Uusi-Ukki Tietoiskuni 20.1 Iltap.

Täten minä Uusi-Ukki Pohjanmaalta, julistan Presidenttipelin avatuksi. Kenestä siis seuraava Pressa Suomeen. Jos oikein Viisas mies haluttaisiin valita, hänen nimensä olisi Johannes Koskinenen, jos taas vähemmän viisas mies valittaisiin, ne olisivat Sauli Niinistö Aleksander Stubb, tai sitten Jyrki Katainen.

Ei kai kenenkään mieleen edes tullut nimi Timo Soini, eihän nyt sentään. Ketä muita voisit ehdottaa muun muassa Demareista, eikö ole vähän Yksinäinen tuossa Ukin listassa tuo Johannes koskinen.

Mutta eikö yksi hyvä, korvaa puolikymmentä huonoa nimeä. Muuten olen tullut tuntemaan Johannes Koskisen "Kultivoituna" herrasmiehenä, joka hallitsee Etiketit täydellisesti kaikissa tilanteissa. Mahtaneeko Koskinen lähteä "Etikettipressaksi" joka nyt halutaan väkisinkin Suomen Pressasta tehdä.

Tuo vaan oma ehdokkaasi reilusti esille, ja perustele hiukan ehdokkaasi hyviä puolia.??
33587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Tehdään pornoprinsessasta eli Lipposen Jutasta pressa. Sillä hyvät vetimet joista se on selvästi itsekin lumoutunut. Yksi asia on kuitenkiin varma: Kun Lipposen Jutta tulee telkkuun, alkaa peräkamarissa alkaa nylkky. Jutasta on tullut kaikkien käteenvetäjien unelma.

Äänestä
  • että nyt on nuo naisedustajamme asetettu seksin välikappaleiksi. Sehän on ollut jo vuosia Ykkösasia, että pitää Naispolitiikolla olla ainakin ulkonäköä, jos tietämys puuttuukin.

    Sehän tuli selväksi jo Tanja Saarelan kohdalla, nyt se on kuitenkin taas nostettu entistäkin suurempaan maineeseen tämän Sosialidemokraattisen Urpilaisen kohdalla. Siinä on vain sellainen pieni ero, mitä nämä arvostelijat eivät ota huomioon. Katsos kun Jutta Urpilaisella on aivot, jotka Tanja Saarelalta puuttuivat.

    Kyllähän Lipponen olisi Suomen Pressaksi kaikista ehdokkaista paras, mutta Lipponen on vanhentunut joutuin. Johtuneeko siitä, että nuori vaimo vaatii sitä "Yökyttilän sydäntä", vähän liikaa, joten vanha mies väsyy, mene ja tiedä???

    Vaan kyllä täytyy sanoa, että unelmasi ne on sinullakin, jos tuosta kuvasta sellaisen käsityksen sait. Etkö sinä ole lainkaan tutustunut Jallu lehteen, minäkin ennen nuorenamiehenä niitä Kotivintillä lueskelin, no siitä nyt on jo perati 60-ntä vuotta, niin se vain aika kuluu. Jaa että Lipponenko on ehdokkaasi, hyvä ehdokas kertakaikkiaan.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    että nyt on nuo naisedustajamme asetettu seksin välikappaleiksi. Sehän on ollut jo vuosia Ykkösasia, että pitää Naispolitiikolla olla ainakin ulkonäköä, jos tietämys puuttuukin.

    Sehän tuli selväksi jo Tanja Saarelan kohdalla, nyt se on kuitenkin taas nostettu entistäkin suurempaan maineeseen tämän Sosialidemokraattisen Urpilaisen kohdalla. Siinä on vain sellainen pieni ero, mitä nämä arvostelijat eivät ota huomioon. Katsos kun Jutta Urpilaisella on aivot, jotka Tanja Saarelalta puuttuivat.

    Kyllähän Lipponen olisi Suomen Pressaksi kaikista ehdokkaista paras, mutta Lipponen on vanhentunut joutuin. Johtuneeko siitä, että nuori vaimo vaatii sitä "Yökyttilän sydäntä", vähän liikaa, joten vanha mies väsyy, mene ja tiedä???

    Vaan kyllä täytyy sanoa, että unelmasi ne on sinullakin, jos tuosta kuvasta sellaisen käsityksen sait. Etkö sinä ole lainkaan tutustunut Jallu lehteen, minäkin ennen nuorenamiehenä niitä Kotivintillä lueskelin, no siitä nyt on jo perati 60-ntä vuotta, niin se vain aika kuluu. Jaa että Lipponenko on ehdokkaasi, hyvä ehdokas kertakaikkiaan.

    enkä myöskään toivo Itämereen mitään Venäjän kaasuputkea.

    Äänestä

Kuinka se olikaan?

Mites tuo Koskinen töppäskään ollessaan oikeusministerinä?

Tuskin SDP.llä on mitään sanomista presidentinvaaleissakaan, kun "antaa mennä kun on alamäki taas" laulun sanoja mukaellen.
Ei alle 19 % kannatuksella mitään pressanvaaleja voiteta.

Äänestä
  • niistä Koskisen töppäyksistä, ollaan kuulolla.?

    Äänestä

olemukseltaan arvokkaan näköinen veteraanipoliitikko. Ollut SDP:n eduskuntaryhmässä vuodesta 1980. Koulutustaso korkea, hän on oikeustieteen kandidaatti. Kunnostautunut myös kirjailijana.

Äänestä
  • henkilö johtamaan SDP:tä. Hän on kokenut poliitikko ja arvokkaasti käyttäytyvä, edustaa ehkä perinteisempää demarilinjaa (aikaa ennen Lipposta), hän saattaisi nostaa demareiden kannatuksen.

    Äänestä

  • Skinnari on varteenotettava ehdokas, miten mahtaa terveytensä kestää sen homman. Kinnarihan kävi läpi kovan sairauden liekkö vieläkin vähän sairaan kirjoissa.??

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Skinnari on varteenotettava ehdokas, miten mahtaa terveytensä kestää sen homman. Kinnarihan kävi läpi kovan sairauden liekkö vieläkin vähän sairaan kirjoissa.??

    toipumisia hänen suuntaan.

    Skinnari on vaikuttanut eduskunnassa aktiivisesti, mutta häntä näkee harvemmin median lööpeissä. Ehkä hyväkin niin, toisaalta ei ole niin tunnettu.

    Siinä on hyvä mies, joka politiikan lisäksi tuntee myös suomalaista kulttuuria. tehnyt yhteistyötä upean runoilijan, Risto Ahdin, kanssa muun muassa.

    Skinnari on se suosikki demareista, jonka toivoisin näkeväni pressana.

    Äänestä

  • myös parempi kirjoitti:

    henkilö johtamaan SDP:tä. Hän on kokenut poliitikko ja arvokkaasti käyttäytyvä, edustaa ehkä perinteisempää demarilinjaa (aikaa ennen Lipposta), hän saattaisi nostaa demareiden kannatuksen.

    eivät henkilöä tunne.

    Äänestä

  • edes opiskelujaan loppuun isopää-pitkätukka-törkymöykky. viimeinen mies maailmassa, josta pressa sikiää.

    Äänestä

Erkki Liikanen pesee koko porukan jos vain vaivautuisi ehdokkaaksi.

Äänestä
  • tunnetaan luuserina. Kaikki mihin tämä punikki koskee, muuttuu paskaksi.

    Äänestä

..että Uusi-Ukilla on kaunis, kultainen tekomulkku, jonka hän voitelee joka päivä lypsyvoiteella.

Äänestä
  • Sitä kuuluisaa Kepuviisautta, miten helvetissä te kehtaatta samaa paskaanne suoltaa. Huumorikin sopii joskus kuvaan mukaan, mutta Teidän kepuliraukkojen kuvaan on ainakin iskostunut törkyhuumori ja tosi viimeisen päälle, häpeä Sika.?

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Sitä kuuluisaa Kepuviisautta, miten helvetissä te kehtaatta samaa paskaanne suoltaa. Huumorikin sopii joskus kuvaan mukaan, mutta Teidän kepuliraukkojen kuvaan on ainakin iskostunut törkyhuumori ja tosi viimeisen päälle, häpeä Sika.?

    Kurttuset pallisi lähtevät tynnyrissä...

    Äänestä

  • Tai käy kuin Juonenkylällä kirjoitti:

    Kurttuset pallisi lähtevät tynnyrissä...

    tee vaikutusta. Jos ei ole muuta kuin munat ja kullit mielessä, mene seksipalstalle.

    Äänestä

Kaikkonen on seuraava Suomen Presidentti.

Demarikonniin ei nyt enää kukaan luota.
Isopää Liikanenhan se tuota paikkaa kyttää, eikä demareilla muita ole siihen virkaan ehdollakaan.

Äänestä
  • Kyllä ensisijaisesti pitäisi olla omien Kepulaisten kannatus, muutenhan siitä ei Pressaa synny. Matti kyllä pärjäisi pressana, kun tulevalla pressalla tulee olemaan valtaa, yhtäpaljon kuin Ruotsin kuninkaalla, ei siinä silloin järkeä tarvittaisi, kunhan nyökytellä osaa, ja Mattihan sen taidon osaa.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Kyllä ensisijaisesti pitäisi olla omien Kepulaisten kannatus, muutenhan siitä ei Pressaa synny. Matti kyllä pärjäisi pressana, kun tulevalla pressalla tulee olemaan valtaa, yhtäpaljon kuin Ruotsin kuninkaalla, ei siinä silloin järkeä tarvittaisi, kunhan nyökytellä osaa, ja Mattihan sen taidon osaa.

    Kummipoikasi matti ahne.
    Voit käydä tämän sähkömiehen persettä nuolasemassa Oulun Ekassa samalla kun matti käy turpeaa naamaansa Oulussa näyttämässä.
    Siinä on sinulle pressaa koko elämän ajaksi.

    Punikille on nimittäin ihan sama kuka pressa on, sama halvan kinkun syönti jatkuu...

    Äänestä

  • Pressa... kirjoitti:

    Kummipoikasi matti ahne.
    Voit käydä tämän sähkömiehen persettä nuolasemassa Oulun Ekassa samalla kun matti käy turpeaa naamaansa Oulussa näyttämässä.
    Siinä on sinulle pressaa koko elämän ajaksi.

    Punikille on nimittäin ihan sama kuka pressa on, sama halvan kinkun syönti jatkuu...

    Vai on sinulla vielä minun Halpa tanskalaiskinkku mielessäsi, no voin sinulle kertoa, että se toinenkinkku jonka silloin osti kilohintaan 199, on vielä pakastimessa ja pysyykin ainakin kevääseen. Se on niin dynamiittia, että painonhallinta mene kasistä.

    Yritin sitä ensimäistäkin kinkkua kakaroiteten kakaroille ayöttää mutta eväthän ne osaa kinkkua syödä, pitä olla Hod-Dokkeja vai mitä lienevätkään. Kehoitankin sinua, unohda jo Ukin kinkut koetetaan nyt valita yhteinen meille molemmille mieluinen pressa, kyllä se siittä, sanoi Koivistokin aikoinaan. Älä siis anna vihan turmella sisintäsi, vain itse sinä siitä kärsit, hyvä Kepulireppana.??

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Vai on sinulla vielä minun Halpa tanskalaiskinkku mielessäsi, no voin sinulle kertoa, että se toinenkinkku jonka silloin osti kilohintaan 199, on vielä pakastimessa ja pysyykin ainakin kevääseen. Se on niin dynamiittia, että painonhallinta mene kasistä.

    Yritin sitä ensimäistäkin kinkkua kakaroiteten kakaroille ayöttää mutta eväthän ne osaa kinkkua syödä, pitä olla Hod-Dokkeja vai mitä lienevätkään. Kehoitankin sinua, unohda jo Ukin kinkut koetetaan nyt valita yhteinen meille molemmille mieluinen pressa, kyllä se siittä, sanoi Koivistokin aikoinaan. Älä siis anna vihan turmella sisintäsi, vain itse sinä siitä kärsit, hyvä Kepulireppana.??

    Valita itsellesi haudankaivaja, ei hyvältä kuulosta, kun ylivuotinen kinkku on vielä syömättä.
    Ei ole punikilla enää ruokahaluja, mutta älä pois heitä voi olla ettet jaksa raahustaa enää leipäjonoon....

    Äänestä

  • ole parempi kirjoitti:

    Valita itsellesi haudankaivaja, ei hyvältä kuulosta, kun ylivuotinen kinkku on vielä syömättä.
    Ei ole punikilla enää ruokahaluja, mutta älä pois heitä voi olla ettet jaksa raahustaa enää leipäjonoon....

    jos nyt siihen edes kykenet

    Äänestä

Seuraava >>

Se on loppu nyt
Kirjoittanut: KapiKorhonen 7.3.2008 klo 12.10


Toistaiseksi. Nimittäin esiintymiseni tällä kepusaitilla. Palaan vasta sitten, kun politiikassa tai muuten elämässä tapahtuu jotain niin merkittävää, että on todellista tarvetta tulla tännekin siitä jotain sanomaan. Matti Vanhasen ja Susan Ruususen oikeudenkäynti ei ole sellainen asia, ei liioin sdp:n puheenjohtajapeli, ainakaan ennen kuin se on ratkennut.

Enkä tiedä, kannattaako tänne tulla mitään tärkeääkään asiaa sanomaan niin kauan, kuin saitti on nykyisellä tavalla päästä tyhjien mutta suolistosta täysien vallassa. Sheriffin poistuminen on saanut saitin siihen kuntoon, että parhaimminkin sanottu tärkeinkin asia täällä pian hukkuu paskan sekaan. Siitä pitävät huolta sonni”miehet” ja monet muut tolvanat, joiden suiden funktio lienee sama kuin normaaleilla ihmisillä peräaukon. Kun ei ole aivoja suodattamassa sitä, mitä suuhun tulee.

Muutama päivä sitten kehottelin Keristä vaatimaan yleisön vaihtamista täällä, jotta hänen sanomaansa vihdoin alettaisiin kuulla, ymmärtää ja arvostaakin. Keris taisi ottaa siitä nokkiinsa niin, että on lopettanut esiintymisensä kokonaan. Enpä olisi uskonut, että joskus kokisin hänen poistumisensa menetykseksi saitille!


Nyt päätöksen tehtyäni koen sen voitokseni, sillä ihan liian riippuvaiseksi olen tullut tällaisesta turhanpäiväisyydestä. Voitan myös paljon lisäaikaa paremmille harrastuksilleni, kuten lukemiselle ja muulle kirjoittamiselle – varmaan jonkin verran myös täällä muilla kuin politiikan saiteilla ja varsinkin tällä saitilla – ja läheis- ja ystävyyssuhteitteni paremmalle hoitamiselle. Ikäni huomioon ottaen aikani kuitenkin alkaa jo olla rajallista ja liian kallista haaskattavaksi joutavuuksiin.

Poistun vihdoin – ainakin toistaiseksi siis – jo pitkäaikaisesta aikomuksestani, ja siihen on siis muitakin syitä kuin kyllästymiseni alussa mainitsemistani seikoista johtuen. Henkilökohtaisesikin koen jo saaneen tarpeeksi paljon törkyä silmilleni. Vaikka jättäisinkin minusta esitetyt mielipiteet omaan arvottomuuteensa, kyllä ne paitsi huvittavat, myös joskus suututtavat ja inhottavat. Kuten esim. se, että täällä eräät kepulaiset nimittelevät minua punikiksi, vaikka taatusti olen heitä sinivalkoisempi suomalainen isänmaan ystävä. Sen pitäisi olla selvää jokaiselle, jolla on hiukankin järkeä, sillä taustanihan täälläkin riittävästi tunnetaan.


Lähes sietämättömän ärsyttävää on myös se, että eräät tyypit yrittävät puhua historiasta paljastaen heti sen täydellisen tuntemattomuutensa. Heidän esittämänsä ”näkemykset” puolueittemme historiallisista merkityksistä ovat avuttomuudessaan säälittäviä. Samoin heidän näkemyksensä poliittisista johtajistamme, niin Tannerista, Rytistä, Mannerheimista, Kekkosesta, Väyrysestä kuin Lipposestakin. Mielestään varmaan järisyttävänä ja nykyistäkin sdp:tä tahraavana uutisena he kertovat, että Otto Ville Kuusinen toimi vuosisata sitten silloisen sdp;n puheenjohtajana. Mutta esim. Kekkosen paljon myöhemmistä ja meille merkittävämmistä pimeistä vaiheista ollaan hiljaa, kun ilmeisesti niistä ei edes tiedetä.

Tuolloin, vuosisata sitten, ei sdp ollut sen vallankumouksellisempi kuin tänäänkään, vaan oli puolueistamme ainoa, joka jo silloin esitti selkeitä vaatimuksia maamme itsenäistymiseksi. Eikä Otto Villekään vielä tuolloin ollut vallankumouksellinen; sdp:n jakautuminehan tapahtui vasta Suomen itsenäistyttyä, ja vallankumouksellisuudelle loivat perusteet porvarit, joiden suuri osa sosialidemokraateista näki kieroudella saaneen aikaiseksi uudet vaalit v. 1917, joissa vaaleissa sdp menetti vuotta aikaisemmin saamansa ehdottoman enemmistön eduskunnassa.

Kekkostutkielmassani palauttelin mieliin millaisen käännöksen ja miksi teki vapaussodassa valkoisten puolella teloitusryhmän johtajana nuorukaisena toiminut ja runsaat 20 vuotta myöhemmin eräänä sotakiihkoisimmista esiintynyt Urho Kekkonen. Niihin en enää palaa – ne löytyvät kyllä palstan arkistoista – mutta täytyyhän minun nytkin sentään Kekkosta jotenkin muistaa. Sellaiseksi käy eräs hyvä, autenttinen esimerkki, eli Kekkosen puhe Stalinin kuoleman johdosta.

Kuunnelkaapa, miten Urho ylistää nostajaansa ja tukijaansa Stalinia kehuen tämän nerokkuutta ja Suomen ystävyyttä! Hän mm. käyttää sellaisia luonnehdintoja kuin ”nerokas ja mestarillinen” ja pohtii ”kuinka paljon suurempi hänen sivistyksellinen panoksensa olisi ollutkaan ilman että Hitler hyökkäsi Neuvostoliittoon”. Huomatkaa - "sivistyksellinen panoksensa", siis Kekkosen mielestä!

Edelleen Kekkonen ylistää, että ”hänen (Stalinin) nerokas johtonsa ei jäänyt ainoastaan suurien linjojen vetämiseen vaan ulottui aivan yksityiskohtiin asti”. Siihen olisi ollut luontevaa lisätä esim. että ”lähes kaikkien alkuperäisten vallankumoustovereittensa ja 20 miljoonan tavallisen neuvostoliittolaisen murhauttamiseen”, mutta Kekkonen vain ylistää Stalinin suuruutta:

http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=7&t=&a=01068


Vaikka minulla ei ole sellaisia harhakuvitelmia laajemmasta poliittisesta merkityksestäni kuten niillä, jotka lähettelevät avoimia kirjeitä pääministerille ja muille poliitikoille, eikä edes uskoa merkitykseeni tässä saitin pienoismaailmassa, kuten niillä, jotka tietenkin päinvastaista tarkoittaen puhuvat minun lisänneen täällä kepun kannatusta, mutta sydämeni kyllyydestä olen kyllä usein puhunut mielestäni hyvän ja oikean asian puolesta.

Olen kuitenkin pyrkinyt edes täällä edistämään kepun kuplan puhkeamista ja samalla saamaan tietyn kepulaisjoukon näyttäytymään entistä selvemmin juuri sellaisina kuin he ovat. Tietäen hyvin, että se näky ei ole kaunis niiden mielestä, joiden mielipiteille minä ja muut järkevät ihmiset arvoa annamme. Pahitteeksi ei ole ollut sekään, että olen saanut eräät tiukkapipoisemmat esiintymään itsensä näköisinä, eli tosikkomaisuudessaan naurettavina.

Kirjoitukseni ovat kyllä usein tehneet juuri haluamani vaikutuksen. Vaikka vastarannalta muuta on huudettu, niiden sanoma on kyllä mennyt perille ja tajuttu ja se muistetaan vielä minun väistyttyänikin näiltä saiteilta.

Olen puhunut täällä paljon myös muusta kuin kepun politiikasta, koska niin moni muu asia minua niin paljon enemmän kiinnostaa. Esim. tuo historia, johon edellä pieneltä osalta viittasin, ja jota olen lukenut paljon ja tunnen ihan oikeasti, enkä vain kepulaisesti. Ja tietenkin minua kiinnostaa maailmanmeno kokonaisuudessaan, johon olen ilmeisesti noita tyhjäpäitä paljon laajemmin omakohtaisestikin tutustunut ja tutustun edelleen mm. matkoillani, joista myös olen kertoillut. Ja tulen kertoilemaan vastakin, jos Luoja minun matkoja tehdä suo, mutta asianmukaisilla saiteilla, tännekin ehkä kertomuksiani linkittäen.

Olen kertonut melkoisesti myös itsestäni, menneisyydestäni ja nykyisyydestäni, osin oma-aloitteisestikin, mutta enemmän minusta heiteltyjä vääriä tietoja oikaistakseni. On huvittavaa, että minua syyttävät narsistiksi ne, joita minä näyn kiinnostavan paljon enemmän kuin kiinnostavinkaan esittämäni asia. Se on yksi syy kyllästymiseeni. Olenkohan noille niin kiinnostava ja värikäs siksi, että heidän oma elämänsä on kovin tyhjää, tapahtumaköyhää ja väritöntä?


En olisi pahoillani, jos minut piankin unohdettaisiin täällä, mutta toivon, että sanomani kuitenkin muistettaisiin, sillä

"Vaan elävän veden lähde kummuista pulppuaa
ja isien tuhkasta kukkii lastenlapsien maa.
On onnellisten osa tääll elää lauluissaan:
sillä katso: laulut jäävät, vaan laulajat unhoitetaan"

(P.Mustapää)


Hyvää jatkoa ja tsemppiä erityisesti Ukille, Mpp:lle, Maltilliselle oikeistolaiselle…mitäpä Teitä kaikkia nimeämään: kaikille kunnon ihmisille toivomukseni esitän. Heidän joukossaan myös muutama sivistyneesti käyttääytyvä keskustalainen. Harmi, että nuo alussa tarkoittamani turhimukset ovat heistä monet parhaimmat karkottaneet pois täältä. Myös noille turhimuksille esitän toivotukseni: tukehtukaa sontaanne, teette siten palveluksen paitsi tälle saitille myös läheisillenne, jos teillä sellaisia on. Siten sentään viimeinen tekonne jää hyväksi teoksenne, jollaisia teillä varmaan ei ole koskaan elämässänne ollut.

Ja kuin kannustukseksi uudelle ja paremmalle elämälleni harmaus ulkonakin näkyy väistyvän ja aurinko on ruvennut paistamaan, joten nyt lähden lenkille!

Äänestä

Sukulaisiasi, tyylinne ovat niin samanlaiset?

Äänestä
  • Voi hyvä jumala!

    Äänestä

että välittömästi pitäisi nykyiselle mistään
mitään ymmärtämättömälle ja aikaansaamattomalle
valtakunnan johtajalle suoda vapautus tehtävistään
ja pikimmiten valita hänen seuraajakseen
Ajatusten Uralvuori, Mietiskelyn Mississippi,
Maailmankaikkeuden Kaikkein Viisaitten
Yliviisain, Rottakoulun Priimus, Upseeri ja
Herrasmies joka muitten Uljaitten Upseerien
tavoin laittelee alastonkuviaan yleisille
nettipalstoille
Sotilaitten Sotilas ja Panomiesten Panomies

Jorma "Jompepe" Korhonen!

Äänestä
  • Ensin vaikka Setan varapj:n tehtävistä hoitakoon setan entinen pj hommaa siihen saakka..

    Äänestä

Erkki Tuomioja on viisas valtiomies ja ei sotapolitiikkoja, niin eikös ihan Suomen edun nimissä pitäisi Suomen jatkaa tätä Tarja Halosen kannattamaa rauhan ja ystävyyden politiikkaa. Erkki Tuomiojasta saataisiin neuvottelu- ja kieliaitoinen presidentti, toisin kuin Sauli Niinistöstä, jolla on ongelmana se, että hän sooloilee enemmän yksin, kuin muiden joukoissa.

Äänestä
  • Kansa haluaa Saulin ja onhan erkki kommari ja hyvin epäsiisti.

    Äänestä

valitaan seuraavaksi presitentiksi. Presitentin asemasta tekee tämä eduskunnan enemmistö teatraalisen. Jos presitentillä ei ole muuta tehtävää ja valtaa, kuin esiintyä eri tapahtumien avajaisissa pellenä, kuten Sauli Niinistö taito luistelun EM-kisojen avajaisissa, niin hänen poliittinen painoarvonsa on nolla! Asia ei parane vaikka olisi missä kissanristiäisissä pääosan esittäjänä.

Äänestä
  • presidentiksi julistaa, kylläpä kävi nopeasti. Minne se punikkiakka laitettiin, kärrätiinkö venäjälle.

    Äänestä

  • se Sauli jo kerittiin kirjoitti:

    presidentiksi julistaa, kylläpä kävi nopeasti. Minne se punikkiakka laitettiin, kärrätiinkö venäjälle.

    Kirjoitin: Jos Sauli Niinistö valittan seuraavaksi presitentiksi, niin..
    Tiedätkö että seuraavat vaalit on noin 3 vuoden päässä. En puhunut koskaan, että hänet nyt ja heti valittaisi, kesken Halosen toista kautta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusi-Ukki kirjoitti:

Täten minä Uusi-Ukki Pohjanmaalta, julistan Presidenttipelin avatuksi. Kenestä siis seuraava Pressa Suomeen. Jos oikein Viisas mies haluttaisiin valita, hänen nimensä olisi Johannes Koskinenen, jos taas vähemmän viisas mies valittaisiin, ne olisivat Sauli Niinistö Aleksander Stubb, tai sitten Jyrki Katainen.

Ei kai kenenkään mieleen edes tullut nimi Timo Soini, eihän nyt sentään. Ketä muita voisit ehdottaa muun muassa Demareista, eikö ole vähän Yksinäinen tuossa Ukin listassa tuo Johannes koskinen.

Mutta eikö yksi hyvä, korvaa puolikymmentä huonoa nimeä. Muuten olen tullut tuntemaan Johannes Koskisen "Kultivoituna" herrasmiehenä, joka hallitsee Etiketit täydellisesti kaikissa tilanteissa. Mahtaneeko Koskinen lähteä "Etikettipressaksi" joka nyt halutaan väkisinkin Suomen Pressasta tehdä.

Tuo vaan oma ehdokkaasi reilusti esille, ja perustele hiukan ehdokkaasi hyviä puolia.??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu