miten aikuinen mies voikin olla noin LAPSELLINEN! Suuttuu moneksi viikoksi jostain ihan älyttömästä asiasta. Onko sitten vain niin että hänellä ei vain ole tunteita minua kohtaan?
Oinasmiehen luonteesta
1
1143
Vastaukset
- tuttua
itse olen parisuhteessa oinaan kanssa (itse olen kaksonen). Hän on myös joissakin asioissa hyvin lapsellinen ja suuttuessaan mököttää, pitää mykkäkoulua ja tiuskii joskus montakin päivää. Viikkoja se ei kumminkaan kestä. Ei kyse ole siitä, etteikö toinen välittäisi, se vain on oinaan tapaista. Meidän oinas saattaa suuttua ihan pienestäkin. Itse siinä sitten kyselen ja yritän selittää oman näkemykseni ja tästä miees saattaa hermostua enemmän ja huutaa ja karjuu. Lopulta vaan on parempi kun lähtee toiseen huoneeseen ja antaa toisen murjottaa jos siltä tuntuu. Jos hän tulee samaan huoneeseen niin kyllä juttelen hänelle ja hän vastailee (ehkä) hyvin yksisanaisesti tai hymähtelee. Muista, että oinas on tulimerkki ja toisinaan käyttäytyykin sen mukaan. Mutta kyllä se osaa olla hellä, huomaavainen,rakastava ja rakastettava. Kai oinaat tarvitsevat jonkun tilanteen silloin tällöin, jotta heidän tulisuutensa kunnolla leimahtaa ilmiliekkeihin. Kyllä se siitä leppyy kun pöly laskeutuu ja annat sen olla omissa oloissaan jonkun aikaa. Ei voi muuta sanoa kuin, että on se ihmeellinen tuo oinaiden ajatusmaailma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2304123Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112603Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382335Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1111350- 481159
- 751057
- 59923
- 45906
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58901