hannan levy

jo..
2010366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kyllä, Hannan uusi levy osallistuu levyale-kampanjaan.

Äänestä

Sony BMG:n Suomen toimitusjohtaja Kimmo Valtanen kertoo, että kyseessä on kokeilu, johon on saatu artistin siunaus. Hän kiistää, että alennuksella yritettäisiin saada Pakarisen levy myyntilistojen kärkeen.

- Päinvastoin, levyn myynti luultavasti kärsii tästä, Valtonen arvelee.

Noh saatiin tästä kuitenkin lööppi ja ilmaista mainosta, se taisi olla perimmäinen kokeilun tarkoitus.

Äänestä
  • Öö, miksiköhän ne haluaisi tehdä kokeilun, jossa myynti todennäköisesti kärsii??

    Mutta ei sen puoleen, voi se kyllä kärsiäkin. Itekin ihmettelin tänää anttilassa että onko toi muka se hannan uusi levy.. ei voi olla kun on alessa. Ei sen puoleen, en kyllä ole kohderyhmää, että kai ne ostajat tietää miltä uusi levy näyttää.

    Äänestä

  • Jos ei Hannan levyä olisi laitettu alelaariin, ei levy todennäköisesti olisi koko myyntilistalla alelevyjen suuren myynnin takia,
    ... jos olisi muutenkaan.

    Äänestä

Noi levy-yhtiön selitykset ovat koomisia.

Äänestä

Kuten jossain artikkelissa väitettiin.

Äänestä
  • CD-hinnan,kuuntelen kooppii!

    Äänestä

  • Suomessa levyt ovat liian kalliita, siksi eivät mene kaupaksi. Hannan mollaajille, että kuinka moni on esiintynyt esim. huippuhyvän Apocalyptican kanssa, Hanna on ja tulos mahtava. Kun Hanna löytää tyylin, joka uppoaa kaiken ikäisiin, niin tulos on mahtava. Tuo levy antaa jo suuntaa, koska hän osaa tulkita myös herkkiä kappaleita. Hyvä Lappeenrannan tyttö!

    Äänestä

  • Lontoon hinta kirjoitti:

    Suomessa levyt ovat liian kalliita, siksi eivät mene kaupaksi. Hannan mollaajille, että kuinka moni on esiintynyt esim. huippuhyvän Apocalyptican kanssa, Hanna on ja tulos mahtava. Kun Hanna löytää tyylin, joka uppoaa kaiken ikäisiin, niin tulos on mahtava. Tuo levy antaa jo suuntaa, koska hän osaa tulkita myös herkkiä kappaleita. Hyvä Lappeenrannan tyttö!

    se Apocalyptican biisi on hyvä. Hannan omat biisit on ihan kökköö. Miks Hanna ei ole halunut eroon tosta idolshutusta. Sen mahdollisuudet on pian mennyttä ja kiitos kuuluu siitä Sonylle. Hannasta se ei ole kiini. Osaahan se laulaa.

    Tämä on Hannan neljäs levy, niin luulis olevan sen tyylin jo löytynyt.

    Äänestä

roskasta jotakin maksaa.

Äänestä

Ei muutakuin jatkamaan trukkikuskin hommia. Muutenkin saisi moni muukin hoilottaja käsittää vaihtaa alaa.. typeriä kappaleita kuten; "Jossain juodaan mustaa kahvia ja istutaan mustanmeren rannalla ja mielikin on musta musta", TAI "Jossain lumi on peittänyt mansikkamaan liirum-laarum", "jossain on valkee, musta plääh,plääh jossa on huonolla menestyksellä yritetty yhdistää marssi, virsi,järkyttävää suomipoppien kertosäkeen hokemista. No pahimissa tapauksissa aletaan sit laulaa covereita mihin ei äänikään riitä..jotain ihme sävelkorkeuksia henkeä sisään vetäen... kuten Amorin nuolesta osuman sain ja nuolen katkaisin silleen edestä ja takaa että pätkä jäi sisälle.. Nii ja aneemisella äänellä pilataan Kuosmasen rakkauden haudalla.. Kyllä kaikkineen jotai rajaa täytyisi levy-yhtiöidenkin alkaa pitämään

Äänestä
  • pahan olon kerho tänne on kokoontunut? :) Sitä niin mielellään arvostellaan muita, että saisi itselleen edes vähän siedettävämmän olon...

    Hanna on hyvä, ja hänelle menestystä suon kaikin mokomin, ei se ole minulta mistään pois.

    Äänestä

Tästä oli jo aikaisemminkin puhetta, että levy yhtiöt alkaa tekemään tämmöisiä tempauksia. Syy on se, että "imurointi" on lissäntynyt älyttömästi ja jotain on tehtävä, että levyjen myynti kattaisi kulut.

Äänestä

Ei voi mitään. Ei noista Idols voittajista oikeita tähtiä tule. Tähtiin on pidempi ja kivisempi tie. Pitää rypeä ensin kunnon pohjamudissa, että tuska löytyy, mitä purkaa musiikin kautta ulos. Tai olla lähtöisin jostain deekuperheen paskakasasta, seksuaalisesti hyväksi käytetty jne....

Tai sitten pitää alkaa tehdä korkea kulttuuria sibelius akatemiassa.

Mutta rock,n roll ja viihdemusiikki lähtee sydämestä ei sitä voi oppia koulussa.

Äänestä

Idols laulukilpailun ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa sen järjestäjille. Voiton tuottaminen tapahtuu (Suomen tapauksessa) MTV3:lle kilpailun karsintojen ja osakilpailujen aikana ja levy-yhtiölle laulukilpailun jälkeisenä levymyynti yms. rojalteina. Ei tämä sen monimutkaisempaa ole. EI KUKAAN VÄITÄKÄÄN, ETTÄ NÄMÄ SINÄNSÄ MAINIOT IDOLS-"TÄHDET" OLISIVAT KANSAN SUOSIOSSA, VAAN HEISTÄ TEHDÄÄN OSANA TV-OHJELMAA HETKEN AIKAA SEN TAPAISIA. vrt. esim. Kari Tapio, joka ei Mr Finland kisoissa pärjäisi, mutta saisi halutessaan (ainakin lukumääräisesti) enemmän misuja kainaloon. Sellaista elämä on.

Äänestä

Saakohan Hanna samat massit olipa laarissa tai ei, vai meneekö mahdolliset tappiot levy-yhtiön piikkiin?

Äänestä

fanejakin joten laittoi levyn halvemmaksi. Nyt minullakin oli juuri ja juuri varaa ostaa toi levy opiskelijabudjetillani.

Äänestä
  • Juu Hannahan ihan itse tosiaan sen hinnan määritteli armeliaisuudestaan faneja kohtaan.. :D

    Äänestä

  • juuri näin.. kirjoitti:

    Juu Hannahan ihan itse tosiaan sen hinnan määritteli armeliaisuudestaan faneja kohtaan.. :D

    On siinä Hanna varmaan käynyt kovaa vääntöä levy-yhtiön kanssa fanien kukkaroa ajatellessaan. No on sittemmin kai levy-yhtiö joutunut antamaan periksi. Toki nyt Hannan tahto on myös levyfirman tahto. Hohooo!

    Äänestä

ja ehkä Hanna taas tulee ja täyttää sen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


alehyllyssä kirjoitti:

jo..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu