Talouden asiantuntijat ennustaa kasvun alkavan jo ensi syksynä hyvin hoidetun talouspolitiikan ansiosta.
Samalla asiantuntijat kertovat meneillään olevan taantuman olevan vain pintaraapaisuksi 90-luvun lamaan verrattuna.
Perustana kaikelle on hyvä tilanne pankkisektorilla, sekä hyvin hoidettu jukinen talous.
Työttömyyden ennustetaan kasvavan nykyisestään noin 1,5 prosenttia, joka on Euroopan alhaisin kasvuluku.
Samoin EU:n ennuste lupaa Suomen selviytyvän parhaiden uuten kasvuun ansiokkaan talouspolitiikan ansiosta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
..ykkonen ollut Vanhasen hallitusten aikana talouden pidossa siitä ei pääse kukaan mihinkään.
Suomihan on saanut monia tunnustuksia eri asiantuntija tahoilta. Ne tahot ovat aivan muita kuin täällä nämä maailman lopun maalarit.
riittää. Juurihan tämän päivän Hesarissa taas yhdet asiantuntijat veikkaavat, että pahin on edessä vasta ensi vuoden loppupuolella. Itse en usko, että taloudessa on kukaan asiantuntija. Sitä todistaa jo sekin, että talouden Nobeleita on jaettu aivan eri näkökulmiin perustuvista aiheista. Luokittelisin koko taloustieteen samaan luokkaan kuin astrologia eli tähdistä ennustaminen!
hulluttelun ja hallituksen
löysäilyn ja avokätisyyden
johdosta tuleva lasku ja
työttömien hurja kasvu on
vasta edessä,eläköityviä
noin 200t työttömiä noin
520t plus pakolaishyysätyt
tämä yhtälö viennin kera
ei tule toimimaan.
minä en luule mitään
minä tiedän,siittä on
40-vuotta kun minä
viimeiksi luulin jotain.
Ei minkään valtakunnan hallitukset mahda köyhyydelle mitään, pysykää vain kyykyssä ja sillä siisti.