ökyrosvojen toimesta työväestön kusetusliikkeeksi.
Siksi demarijohtajat ovat mitä ovat.
Juttakin pyörinyt kokkaripiireissä ikänsä, mistä myöskin ukkonsa koplas. katos kun niissä piireisä mietitään vain sitä, miten itse äkkiä rikastuis, ja Jutta urputtaja ja maria kuseeniinaa silmään, huomasivat tyhmät demarit tiekseen huippuliksoille.
Ei aattenainen mene porvarin kanssa naimisiin.
Jutalla onkin vain rahastus mielessä, eli sieltä otetaan mistä helpoimmalla saadaan, siis tyhmiltä demareilta.
Eli huutamalla pari kertaa toverit nyrkkipystyssä, ja sen jälkeen alkaa kimittämättämään tyhmyyksiä, ja lietsomaan työväenliikettä taistojen tielle, ja lakkoilemaan loputkin työpaikkansa ja rahansa.
Itsellä vain hirveä hinku päästä äkkiä hallituksen, ja mieluummin pääministeriksi, vaikka tuo rahanahne tietääkin kyvyttömyytensä, niin hän sen pöyhkeydellä ja röyhkeydellä, sekä muutenkin ylimielisellä asenteella yrittää peitellä, ja sekös tyhmiä demareita innostaa, ja pyrkivät kaikin keinoin tukemaan tuon bimbo-blondin henkilökohtaista tavoitetta.
Sdp-johto on niin naurettava, että ei kukaan täysijärkinen tuollaista bilehileporukkaa äänestä.
Mutta eihän demari täyspäinen olekkaan, vaan yhteiskunnan räyhähenki, ja ökyrosvojen käsikassara.
Jos sitten hätäpaikka tulee, niin suurkusetaja Lipponen astuu areenalle noille tyhmille sanomaan, että hyvin menee, kunhan annatte meidän nyt rauhassa kusta teitä omaksi eduksemme silmään.
Miettikääpäs, Päivi lipponen heti demarien huipulle, kun meni paavon kanssa sänkyyn.
Jugnerin muija heti mukaan demareita rahastamaan, kun anto tuolle demarille.
Tiedä sitten kuinka paljon, noita paneskeluja on noilla muilla ollut sossujohdonkin kanssa, kun tyhjästä ponkaisivat listoille.
Siis näiden oikein ökykusettajien kanssa, jotka sitten viimekädessä vie suurimman osan köyhiltä kusetetuista rahoista.
Miettikääpä demareita, mihin niitä on tarvittu.
ei mihinkään, eikä mitään ne ole tehneet työpaikkojen luomisen eteen, vaan niiden köyhdytämiseksi tyhmien tuella.
Sitä ne ovat tehneet, eli ökyrosvot lypsäneet tyhmien avustuksella omiin taskuihinsa.
Demariäänestäjä on aivopesty sokea älykääpiö.

Vastaukset 3
Vanhimmat
hyödyllisiä idiootteja.
juu mutta hyödyttömiä kusi niinoja joilla hermo pettää tv ssä ei kukaan kaipaa ;)
juttista puhumattakaan.
siinä vasta on pari: jutta ja kusi niina ;)
ne Suomessakin kulkevat.