Samaan aikaan kun voimme tutkailla tiedotusvälineistä äveriäimpien suomalaisten verotietoja ja miljoonatuloja, kärvistelee osa porukkaa sateessa ja viimassa jonottamassa seurakuntien jakelemaa elintarvikeavustusta.
Leipäjonot ovat tuhansien ihmisten arkipäivää, vaikka lain mukaan kansalaisilla on oikeus ns. toimeentulotukeen, jolla pitäisi kyetä turvaamaan itselleen vaikeassakin elämäntilanteessa kohtalainen elämisen taso.
Nyt näyttä kuitenkin siltä, että tämäkin turvaverkko on pettämässä. Alkaako oikeiston vaatima ”tehokkuusajattelu” ja yritysmaailman toimintamallien vetäminen julkisen sektorin ohjeistukseksi näin hirvittävällä tavalla kantaa hedelmäänsä? Onko millään enää mitään väliä?
Varsinkin suurimpien kaupunkien ongelmaksi näyttää muodostuneen kyvyttömyys huolehtia kaikkein vähävaraisimmista asukkaistaan. Monet sosiaaliviraston asiakkaiksi joutuneet kokevat tulleensa vähintäänkin yliajetuksi hakiessaan apua, joka lainmukaan hänelle kuuluu.
Sosiaalityöntekijöiden vähäiset resurssit pakottavat hakemuksien pelkkään kirjalliseen käsittelyyn, eikä toimeentulotuen hakijaa ehditä kuunnella henkilökohtaisesti, jotta hänen tilanteestaan muodostuisi kokonaisvaltainen kuva. Lisäksi huolestuttavaa on se, että suuri osa hakemuksista kulkeutuu sellaisten toimistotyöntekijöiden sormien läpi, joilla ei ole edes ammatillisia valmiuksia tehdä päätöksia asiassa. Pelkkä tulojen ja menojen ynnäily paperilla kun ei paljoa vaadi ja joka tapauksessa itse ihminen jää etäiseksi nimeksi ja numeroksi tilastoihin mapitettavaksi.
Kaltoinkohdeltu kansalainen ei kuitenkaan jää aivan kokonaan yksikseen virkakoneiston päätöksiä ihmetellessään. Avuksi voi saada vuonna 2001 työnsä aloittaneen sosiaaliasiamiehen.
Helsingissä mm. työskentelee yksi kokoaikainen ja toinen puolipäiväinen asiamies ottamassa vastaan kansalaisten kyselyjä ja antamassa neuvoja mahdollisissa ongelmatilanteissa.
Helsingin sosiaaliasiamies Lilli Autin mukaan joka vuosi eniten yhteenottoja on tullut toimeentulotuki asiassa.
Asiakkaat ovat halunneet tietää toimeentulotuen myöntämisperusteista ja samalla on haluttu tarkistaa onko oma päätös tehty oikein ja mitä eri oikeusasteet ovat samanlaisissa tilanteissa päättäneet. Asiakkaiden määrä on viimeisen kahden vuoden aikana ollut 1330-1370 asiakasta vuodessa.
Määrä ei varmaan enää kovin paljon pysty nousemaan, koska Helsingin kokoisessa kaupungissa yksi kokoaikainen ja yksi osa-aikainen sosiaaliasiamies eivät pysty kaikilta osin vastaamaan Helsingissä esiintyvään asiakkaiden tarpeeseen saada yhteys sosiaaliasiamieheen. Asiakkaiden asioiden selvittäminen vie paljon aikaa ja samalla asiamiehen työhön kuuluu myös laajempi toiminta ongelmien poistamiseksi sosiaaliviraston sisällä kuin myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen asiakkaisen aseman parantamiseksi, valaisee Lilli Autti.
Autti ei suoranaisesti allekirjoita joidenkin asiakkaiden epäilyjä, että virkailijoita olisi ohjeistettu hylkäämään säästötarkoituksessa mahdollisimman paljon hakemuksia, mutta myöntää käytännön osoittavan suurien ongelmien olemassaolon.
Nykyinen käytäntö, jossa käsitellään usein vain kirjalliset hakemukset, johtaa kaavamaiseen toimeentulotuen myöntämiseen, jossa ei pystytä ottamaan huomioon henkilön yksilöllisiä tarpeita ja olosuhteita kovinkaan hyvin. Harkinnanvaraista ja ehkäisevää tukea varten tarvitaan sosiaalityöntekijän arviota, jonka luokse pääseminen voi olla nykyään vaikeaa.
Omassa kaupunginhallitukselle antamassamme selvityksessä olemme olleet huolissamme edellä mainituista asioista ja myös siitä, että ehkäisevään toimeentulotukeen on vuosi vuodelta myönnetty vähemmän rahaa. Suuntaus ei ole hyvä, koska asiakkaiden syvempiä ongelmia tulisi ehkäistä ajoissa, moittii Lilli Autti.
Sosiaalihuoltoon osoitetut määrärahat ovat useana vuotena olleet alimitoitettuja ja siksi ne on myös ylitetty. Toimeentulotukihan on ns. subjektiivinen oikeus, jonka rahoittamiseen kunnalta täytyy kuitenkin löytyä tarvittavat varat. Tutkimusten mukaan kunnat säästävät rahojaan siinä, etteivät kaikki kuntalaiset tiedä heille kuuluvista etuuksista ja palveluista. Toinen syy voi olla se, etteivät kaikki henkilöt, jotka olisivat oikeutettuja etuuksiin, jaksa niitä hakea. Siksi olisikin erittäin tärkeää, että myös sosiaalihuoltoon liittyvistä lakisääteisistä palveluista ja etuuksista tiedotettaisiin paremmin.
Vaikka usein kuulee sosiaalivirastoon soittaneiden apua tarvitsevien ihmettelyjä joidenkin työntekijöiden kehotuksista mennä sukulaisien luo lainaamaan rahaa, kuuluu toimeentulo kansalaisen perusoikeuksiin.
Perustuslain 19 §:n mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Sukulaisilla esim. täysi-ikäisen henkilön vanhemmilla tai lapsilla vanhempiaan kohtaan ei ole lainmukaan elatusvelvollisuutta, eikä heitä voida tähän velvoittaa. Toimeentulotukea myönnettäessä tulisi aina muistaa, että perusosa on sillä katettaviin menoihin tarkoitettu vähimmäismäärä, josta voidaan asiakkaan eduksi poiketa silloin kun se henkilön tai perheen erityisistä tarpeista ja olosuhteista johtuen harkitaan tarpeelliseksi, toteaa Autti.
Sosiaaliasiamiehet ry:ssä, jonka puheenjohtajana Lilli Autti toimii, on syntynyt ajatus ns. ”perusturvarikoksesta”.
Ajatus lähti liikkeelle siitä, mitä konkreettista voitaisiin tehdä kuntien jatkuvalle alibudjetoinnille sosiaalitoimen osalta. Taustalla oli eduskunnan oikeusasiamiehen näkemys, jonka mukaan virkamiehet ja luottamusmiehet syyllistyvät perustuslainvastaiseen menettelyyn mikäli he tahallaan varaavat riittämättömästi varoja sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Tämän perusteella meitä pohditutti erityisesti se, miksi ihmisten perusturvaksi tarkoitettua perustuslain säännöksiä voidaan rikkoa tahallaan ilman seuraamuksia.
Autin mielestä poliittinen vastuu ei riitä vaan vastuu on saatava konkretisoitumaan, että päätöksentekoon saataisiin ennaltaehkäisevä elementti. Tahallisista laiminlyönneistä voitaisiin langettaa esimerkiksi yksilöllinen tai kuntaan kohdistuva yhteisösakko.
Rikoslain täydentämistä perusturvarikoksella tulisikin mielestämme pohtia yhtenä vaihtoehtona tilanteen parantamiseksi sosiaalihuollon asiakkaiden näkökulmasta, sanoo Lilli Autti.
Leipäjonot ovat tuhansien ihmisten arkipäivää, vaikka lain mukaan kansalaisilla on oikeus ns. toimeentulotukeen, jolla pitäisi kyetä turvaamaan itselleen vaikeassakin elämäntilanteessa kohtalainen elämisen taso.
Nyt näyttä kuitenkin siltä, että tämäkin turvaverkko on pettämässä. Alkaako oikeiston vaatima ”tehokkuusajattelu” ja yritysmaailman toimintamallien vetäminen julkisen sektorin ohjeistukseksi näin hirvittävällä tavalla kantaa hedelmäänsä? Onko millään enää mitään väliä?
Varsinkin suurimpien kaupunkien ongelmaksi näyttää muodostuneen kyvyttömyys huolehtia kaikkein vähävaraisimmista asukkaistaan. Monet sosiaaliviraston asiakkaiksi joutuneet kokevat tulleensa vähintäänkin yliajetuksi hakiessaan apua, joka lainmukaan hänelle kuuluu.
Sosiaalityöntekijöiden vähäiset resurssit pakottavat hakemuksien pelkkään kirjalliseen käsittelyyn, eikä toimeentulotuen hakijaa ehditä kuunnella henkilökohtaisesti, jotta hänen tilanteestaan muodostuisi kokonaisvaltainen kuva. Lisäksi huolestuttavaa on se, että suuri osa hakemuksista kulkeutuu sellaisten toimistotyöntekijöiden sormien läpi, joilla ei ole edes ammatillisia valmiuksia tehdä päätöksia asiassa. Pelkkä tulojen ja menojen ynnäily paperilla kun ei paljoa vaadi ja joka tapauksessa itse ihminen jää etäiseksi nimeksi ja numeroksi tilastoihin mapitettavaksi.
Kaltoinkohdeltu kansalainen ei kuitenkaan jää aivan kokonaan yksikseen virkakoneiston päätöksiä ihmetellessään. Avuksi voi saada vuonna 2001 työnsä aloittaneen sosiaaliasiamiehen.
Helsingissä mm. työskentelee yksi kokoaikainen ja toinen puolipäiväinen asiamies ottamassa vastaan kansalaisten kyselyjä ja antamassa neuvoja mahdollisissa ongelmatilanteissa.
Helsingin sosiaaliasiamies Lilli Autin mukaan joka vuosi eniten yhteenottoja on tullut toimeentulotuki asiassa.
Asiakkaat ovat halunneet tietää toimeentulotuen myöntämisperusteista ja samalla on haluttu tarkistaa onko oma päätös tehty oikein ja mitä eri oikeusasteet ovat samanlaisissa tilanteissa päättäneet. Asiakkaiden määrä on viimeisen kahden vuoden aikana ollut 1330-1370 asiakasta vuodessa.
Määrä ei varmaan enää kovin paljon pysty nousemaan, koska Helsingin kokoisessa kaupungissa yksi kokoaikainen ja yksi osa-aikainen sosiaaliasiamies eivät pysty kaikilta osin vastaamaan Helsingissä esiintyvään asiakkaiden tarpeeseen saada yhteys sosiaaliasiamieheen. Asiakkaiden asioiden selvittäminen vie paljon aikaa ja samalla asiamiehen työhön kuuluu myös laajempi toiminta ongelmien poistamiseksi sosiaaliviraston sisällä kuin myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen asiakkaisen aseman parantamiseksi, valaisee Lilli Autti.
Autti ei suoranaisesti allekirjoita joidenkin asiakkaiden epäilyjä, että virkailijoita olisi ohjeistettu hylkäämään säästötarkoituksessa mahdollisimman paljon hakemuksia, mutta myöntää käytännön osoittavan suurien ongelmien olemassaolon.
Nykyinen käytäntö, jossa käsitellään usein vain kirjalliset hakemukset, johtaa kaavamaiseen toimeentulotuen myöntämiseen, jossa ei pystytä ottamaan huomioon henkilön yksilöllisiä tarpeita ja olosuhteita kovinkaan hyvin. Harkinnanvaraista ja ehkäisevää tukea varten tarvitaan sosiaalityöntekijän arviota, jonka luokse pääseminen voi olla nykyään vaikeaa.
Omassa kaupunginhallitukselle antamassamme selvityksessä olemme olleet huolissamme edellä mainituista asioista ja myös siitä, että ehkäisevään toimeentulotukeen on vuosi vuodelta myönnetty vähemmän rahaa. Suuntaus ei ole hyvä, koska asiakkaiden syvempiä ongelmia tulisi ehkäistä ajoissa, moittii Lilli Autti.
Sosiaalihuoltoon osoitetut määrärahat ovat useana vuotena olleet alimitoitettuja ja siksi ne on myös ylitetty. Toimeentulotukihan on ns. subjektiivinen oikeus, jonka rahoittamiseen kunnalta täytyy kuitenkin löytyä tarvittavat varat. Tutkimusten mukaan kunnat säästävät rahojaan siinä, etteivät kaikki kuntalaiset tiedä heille kuuluvista etuuksista ja palveluista. Toinen syy voi olla se, etteivät kaikki henkilöt, jotka olisivat oikeutettuja etuuksiin, jaksa niitä hakea. Siksi olisikin erittäin tärkeää, että myös sosiaalihuoltoon liittyvistä lakisääteisistä palveluista ja etuuksista tiedotettaisiin paremmin.
Vaikka usein kuulee sosiaalivirastoon soittaneiden apua tarvitsevien ihmettelyjä joidenkin työntekijöiden kehotuksista mennä sukulaisien luo lainaamaan rahaa, kuuluu toimeentulo kansalaisen perusoikeuksiin.
Perustuslain 19 §:n mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Sukulaisilla esim. täysi-ikäisen henkilön vanhemmilla tai lapsilla vanhempiaan kohtaan ei ole lainmukaan elatusvelvollisuutta, eikä heitä voida tähän velvoittaa. Toimeentulotukea myönnettäessä tulisi aina muistaa, että perusosa on sillä katettaviin menoihin tarkoitettu vähimmäismäärä, josta voidaan asiakkaan eduksi poiketa silloin kun se henkilön tai perheen erityisistä tarpeista ja olosuhteista johtuen harkitaan tarpeelliseksi, toteaa Autti.
Sosiaaliasiamiehet ry:ssä, jonka puheenjohtajana Lilli Autti toimii, on syntynyt ajatus ns. ”perusturvarikoksesta”.
Ajatus lähti liikkeelle siitä, mitä konkreettista voitaisiin tehdä kuntien jatkuvalle alibudjetoinnille sosiaalitoimen osalta. Taustalla oli eduskunnan oikeusasiamiehen näkemys, jonka mukaan virkamiehet ja luottamusmiehet syyllistyvät perustuslainvastaiseen menettelyyn mikäli he tahallaan varaavat riittämättömästi varoja sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Tämän perusteella meitä pohditutti erityisesti se, miksi ihmisten perusturvaksi tarkoitettua perustuslain säännöksiä voidaan rikkoa tahallaan ilman seuraamuksia.
Autin mielestä poliittinen vastuu ei riitä vaan vastuu on saatava konkretisoitumaan, että päätöksentekoon saataisiin ennaltaehkäisevä elementti. Tahallisista laiminlyönneistä voitaisiin langettaa esimerkiksi yksilöllinen tai kuntaan kohdistuva yhteisösakko.
Rikoslain täydentämistä perusturvarikoksella tulisikin mielestämme pohtia yhtenä vaihtoehtona tilanteen parantamiseksi sosiaalihuollon asiakkaiden näkökulmasta, sanoo Lilli Autti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"osa porukkaa sateessa ja viimassa jonottamassa >seurakuntien< jakelemaa elintarvikeavustusta. "
Moni on kaavoihinsa kangistunut. Wanhaan komu tapaan huutavat leipää. Ei yksin leivästä vaan leivän päälle voita. Onko tämä armeliaisuustyö sallittu yksinoikeus seurakunnille eli uskossa oleville?
Eikö Murros tai Vunet buulakit jakaa myös elintarvikkeita puutteessa oleville. Sillä vois hankkia yleisöä paikalle ja kertoa samalla Herra Marxin ilosanomaa.
Taitaapi olla kuitenkin fossiili komujen ajatuksissa vain jakaa kivääreitä? Ja tietty siitä syntyy vain orpoja.
on hyvä konkretisoida rikos”perusturvarikos” joka on oikeasti myös oikeusmurha, mutta nyt sosiaalivirkamiehen langettama.
Sosiaaliasiamiesverkosto on tärkeä ja onneksi siellä on alettu liikehtimään. Sossunväki ei ole kyvykästä kuin tekemään mitä käsketään, vaikkapa nosteleen lopulta uuninluukkuja....