Kalevahan kirjoitti myhös siitä, kuinka kemin pakolaiskeskuksen johtaja väitti että kunnat hidastelevat vuokra-asuntojen antamisessa pakolaisille.
Mistähän Matti arvelet moisen johtuvan?
Ovatko kunnat rasistisia?

Olet sinä Matti MELKO TYHMÄ ajattelija. No ei sekään mitään, minkäs sille voi, mutta pakkoko sitä tymyyttä on esitellä täällä ihan julkisesti.

Äänestä
  • Maanantain Kalevassa ruotsalainen mies sanoi Suomen rasismista että se on heikosti koulutettujen ja huonolla itsetunnolla varustettujen ihmisten touhua. Tämä pitää havaintojeni mukaan paikkansa myös täällä Kajaanissa.
    Ruotsalainen sanoi vielä että tuo Kemin rasistisakki on aika pieni. Niin se on uskoakseni Kajaanissakin. Hyvä jos viranomaiset puuttuu rasismikirjoituksiin.

    Äänestä

  • Kalevassa kirjoitti:

    Maanantain Kalevassa ruotsalainen mies sanoi Suomen rasismista että se on heikosti koulutettujen ja huonolla itsetunnolla varustettujen ihmisten touhua. Tämä pitää havaintojeni mukaan paikkansa myös täällä Kajaanissa.
    Ruotsalainen sanoi vielä että tuo Kemin rasistisakki on aika pieni. Niin se on uskoakseni Kajaanissakin. Hyvä jos viranomaiset puuttuu rasismikirjoituksiin.

    selittänee ainakin osittain se, että korkeasti koulutetut ja hyvätuloiset eivät asu samoissa taloissa maahanmuuttajien kanssa. Tällöin erilaisista tavoista ja käyttäytymisestä johtuvat ongelmat ja muut eroavaisuudet eivät heitä käytännössä kosketa.

    Köyhillä vuokra-asujilla kosketus maahanmuuttajiin on paljon konkreettisempaa ja jos ongelmia syntyy niin niihin myös reagoidaan herkästi.

    Äänestä

  • merkityksen kirjoitti:

    teksteistä pitkään aikaan.
    Ottakoot parempi osaiset/päättäjät asumaan maahanmuuttajia lähelleen.
    Maahanmuuttajille sanoisin jos kieliä osaisin, että YMMÄRTÄKÄÄ HELEVETISSÄ, ETTÄ ILMAN TEITÄKIN ON JO OLEMASSA EPÄSUHTAA YHTEISKUNNAN ELIITIN JA MUUN VÄESTÖN SUHTEEN

Puhut Matti asiaa. Nämä juntit pelkäävät tummaihoisia. Eivät ymmärrä olla kiitollisia
niistä kultturin hedelmistä joita esim. lähi-idän ja intian alueella on kehitetty. Esim. tämä
luku ja kirjoitustaito.

Äänestä
  • olleet koulutettua väkeä ja yhteiskunnan kermaa. Eihän sitä rotuajattelua voi edes työläiset ajatella, koska ovat itsekin roskasakkia.

    Kyllä Hitun ajatukset ja toimintatavat ovat ylemmän kansanosan kulttuuria. Ei työläisille sellainen tulisi mieleenkään.

    Äänestä

  • Halla-ahokin tohtoriksi on sanottu.

    Äänestä

  • nimettyä kirjoitti:

    Halla-ahokin tohtoriksi on sanottu.

    Ainakin täällä meilläpäin kaikki suomalaiset naisihmiset ovat ulkomaalaisten nuorten ja aikuisten melestä h...a. Suomalaislapset taas
    H....penikoita, Mieshenkilöt äidin nuss....ta.
    Tälläisellä kielenkäytöllä ei multa kyllä säälipisteitä saada, vaikka tulisivat mistä haisevista savimajoista.
    Postimerkki takapuoleen ja takasi.
    Täyspäiväinen homma on hajoittaa vuokra-asuntoja ja tehdä suomalaisnaapureille kiusaa..
    On lunta lastenvaunuissa ym.. ulosteesta lähtien lentää.
    Maahanmuutto virasto sanoo että vaatii sopeutumista.
    Jep,jep.. Minä en korvaani letkauta enää, vaikka äiti kulttuurin varjolla lapsia hakkaa tossa pihalla, ihan vapaasti.Onneksi saa olla työssä päivät niin ei kaikkea näe...

    Äänestä

  • mitenhän on kirjoitti:

    Meitä suomalaisia. Me taas yritämme kasvattaa lapsillemme suvaitsevaisuutta. Maahanmuuttaja lapsien viha valtaväestöä kohtaan on lähtenyt heidän omista vanhemmistaan.

    Äänestä

  • lapsensa vihaamaan kirjoitti:

    Elä puhu paskaa lähimmäisestäsi. Montako muslimia
    sinäkin tunnet henkilökohtaisesti. Oletko
    hyvinkin perusteellisesti tutustunut hänen
    persoonaansa? Nuo sun puheesi ovat vain tuulen
    huminaa, mutta paistakoon Allahin kirkas kuu joskus
    sinunkin vaalenneille luillesi.

    Äänestä

  • Lylykylänen kirjoitti:

    Suojelevan meidän perhettä. Toivottavasti näiltä "rasisteilta" jotka ulkomailta asti tulleet tänne.
    Mutta saavat tehdä ihan niinpaljon "suomenlain vastaista" kuin allah myötä antaa.
    En ilmoita minnekkään, vaikka aihetta joskus olisi, se on kulttuuria sano mamu-virasto.
    Työkaverinikin on muslimi ja en kiitä enkä moiti.

    Äänestä

  • nimettyä kirjoitti:

    Halla-ahokin tohtoriksi on sanottu.

    En ole vakuuttunut, että Halla-ahon kirjoituksia voisi väittää rasismiksi lainkaan. Hänellä on kyllä huomattavan kriittinen kanta maahanmuuttajiin, mutta se ei sinäällään ole rasismia. Olen lukenut blogia vain satunnaisesti, en siis tunne kaikkia tekstejä, mutta niistä mitä tunnen, puuttuvat kokonaan sellaiset hävyttömyydet, jotka ovat tyypillisiä esimerkiksi lausunnoistaan tuomioitakin keränneelle turkulaisvaltuutettu Olavi Mäenpäälle, puolue sama (pers).

    Halla-aho on pitänyt blogiaan pitkään, mutta häntä alettiin pommittamaan julkisuudessa rakennetuilla rasismisyytöksillä vasta sen jälkeen, kun hän nousi suurella äänimäärällä (3000 ääntä) Helsingin kaupunginvaltuustoon.

    Vähän sellainen kuva syntyy, että siipeensä saaneet pikkupoliitikot kostavat rasismisyytöksillä vaalitappionsa. He eivät kunnioita vaalitulosta - ja miksikä sitä sellaista sakkia saa nimittää? Olisivatko he vaikka fasisteja?

    Äänestä

  • lapsensa vihaamaan kirjoitti:

    Meitä suomalaisia. Me taas yritämme kasvattaa lapsillemme suvaitsevaisuutta. Maahanmuuttaja lapsien viha valtaväestöä kohtaan on lähtenyt heidän omista vanhemmistaan.

    ... ovat poikkeus säännöstä. On ilmeisiä eroja eri ryhmien välillä siinä, kuinka hyvin maahanmuuttajat sulautuvat suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta koko ajan prosessi on käynnissä. Eniten näyttää ongelmia olevan somaleilla, muista muslimimaista tulevat sopeutuvat paljon helpommin. Useimmilla maahanmuuttajien lapsilla on, esimerkiksi, suomalaisia kavereita. Siis useimmilla.

    Vihakulttuurit lienevät tavallisempia suomalaisten nuorten, kuin maahanmuuttajien joukossa, myös suhteellisesti. Myyrmannin, Jokelan ja Kauhajoen joukkomurhat olivat viharikoksia, jotka muhivat nimenomaan Suomen valkoisten alkuasukkaiden keskellä. Ilmeisesti Myyrmannin tappajalla oli ainakin jossan määrin rasistinen motiivi. Emme tiedä, montako samanlaista tappajaa on kehittymässä.

    Äänestä

mikä on rasismia? Onko esim. se että arvostellaan päättäjien maahanmuutto politiikkaa tai se että julkaistaan faktatietoa maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista ?

Äänestä
  • MTV 3:n uutisissa harvinaisen törkeästä omien lapsien hyväksikäytöstä ja raiskauksista,jossa on epäiltynä ulkomaalaistaustainen henkilö.

    Äänestä

  • kerrottiin kirjoitti:

    MTV 3:n uutisissa harvinaisen törkeästä omien lapsien hyväksikäytöstä ja raiskauksista,jossa on epäiltynä ulkomaalaistaustainen henkilö.

    Yksikään Suomessa julkistettu rikostilasto ei pysty osoittamnaan todeksi väitettä, että maahanmuuttajhat tekisivät kantaväestöä enemmän rikoksia.
    Esim. väitteet venäläisten ja virolaisten rikosmääristä ovat ns. urbaanilegendoja.
    Maahanmuuttajataustaiset tekevät huomattavasti kantaväestöä vähemmän rikoksia.

    Äänestä

  • kuin suomalaiset kirjoitti:

    niin se olet sinä.

    Äänestä

  • Mikä on rasismia ja mikä ei.

    Äänestä

  • kuin suomalaiset kirjoitti:

    Yksikään Suomessa julkistettu rikostilasto ei pysty osoittamnaan todeksi väitettä, että maahanmuuttajhat tekisivät kantaväestöä enemmän rikoksia.
    Esim. väitteet venäläisten ja virolaisten rikosmääristä ovat ns. urbaanilegendoja.
    Maahanmuuttajataustaiset tekevät huomattavasti kantaväestöä vähemmän rikoksia.

    Todeksi sitä että maahanmuuttajat/pakolaiset tekevät enemmän rikoksia kuin kantaväestö??

    Oot sinä HÖNÖ, Totta kai kantaväestö tekee enemmän rikoksia kun heitä sattuu olemaan VIELÄ enemmän kuin maahanmuuttajia mutta suhteuta nämä rikostilastot lukumäärään niin on kyllä aika karua katseltavaa.

    Äänestä

  • kuin suomalaiset kirjoitti:

    Yksikään Suomessa julkistettu rikostilasto ei pysty osoittamnaan todeksi väitettä, että maahanmuuttajhat tekisivät kantaväestöä enemmän rikoksia.
    Esim. väitteet venäläisten ja virolaisten rikosmääristä ovat ns. urbaanilegendoja.
    Maahanmuuttajataustaiset tekevät huomattavasti kantaväestöä vähemmän rikoksia.

    Edellä kirjoittaja puhuu tosi asiaa maahanmuuttajien rikoksista jotka ovat suhteutettuna väkilukuun vähäisempiä kuin kantaväestön.
    Havaintoni mukaan ainakin Kajaanissa maahanmuuttajat käyttäytyvät hyvin ja ovat kohteliaita ja asiallisia ihmisiä.
    Vaikutelmani on että tälle palstalle kyhäilevät tyhmiä rasismi kirjoituksia muutamat huonosti kouluttautuneet ja ns. syrjäytyneet ihmiset. Kirjoittajia ei taida olla kuin yksi tai kaksi.

    Äänestä

  • KätönMatti kirjoitti:

    Kaikki muut kertoo, ja myöntää avoimesti, mitenkä mamut tekee rikoksia suhteessa moninkertaisen määrän verrattuna valtaväestöön.
    Kyllä noilla lausunnoilla paljastat yksinkertaisuutesi.

    Äänestä

  • KätönMatti kirjoitti:

    Edellä kirjoittaja puhuu tosi asiaa maahanmuuttajien rikoksista jotka ovat suhteutettuna väkilukuun vähäisempiä kuin kantaväestön.
    Havaintoni mukaan ainakin Kajaanissa maahanmuuttajat käyttäytyvät hyvin ja ovat kohteliaita ja asiallisia ihmisiä.
    Vaikutelmani on että tälle palstalle kyhäilevät tyhmiä rasismi kirjoituksia muutamat huonosti kouluttautuneet ja ns. syrjäytyneet ihmiset. Kirjoittajia ei taida olla kuin yksi tai kaksi.

    mielenilmaisuja suomalaisia kohtaan eräs läpi tyhmä ja kouluja käymätön kätön matti.

    Äänestä

  • KätönMatti kirjoitti:

    Edellä kirjoittaja puhuu tosi asiaa maahanmuuttajien rikoksista jotka ovat suhteutettuna väkilukuun vähäisempiä kuin kantaväestön.
    Havaintoni mukaan ainakin Kajaanissa maahanmuuttajat käyttäytyvät hyvin ja ovat kohteliaita ja asiallisia ihmisiä.
    Vaikutelmani on että tälle palstalle kyhäilevät tyhmiä rasismi kirjoituksia muutamat huonosti kouluttautuneet ja ns. syrjäytyneet ihmiset. Kirjoittajia ei taida olla kuin yksi tai kaksi.

    esitä meille faktoja siitä että maahanmuuttajat suhteutettuna valtaväestöön tekevät vähemmän rikoksia ja raiskauksia eikä pelkästään omia luulojasi. Päin vastaisia faktoja on ollut tälläkin palstalla yllinkyllin.

    Äänestä

  • kuin suomalaiset kirjoitti:

    Yksikään Suomessa julkistettu rikostilasto ei pysty osoittamnaan todeksi väitettä, että maahanmuuttajhat tekisivät kantaväestöä enemmän rikoksia.
    Esim. väitteet venäläisten ja virolaisten rikosmääristä ovat ns. urbaanilegendoja.
    Maahanmuuttajataustaiset tekevät huomattavasti kantaväestöä vähemmän rikoksia.

    Ylhäältä rivillä 4 on vuoden 2003 tutkimukset ja rivillä 5 vuosilta 2004 ja 2005. Silvublee..
    http://www.halla-aho.com/scripta/keskustelua_meilla_ja_naapurissa_osa2.html

    Äänestä

lähti siellä Kemissäkin toissaviikonloppuisesta joukkotappelusta, jossa oli osallisena n. 20 ulkomaalaista ja 5 suomalaista.

Siinä sitä rasismia kerrakseen.

Äänestä

Tällaiset yleisluontoiset esitykset jäävät joko tyhjiksi heitoiksi, tai kääntyvät jopa tarkoitustaan vastaan. Maahanmuuttopolitiikan kritiikki ei ole rasismia, ja sen kieltäminen loukkaa sananvapautta. Tämä vain pahentaa ongelmia - ja synnyttää rasismia.

Ei kenellekään ollut mitään hyötyä siitä, että aivan liian kauan hyssyteltiin eräiden maahanmuuttajaryhmien ylisuuresta osuudesta eräissä rikoslajeissa, osin vakavissa, kuten raiskauksissa. Eihän asialle edes voida tehdä mitään, jos koko ilmiön olemassaolo halutaan kieltää.

2000-luvun alussa oli Helsingissä somalinuorten tekemä ryöstöaalto; poliisin tietoon tuli reilussa vuodessa yli 500 somalinuorten tekemää katuryöstöä. Aivan varmasti kaikkia rikoksia ei edes ilmoitettu poliisille, niin nöyryyttäväksi ryöstön uhri kokee asemansa.

Ongelmaan päästiin kunnolla käsiksi vasta kun avoimesti todettiin etninen ryhmä, josta ryöstäjät tulevat. Tällöin myös somaliyhteisö saatiin mukaan ryöstöjen estämiseen, he ymmärsivät hyvin, miten muutamien nuorten rikokset vahingoittavat koko yhteisöä. Aika pian somalinuorten ryöstely loppuikin.

Äänestä

Juuri nämä Kätön Matit ja hänen kaltaisensa. Jos maahanmuuton ongelmista ei saisi puhua, eikä heidän tekemiään rikoksia saisi tuoda julki, aiheuttaa se rehellisissä ihmisissä kapinahengen. Kainuun-Sanomat omalla tyylillään on tehnyt kainuuseen paljon uusia rasisteja.

Äänestä
  • Haluaa vain lietsoa riitaa ja kirjoittaa provoja. Ei tiedä tosi asioista mitään... hiukan sellainen.. Ei kannata matin takia polttaa ...

    Äänestä

  • Matti on mikä on kirjoitti:

    Haluaa vain lietsoa riitaa ja kirjoittaa provoja. Ei tiedä tosi asioista mitään... hiukan sellainen.. Ei kannata matin takia polttaa ...

    Taida kaikki lamput palaa, taikka on itse todellinen rasisti, ja haluaa joukon vaan kasvavan.

    Äänestä

  • Matti on mikä on kirjoitti:

    Haluaa vain lietsoa riitaa ja kirjoittaa provoja. Ei tiedä tosi asioista mitään... hiukan sellainen.. Ei kannata matin takia polttaa ...

    Elä Matti välitä siitä mitä nämä Juntit räksyttää. Eipä heillä näy olevan paljon faktatietoa,
    mutta omaa näkemystä sitäkin enemmän. Mikähän mahtaa olla, kun meikäläinen on
    aina tullut hyvin toimeen kaiken väristen ihmisten kanssa. Niinhän ne ihmiset yleensä tulee,
    paitsi kainuulaiset keskenään. Viime päivinä on kirjoitettu aivan kohtalaisesti heidän
    luonteensa laadusta ja siitä päätellen ,että he
    eivät ole pyrkineet kiistämään esitettyjä väitteitä, ovat ne osuneet täysin oikeaan.
    Ainoastaan viatonta sanantuojaa on pyritty solvaamaan, mikä kylläkin on ollut omiaan vahvistamaan kainuulaisen sivistyksen tasoa.
    Ainoastaan Lylykylällä taitaa asua yksi omilla
    aivoillaan ajatteleva ihminen, joka yrittää
    muitakin valistaa.

    Äänestä

  • Lapsenvahti kirjoitti:

    Et kai sinä oikeasti ole noin tyhmä?

    http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Mielipiteet/uusi_ulkomaalaislaki_ja_ruotsin_kokemukset_ristiriidassa_4964612.html

    Äänestä

  • Lapsenvahti kirjoitti:

    Ainahan niitä sattuu ylilyöntejä. Silloinkin
    kun kainuulainen muuttaa rintamaille.
    Sitä ei naapurina viitsi katsella somalikaan.

    Eteläsuomen työmarkkinoilla. Täältä kulkee siellä mm, rakennusalan ammattilaisia.

    Äänestä

  • hyvin kysyttyjä kirjoitti:

    Eteläsuomen työmarkkinoilla. Täältä kulkee siellä mm, rakennusalan ammattilaisia.

    Elä viitsi naurattaa. Eikö tuo aihe ollut jo loppuun kaluttu viime viikolla tuolla
    YLEISTÄ KAINUUSTA puolella.

    Äänestä

  • Lapsenvahti kirjoitti:

    Elä viitsi naurattaa. Eikö tuo aihe ollut jo loppuun kaluttu viime viikolla tuolla
    YLEISTÄ KAINUUSTA puolella.

    Kirjoitan täältä Hesasta. Ei kainuulainen ole häävissä maineessa täällä. Rakennusmiehiä käy täällä työssä ja asuvat (ryyppäävät ja rökälehtävät) asuntovaunuissa. Ei heillä ole juurikaan kosketusta muuhun väestöön. Uimahalleissa korkeintaan kun käyvät itsensä pesemässä. Somalitkin on sosiaalisempia ja yhteisöllisempiä.
    Hesari kirjoitti taas viikonvaihteessa isosti että Uusimaa elättää Kinuuta ja P-Karjalaa. Sellaiset kirjoitukset lisää negatiivista suhtautumista kainuulaisiin ja yleinen asenne on yhä nuivempi.

    Äänestä

  • aika surkimus kirjoitti:

    Täytyy kuitenkin antaa tunnustusta heille, eivät ole laiskana täällä Kainuussa yhteiskunnan elätettävänä.
    Ajattele jos somaalit joutuisi vastaavanlaisen kauheuden uhriksi, olisi hyysärit kauhistelemassa. Nyt kuitenkin somaali voi nukkua kahden lakanan välissä, ja katsella kun kainuunpoika paiskii raksalla töitä.

    Äänestä

  • Lapsenvahti kirjoitti:

    Elä Matti välitä siitä mitä nämä Juntit räksyttää. Eipä heillä näy olevan paljon faktatietoa,
    mutta omaa näkemystä sitäkin enemmän. Mikähän mahtaa olla, kun meikäläinen on
    aina tullut hyvin toimeen kaiken väristen ihmisten kanssa. Niinhän ne ihmiset yleensä tulee,
    paitsi kainuulaiset keskenään. Viime päivinä on kirjoitettu aivan kohtalaisesti heidän
    luonteensa laadusta ja siitä päätellen ,että he
    eivät ole pyrkineet kiistämään esitettyjä väitteitä, ovat ne osuneet täysin oikeaan.
    Ainoastaan viatonta sanantuojaa on pyritty solvaamaan, mikä kylläkin on ollut omiaan vahvistamaan kainuulaisen sivistyksen tasoa.
    Ainoastaan Lylykylällä taitaa asua yksi omilla
    aivoillaan ajatteleva ihminen, joka yrittää
    muitakin valistaa.

    ja normaalijärjellä olevat ihmiset, paitsi sinä ja kätön matti, ymmärtävät mitä se faktatieto pitää sisällään.
    Se miten sinä, olet tullut toimeen kaiken väristen ihmisten kanssa on selitettävissä kielen värillä. Voimakkaan ruskean värinen kieli kertoo omistajan tulevan hyvin toimeen saman väristen loisijoiden kanssa.
    Tämäkin faktatietoa.

    Äänestä

  • farth33 kirjoitti:

    Seurestelen kyllä aivan eri piireissä kuin nuo
    maahan muuttajat eikä minun ole tarvinnut nuoleskella heitä.
    Silti niistä ei minulle ole
    koskaan ollut pienintäkään harmia. Ei myöskään
    silloin kun asuin heidän tykönään lähi-idässä.
    Ei minua maahan muuttajaa sorrettu tipan tippaa.
    Sitä kainuulaista kieltä olen kyllä nähnyt ihan
    tarpeeksi. Sellaisia ruskeita kokkareita, mutta
    ruostettahan se vain taisi olla?

    Äänestä

  • Lapsenvahti kirjoitti:

    Elä Matti välitä siitä mitä nämä Juntit räksyttää. Eipä heillä näy olevan paljon faktatietoa,
    mutta omaa näkemystä sitäkin enemmän. Mikähän mahtaa olla, kun meikäläinen on
    aina tullut hyvin toimeen kaiken väristen ihmisten kanssa. Niinhän ne ihmiset yleensä tulee,
    paitsi kainuulaiset keskenään. Viime päivinä on kirjoitettu aivan kohtalaisesti heidän
    luonteensa laadusta ja siitä päätellen ,että he
    eivät ole pyrkineet kiistämään esitettyjä väitteitä, ovat ne osuneet täysin oikeaan.
    Ainoastaan viatonta sanantuojaa on pyritty solvaamaan, mikä kylläkin on ollut omiaan vahvistamaan kainuulaisen sivistyksen tasoa.
    Ainoastaan Lylykylällä taitaa asua yksi omilla
    aivoillaan ajatteleva ihminen, joka yrittää
    muitakin valistaa.

    saat nautinnon tälläkin areenalla ... nurmesperänen
    mietipä elämänykseyttä laajemmin ja elämää myös
    tästäkö kaiken saat ,kun tyyliisi kirjoittelet

    Äänestä

  • Lapsen vahti kirjoitti:

    Seurestelen kyllä aivan eri piireissä kuin nuo
    maahan muuttajat eikä minun ole tarvinnut nuoleskella heitä.
    Silti niistä ei minulle ole
    koskaan ollut pienintäkään harmia. Ei myöskään
    silloin kun asuin heidän tykönään lähi-idässä.
    Ei minua maahan muuttajaa sorrettu tipan tippaa.
    Sitä kainuulaista kieltä olen kyllä nähnyt ihan
    tarpeeksi. Sellaisia ruskeita kokkareita, mutta
    ruostettahan se vain taisi olla?

    saa käsityksen että olet samaa mieltä siitä että nuoleskelijat yleensä pärjää mamujen kanssa.
    Ymmärrän tunteesi jos olet asunut loisena heidän luonaan ilman syrjityksi tulemisen tunnetta. Taidat jatkaa sitä loisimista täälläkin kun joudat vittuilla kainuulaisille päivät netissä.

    Eihän nyt sentään vittuilua. Vaikka kyllä kai
    minä senkin taidon saattaisin osata. Hyväähän
    tässä on tarkoitettu. Tuota Mattia puolustaa ja
    yleensä kainuulaisten asiaa ajaa. Voinhan minä
    toki lopettaa kun tuo teema jäi elämään.
    Jokohan nuo antaa sen Nobelin-palkinnon tuosta
    ikiliikkujan keksimisestä.

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    saat nautinnon tälläkin areenalla ... nurmesperänen
    mietipä elämänykseyttä laajemmin ja elämää myös
    tästäkö kaiken saat ,kun tyyliisi kirjoittelet

    Kylän hädän alaisia ihmisiä pitää auttaa vaikka olisivat mitä rotua ja kaikkiin sakkeihin sisältyy tietysti töpeksijöitä ja rikollisia mutta sitä ei saa yleistää.

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    saat nautinnon tälläkin areenalla ... nurmesperänen
    mietipä elämänykseyttä laajemmin ja elämää myös
    tästäkö kaiken saat ,kun tyyliisi kirjoittelet

    Sitähän tässä on mietitty sitä elämän ykseyttä,
    mutta en aijo ajatella laajemmin, onhan sitä
    tässäkin ollut jo laajuutta kylliksi. Mitenkä
    lie sen nautinnon kanssa. No mikä ettei vähän
    nauttisi jos näkee työn hedelmiä syntyvän.
    Ainakin voi kuvitella ihmisten muuttavan käsityksiään
    inhimillisempään suuntaan.

    Tässä tietoa minkä kansa jo tietääkin:

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ulkomaalaiset tehneet vain vähän rikoksia Suomessa/1135242928884

    Äänestä

  • Ei ole pelkkää yleistystä kirjoitti:

    Tässä tietoa minkä kansa jo tietääkin:

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ulkomaalaiset tehneet vain vähän rikoksia Suomessa/1135242928884

    Jokainen jolla on lukemisen ymmärtäminen kohdillaan, ymmärtää. Helsingin sanomista siis:

    Syy vähäiseen rikollisuuteen on, että syrjäytymisvaarassa olevia ulkomaalaisia on vähän.

    Ulkomaalaisten tekemiä rikoksia on tutkittu, mutta paljon on vielä tutkimattakin. Tuorein tilasto kertoo, että ulkomaalaiset syyllistyvät rikoksiin väestöosuuteensa nähden vuosittain 1,3–1,5 kertaa enemmän kuin suomalaiset.

    Kansa myös pitää ulkomaalaisia alttiimpina syyllistymään rikoksiin.

    "Se pitää paikkansa ja ei pidä paikkaansa", Niemi sanoo.

    "Totta on, että poliisin tietoon tulleissa rikoksissa he syyllistyvät enemmän tai ovat epäiltyinä, mutta se on pintatietoa. Tietoja pitäisi verrata esimerkiksi alueittain, ryhmittäin ja rikostyypeittäin."

    Niinpä samaan ulkomaalaisten ryhmään luetaan esimerkiksi turistit ja turvapaikanhakijat. Rikollisuuden kannalta työperäinen maahanmuutto ei ole niin ongelmallista kuin muu maahanmuutto.

    Äänestä

  • Artkkelista kirjoitti:

    "Suomi on selvinnyt vähällä ulkomaalaisten tekemässä rikollisuudessa, koska Suomi on jäänyt maahanmuuttovirtojen ulkopuolelle"

    Ja Astrid Thors hännystelijöineen haluaa Suomeen uuden euroopan vapaamielisimmän ulkomaalaislain. Se jos menee läpi niin rikollisuus räjähtää käsiin.

    Äänestä

  • Artkkelista kirjoitti:

    Jokainen jolla on lukemisen ymmärtäminen kohdillaan, ymmärtää. Helsingin sanomista siis:

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ulkomaalaiset tehneet vain vähän rikoksia Suomessa/1135242928884

    Syy vähäiseen rikollisuuteen on, että syrjäytymisvaarassa olevia ulkomaalaisia on vähän.

    Ulkomaalaisten tekemiä rikoksia on tutkittu, mutta paljon on vielä tutkimattakin. Tuorein tilasto kertoo, että ulkomaalaiset syyllistyvät rikoksiin väestöosuuteensa nähden vuosittain 1,3–1,5 kertaa enemmän kuin suomalaiset.

    Kansa myös pitää ulkomaalaisia alttiimpina syyllistymään rikoksiin.

    "Se pitää paikkansa ja ei pidä paikkaansa", Niemi sanoo.

    "Totta on, että poliisin tietoon tulleissa rikoksissa he syyllistyvät enemmän tai ovat epäiltyinä, mutta se on pintatietoa. Tietoja pitäisi verrata esimerkiksi alueittain, ryhmittäin ja rikostyypeittäin."

    Niinpä samaan ulkomaalaisten ryhmään luetaan esimerkiksi turistit ja turvapaikanhakijat. Rikollisuuden kannalta työperäinen maahanmuutto ei ole niin ongelmallista kuin muu maahanmuutto.

    Hesarissa oli 30.12. pätevä laskelma siitä miten eri kansallisuuksien tekemiä rikoksia on käsitettävä. Ne suhteutettiin kunkin kansallisuuden edustukseen suomessa.

    Lopputulos on tässä:
    ''Me suomalaiset pääsemme vertailukansalaisuudeksi raiskauksissa ja pahoinpitelyissä. Eniten raiskauksia on tilastoitu Irakin kansalaisille. Heidän suhdelukunsa on 19, ja muillakin luku on korkea, sillä kakkosena olevilla vietnamilaisilla on raiskauksia 11-kertaisesti suomalaisiin verrattuna.

    Pahoinpitelyissä pahimpia ovat olleet somalit ja irakilaiset. Ryöstöihin kirjattiin vähiten turkkilaisia ja eniten somaleja hurjalla suhdeluvulla 42. Henkirikoksia tilastoitiin vähiten turkkilaisille, vietnamilaisille ja muinaisen Jugoslavian kansalaisille. Irakilainen ja somali merkittiin henkirikoksen tekijäksi vain hieman useammin kuin suomalainen. Huumausainerikoksia oli vähiten turkkilaisilla ja eniten vietnamilaisilla. Jälkimmäisten vertailuluku oli 12, suomalaisten 4.''

    Tämä on pätevää tekstiä sillä se on hesarin tiede&luonto osassa.

    Kuvaavaa eiks totta?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

KätönMatti kirjoitti:

Kaleva kirjoittaa tänään Kemin tapauksesta kun paikalliset huligaanit ovat hakanneet turvapaikanhakijoita. Tapaukseen puututaan siellä vakavana rikoksena viranomaisten toimesta niinkuin pitääkin.
Samoin lehden kertoman mukaan viranomaiset tutkivat Suomi 24 palstalle kirjoitetut rasismi kirjoitukset.
Tämä on oikeaa toimintaa ja juuri sitä mitä olen pitkään tälläkin palstalla vaatinut. Toivottavasti täällä Kajaanipalstalla ei enää julkaista rasismi kirjoituksia ja jos niitä julkaistaan niiden laatijat asetetaan tutkintaan ja syytteeseen. Kyse on äärimmäisen vakavasta asiasta ja pienen sakin touhuilusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu