kiitos tästä

aivan loistavaa, ylöjärven kauniin kaupungin oma itkupalsta missä ei järjellä saatika välimerkkien käytöllä ole sijaa. Lukekaa omia kirjoituksianne ja muistelkaa taas että olette kaikki aikuisia.
4341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sana on vapaa, josta sinunkin kirjoituksesi on selvä esimerkki.

ps.onneksi palstaa ei kenenkään ole pakko lukea, SINUNKAAN!

Äänestä

että kun reklamoit noista välimerkeistä ja kirjoitusvirheistä, niin miksi olet laittanut huutomerkin perään tuon numero ykkösen?

Olen pohtinut ja pohtinut sitä asiaa, mutta pakko on luovuttaa ja painua kouluun äikäntunnille uudestaan. Pakkohan siinä jokin järki on olla kun olet niin aikuinen ja muita fiksumpi. Koitan tulla kaltaiseksi ihmiseksi.

Ihaillen: Anu Saukko

Äänestä

Ykkönen pois, isot alkukirjaimet ja pilkut puuttuu. Muuten menikin ihan hyvin.

4- rapsahti

Äänestä

Olen silloin tällöin käynyt tällä keskustelupalstalla ja todennut, että pääosin kirjoitukset ovat katkeria, kielteisiä, toisia mollaavia tms. Joillekin tämä on hyvä keino purkaa pahaa mieltä ja ahdistusta. Heille se suotakoon. Sillä ei ole suurtakaan merkitystä tulevatko pisteet ja pilkut oikein. Pääasia, että saa sanoa mielipiteensä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


palstasta!1 kirjoitti:

aivan loistavaa, ylöjärven kauniin kaupungin oma itkupalsta missä ei järjellä saatika välimerkkien käytöllä ole sijaa. Lukekaa omia kirjoituksianne ja muistelkaa taas että olette kaikki aikuisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu