Nyt kyllä jotain rajaa pitäisi tulla, kun kuollaan rattiinkin ja ajetaan ihmisten päälle. Mitä vuonna -24 syntynyt enää auton ratissa teki ? Kuka sille oli auton avaimet luovuttanut ?
vanhukset
pois liikenteestä
11455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kaikki onnettomuuden aiheuttavathan täytyisi poistaa etukäteen, mutta ainoa pieni ongelma vaan on että kuka tunnistaa ne etukäteen.
1. humalassa ajavat
2. nuoret hurjastelijat
3. sairauskohtauksen saavat
4. teknillisen vian saavat
Mistä löytyy ennustaja joka voi etukäteen karsia onnettomuuksien aiheuttajat.
Kaikki me vanhenmme ja liikenteessä on tänäpäivänä paljonkin vanhuksia jotka eivät ole koskaan aiheuttaneet kolareita. Useimmat vahuksien aiheuttamat kolarit ovat parkkipaikkakolhuja.
ei ole elinaikaa ollut paloja jäljelläkään, muutenkin vanhemmuuteen ihmisten reaktiot hidastuvat ja hämärännäköä ei ole, että jotain rajaa pitää tulla kuinka paljon sivullisia heidän vuokseen kuolee tai vammautuu. Heidän törttöilyjään saa kuitenkin päivittäin lukea ja nähdäkin.
Ei muuta kuin ikäraja ja kortti pois ja sen jälkeen Kela maksaa heidän kuljetustarpeet.
Ja me työsskäyvät ja ketkä sitä vaadimme maksamme Kelalle veroluontoisten maksujen muodossa sen.
Ikääntyneet ovat kyllä kyytinsä ansainneet.
Yli 65-vuotiaathan saavat kelalta taksilippuja, monessa kaupungissa veteraanit pääsevät busseilla ilmaiseksi jne. Niin miksi heidän pitää olla auton ratissa, kun muutenkaan ei kaikki enää pelaa. Ja kun aletaan lehtiä katsomaan, niin yli 65-vuotiaat kyllä aiheuttavat vahinkoa päivittäin. Onko ajokortti subjektiivinen oikeus ? Kuitenkin autohan on väärissä käsissä tappovehje, en tarkoita että vanhukset tahallaan ketään tappaa/vahingoittaa, mutta tahattomasti kyllä. Ja olen samaa mieltä, että ovat kyytinsä anasainneet. Tunnen sellaisiakin vanhuksia, jotka ovat itse vieneet korttinsa poliisille, vaikka lääkäriltä ovat luvan saaneet.
Mitä sitten liikenteessä tekee 90-luvulla syntyneet. Paljon suurempi riski muille liikkujille kuin joku harva vanhus. Tilastot puhuvat!
Joo, just muutama kuukaus sitte, joku 90vm. kajautti lähikaupan seinästä sisään klo. 04:00. Jurrissa tietenkin, mamin autolla.
Itse en huomaa vanhuksissa muuta, kuin että he ajavat hiljaa ja se on vain hyvä; ajattele jos fabut ajelis, kuin viimeistä päivää. (ehkä ajavatkin?)
Sairaskohtauksia saavat tilastollisesti nuoremmat kuskit liikenteessä enemmän kuin vanhukset.
Vanhuksillakin on oikeutensa myös liikkua ja elää.
Mitä luulet kumpi tuli ensin yliajo vai sairaskohtaus? Luulen ettei vanhus nähny ensin, sittän hokas törmänneensä ja sai härtslaakin.
Miten muuten, jos mielestäs vanhukset ei sais autoilla, ni pitäiskö niitten myös pysyä kauppakeskusista pois hidastelemasta ja estämästä meidän kiireisten riehumista?
Onhan kirjottajalla asiat hyvin"Yläkerran Herran"
kanssa kun lähtöpäivän tietää.Tiedän että on paljon ihmisiä kotka eivät ole tieneet.Tiedän myöskin,että on nuorempiä jotka avat lähteneet
luonnollisesti Ratin takana. Itse lähestyn kahdeksaakymmentä,kyllä tuo yhdistelmän sompaaminen menee vielä,( ihan laillisesti)ja
nykyiset työ-aika määräykset ovat sopivat.
Yli kuusikymmentä vuotta tienpäällä kulkenella,
arvostaa lepo-aikoja.Vieppä terveisiä
"Pietarille"jos ennen menet? Perässä tullaan,
mutta päivää en tiedä.
Ihan sama asia jos joku juniori luulee osaavansa ja menettää auton hallinnan ja ajaa päin viattomia sivullisia.
Nostakaa sit samalla ajokortin ikärajaa 25 vuoteen. Vata päälle 20-vuotiailla alkaa kertymään pikkaisen järkeä...
Huolehdi vain itsestäsi, että ehdit vanheta ennen kuin postut liikenteestä.