"koulutetaan liian vähän"

kandipaatti

Lähes joka toisessa keskustelussa kyynikot itkevät, että "Lääkäriliitto ylläpitää alimitoitettuja koulutusmääriä ja ylläpitää lääkäripulaa". Koittakaas nyt lapset ajatella vähän kypsemmin ja ymmärtää asian todellinen tola:

Suomessa on aivan tarpeeksi lääkäreitä täyttämään nyt tyhjänä olevat virat. Koulutusmäärät ovat aivan sopivia. Lääkäripula ei ole absoluuttinen, vaan SUHTEELLINEN: joihinkin työpaikkoihin on tunkua, toiset kierretään kaukaa. Syy: monet julkisen puolen duunipaikat ovat niin ylityöllistäviä, huonosti palkattuja, kaukana sijaitsevia ja paskamaisia, ettei niitä kukaan lekuri suostu tekemään. Ja kun pakottaakaan ei voida, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jää parantaa ei-haluttujen työpaikkojen palkkausta JA työoloja.

Vaikka lääkäreiden koulutusmäärät kymmenkertaistettaisiin, ei kukaan siltikään menisi niihin pottumaisiin paikkoihin. Tuloksena olisi lääkäreiden valuminen yksityissektorille, ylitarjonta lääkäreistä kasvukeskuksissa ja aivan samanlainen lääkäripula periferiassa kuin nytkin.

Muuntokoulutus oli niin ikään väärinymmärryksestä johtuva yritys parantaa suhteellinen lääkäripula keinolla, joka oli tuomittu epäonnistumaan. Muuntokoulutettavat ovat vanhoja, heillä on takuulla perheet - ei sellainen ihminen suostu muuttamaan huonopalkkaisen paskaduunin perässä perähikiälle yhtään sen enempää kuin normikoulutettu nuorikaan.

42

2491

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kandipaatti

      Se piti vielä sanomani, että syy miksi Lääkäriliitto ja lääketieteen opiskelijajärjestöt vastustavat aloituspaikkamäärien nostoa, on seuraavanlainen: ei mahdu! Jo nyt tilanne on tosi kurja: ei riitä potilaita ja toimenpiteitä kaikille - voidaan toki rakentaa isompia luentosaleja ja palkata lisää opettajia, mutta tietyillä lääkispaikkakunnilla ei yksinkertaisesti löydy edes tarpeeksi murtumapotilaita jotta jokainen kandi edes kerran opiskeluaikanaan pääsisi reponoimaan esim. rannetta. Toimenpiteitä ei osata, kun niitä ei päästä harjoittelemaan. Ylisuuret ryhmäkoot taas mahdollistavat sen, että seulasta livahtaa läpi mitään osaamattomia, psyykkisesti sairaita opiskelijoita jotka valmistuvat siinä missä muutkin.

      Että itkekää vaan niiden lisäpaikkojen perään, hyödytätte ainoastaan hautausurakoitsijoita...

      • lisää koulutuspaikkoja

        Kyllä Suomesta sairaita ihmisiä löytyy potilaiksi. Tällä hetkellä monet jäävät ilman hoitoa lääkäripulan takia. Suuria luentosaleja löytyy jokaiselta yliopistopaikkakunnalta, ja ryhmäkokoja voidaan pienentää palkkaamalla lisää opetushenkilökuntaa. Valittamisen sijaa pitäisi vaatia lisää resursseja lääkärikoulutukseen.

      • Interesting...

        "Ylisuuret ryhmäkoot taas mahdollistavat sen, että seulasta livahtaa läpi mitään osaamattomia, psyykkisesti sairaita opiskelijoita jotka valmistuvat siinä missä muutkin."

        Oliko pointti; jos et osaa operoida murtunutta rannetta siksi, koska potilaita ei ole riittänyt kohdallesi, valmistut osaamattomana JA PSYYKKISESTI SAIRAANA?

        Vai psyykkisesti sairaita? Miten osaamattomuus tekee ihmisestä henkisesti sairaan? Jännä homma. Tuleva Dr. on hyvä ja kertoo. Jään odottamaan mielenkiinnolla, mitä tuohon änkytät.

      • niin...
        lisää koulutuspaikkoja kirjoitti:

        Kyllä Suomesta sairaita ihmisiä löytyy potilaiksi. Tällä hetkellä monet jäävät ilman hoitoa lääkäripulan takia. Suuria luentosaleja löytyy jokaiselta yliopistopaikkakunnalta, ja ryhmäkokoja voidaan pienentää palkkaamalla lisää opetushenkilökuntaa. Valittamisen sijaa pitäisi vaatia lisää resursseja lääkärikoulutukseen.

        Näinhän se on. Luentosaleja tosiaan kampuksilla riittää. Jos koko ei riitä, voi vaihtaa toiseen, tarvitsematta edes rakentaa uutta. Joku pienempi kurssi voi mennä puolestaan tilalle ensimmäiseen luentosaliin.

        Itse hämmästelin hiljattain kun kuulin jonkun kauhistelevan sitä, jos jopa sata lääkiksen opiskelijaa joutuisi olemaan samassa luentosalissa. Itse olin ällistynyt. Muualla kun tuo on ollut arkipäivää jo vuosikymmenet. Meillä ensimmäiset 2 vuotta opiskeltiin noin 300 hengen kanssa samoissa luentosaleissa, minkä jälkeen kurssikoot pienenivät erikoistumisten myötä. Mutta yleisopinnot olivat aika isoille porukoille. Aina ei päässyt istumaan. Mutta sen mukaan valittiin sitten salit, että porukka mahtuisi suunnilleen sisään. Jos samasta rakennuksesta ei löytynyt sopivaa salia, sitten otettiin naapurirakennuksesta. Luentojen välillä oli mahdollista kävellä.

        Omasta mielestäni on aika fiksuakin järjestää peruskurssit isoille porukoille. Tällöin opetusresursseja on paremmin harjoituksiin. Ainakin jos yliopisto niihin haluaa panostaa. Moni lääketieteellinen tiedekuntahan on tietoisesti painottanut nykyään enemmän tutkimukseen kuin opetukseen. Samanlaista kehitys on tosin ollut muissakin tiedekunnissa: opetushenkilökunnan määrä on viime vuosikymmeninä laskenut, mutta tutkimustyötuntien määrä puolestaan huomattavasti kasvanut.

    • lisää koulutuspaikkoja

      Suomessa ei todellakaan ole tarpeeksi lääkäreitä täyttämään tyhjänä olevia virkoja. Lisäksi satoja tarvittavia virkoja ei ole voitu edes perustaa lääkäripulan takia.

      Lääkäreiden tarve on kasvanut ja kasvaa jatkuvasti hoitomenetelmien ja ikääntyvän väestön takia. Lääkäriliitonkin tilastoista voidaan nähdä, että jo vuonna 1980 koulutettiin lähes yhtä paljon lääkäreitä kuin nyt:
      http://www.laakariliitto.fi/tilastot/laakaritilastot/kehitys.html

      90- luvulla koulutusmäärät päästettiin tosin laskemaan poikkeuksellisen alas lääkäriliiton vaatimuksesta, joka voidaan myös kyseisestä tilastosta nähdä.

      Lääkäripula on kyllä ihan absoluuttinen. Työttömiä lääkäreitä ei käytännössä ole. Samalla avoimia ja täyttämättömiä työpaikkoja on satoja. Jos verrataan lääkäreiden työttömyyttä muiden korkeastikoulutettujen työttömyyteen, niin tilanteessa voidaan nähdä huomattava epäsuhta. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista on työttöminä noin 3,5%. Lääkäreistä on tilastojen mukaan työttömänä noin 0,3%, jotka varmasti pääsisivät töihin niin halutessaan. Lääkärityöttömyyden kymmenkertaistuessa olisi lääkäreiden työttömyys yhtä suurta kuin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla keskimäärin.

      Jos lääkäreiden koulutusmäärät kymmenkertaistettaisiin, niin aivan varmasti myös julkisen sektorin työpaikat tulisivat täytetyiksi myös syrjäseuduilla. Nyt työpaikoista ei ole lainkaan kilpailua, ja siksi työntekijä pyrkivät keräämään vain rusinat pullasta.

      Tällä hetkellä myös yksityinen sektori kärsii työvoimapulasta, ei pelkkä julkinen sektori. Lisäksi täyttämättömistä viroista suuri osa on pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa, ei missään perähikiällä.

      Onkohan suhteellisuudentajusi hieman kadonnut? Väität lääkärintyötä (ilmeisesti tarkoitat syrjäseudun tarveyskeskusta) huonopalkkaiseksi paskaduuniksi. TK -lääkärin keskipalkka on 5700 euroa kuukaudessa. Noihin tuloihin yltää noin 1% Suomalaisista. Lisäksi syrjäseuduilla maksetaan monin paikoin huomattavia palkanlisiä. Useimmat ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet lähtisivät innolla tuollaisella palkalla koulutusta vastaavaan työhön.

      Liiallinen kiire ja siitä johtuvat heikentyneet työolot kohentuisivat, kun lääkäreitä olisi riittävästi virkoja hoitamaan. Tällöin yhden työntekijän harteille ei tulisi liian suurta painolastia.

      Lääkärikoulutukseen olisi innokkaita hakijoita huomattavat määrät, mutta aloituspaikkoja on todella vähän. Monet pätevistä hakijoista olisivat varmasti valmiita työskentelemään kaukana sijaitsevissa kohteissa. Pitäisikö perustaa järjestelmä, jossa "syrjäseudulla" asuvat kunnat voisivat sponsoroida lisäpaikkoja lääketieteelliseen sillä ehdolla, että valmistuttuaan sponsoroitu sitoutuisi työskentelemään esim. 5 vuotta vastaavan ajan kyseisellä paikkakunnalla?

      Osa lääkäreistä haluaa estää kilpailua ja jatkaa lääkäripulan ylläpitämistä koulutukseen hakeutuvien kustannuksella (esim. ketjun aloittaja). Mieluummin pakotetaan ihmiset pitämään useita välivuosia sen sijaan, että poistettaisiin lääkäripula ja saataisiin suurempi osa kansalaisista tuottaviin töihin. Lääkäripulan kieltäminen tässä tilanteessa alkaa olla jo melko paksua valetta.

      Lääkärikoulutuksen aloituspaikkoja pitäisi pikaisesti nostaa nykyisestä vielä parilla sadalla. Tätä on ehdotettu jo aiemminkin:
      http://www.parlament.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/taa_626_2008_p.shtml

      • KM, FM

      • HLL PP

        "90- luvulla koulutusmäärät päästettiin tosin laskemaan poikkeuksellisen alas..."

        Syynähän oli 90-luvun lama! Turusta ja Kuopiosta lakkautettiin hll koulustuskin.

    • - ei ainakaan Suomessa

      Kuinkakohan pajon niiden "huonosti palkattujen, ei-haluttujen" lääkärinvirkojen palkkausta pitäisi parantaa että niihin olisi hakijoita? Paikoitellen on tarjottu jopa 20 000 euron kuukausipalkkoja terveyskeskuslääkärin työstä. Lääkärit ovat ainoa ammattiryhmä joiden palkka on Suomessa länsi-eurooppalaista tasoa ja jopa yli.

      Jos lääkäreitä olisi nyt tarpeeksi, niin jossakin pitäisi olla saman verran toimettomia lääkäreitä kuin nyt on avoimia lääkärinvirkoja. Missäköhän nämä lääkärit sitten ovat? Eivät ainakaan työttöminä.

      • Veglia Borletti

        Onneksi niitä aloituspaikkojjen määriä ei näillä foorumeilla päätetä, koska oikeiden ratkaisujen tekeminen on vaikeata jopa asiaan perehtyneille.

        Yleinen mielipide tuntuu olevan se, että koska muillakin aloilla on paskat palkat ja paljon työttömyyttä, niin pitäisi lääkäreilläkin olla. On se hyvä että vielä löytyy aloja joilta ei tarvitse valmistua kortistoon...

        Vaativasta työstä pitää maksaa kunnon palkka. Kumma kyllä kukaan ei mourua liikennelentäjien palkoista (2 v koulutus ja ilmailuopistossa pääosin valtion rahoittama.

      • perämies
        Veglia Borletti kirjoitti:

        Ehkä koulutusresursseja pitäisi siirtää työttömiksi valmistavilta aloilta niille aloille jotka työllistävät (esim. luonnontieteistä lääketieteeseen). Yleinen mielipide on varmasti tätä mieltä. Nyt rahaa tuhlataan paikoitellen ylikoulutukseen, kun toisilla aloilla on työvoimapulaa.

        Voihan olla, että pitkään jatkunut lääkäripula aiheuttaa jonkin verran tyytymättömyyttä. Liikennelentäjien palkat ovat poikkeuksellisen korkeat, kuten lääkäreidenkin. Jos lentoja peruttaisiin jatkuvasti lentäjäpulan takia (lentäjien vastustaessa koulutuksen lisäämistä) voisi ihmisiä alkaa asia harmittamaan enemmänkin.

        Nythän terveyskeskuksessa voi joutua jonottamaan puoli päivää, ja hoitojonot tiettyihin toimenpiteisiin ovat olleet pahimmillaan lähes vuoden mittaisia. Ei ihme, jos joku asiasta harmistuu. Ehkä lääkäreiden korkeat palkat hyväksyttäisiin paremmin, jos lääkäreitä olisi edes riittävästi. Tosin lääkäripulan ylläpitäminen taitaa olla keskeisimpiä lääkäreiden edunvalvonnan muotoja.

      • Esa-
        perämies kirjoitti:

        Taasko tästä keskustellaan. Voihan paikkoja lisätä tai sitten ei. Mutta ainakaan nyt siihen ei ole resursseja=rahaa. Yliopistoihin ei mahdu enempää lääketieteenopiskelijoita. Joten turhapa tästä on jauhaa, tilanne on mitä se on, ja sillä mennään. Kohta valmistunkin ja tulee 120 uutta taas myllyyn :)

      • KM, FM
        Esa- kirjoitti:

        työttömyys suuri ongelma, etenkin yliopistokaupungeissa. Akateeminen työttömyys onkin kasvanut pääsääntöisesti koko 2000-luvun ajan ja ylitti vuonna 2006 1990-luvun alun laman tason.

        Heinäkuussa 2008 oli noin 14 000 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta työtöntä (syksyllä hiukan pienempi luku, koska mm. jotkut opettajat ovat vain kesäajan työttömänä) ja syksyllä tämän lisäksi yli 10 000 alemman korkeakoulututkinnon suorittanutta työtöntä.

        Syyskuussa 2008 oli työttömänä lähes 3000 filosofian maisteria, yli 1000 kauppatieteiden maisteria ja saman verran diplomi-insinöörejä, insinöörejä (ammattikorkea / opisto) oli työttömänä noin 3000, kasvatustieteen maistereita työttömänä oli noin 700 jne. jne.

      • muista koulutusohjelmista
        Esa- kirjoitti:

        Taasko tästä keskustellaan. Voihan paikkoja lisätä tai sitten ei. Mutta ainakaan nyt siihen ei ole resursseja=rahaa. Yliopistoihin ei mahdu enempää lääketieteenopiskelijoita. Joten turhapa tästä on jauhaa, tilanne on mitä se on, ja sillä mennään. Kohta valmistunkin ja tulee 120 uutta taas myllyyn :)

        Kyllä lääketieteen opiskelijoita yliopistoon mahtuu, varsinkin kun samalla vähennetään työttömiksi valmistavien koulutusalojen aloituspaikkoja. Resursseista ja rahasta ei todellakaan ole pulaa, niitä pitää vain kohdentaa paremmin. Paikkojen lisääminen on aivan hyvin mahdollista. 90-luvun lopussa ei myöskään mukamas olisi millään nostaa koulutuspaikkojen määrää, mutta kyllähän rahoitus ja tilat kuitenkin järjestyivät.

      • samaa mieltä
        muista koulutusohjelmista kirjoitti:

        Kyllä lääketieteen opiskelijoita yliopistoon mahtuu, varsinkin kun samalla vähennetään työttömiksi valmistavien koulutusalojen aloituspaikkoja. Resursseista ja rahasta ei todellakaan ole pulaa, niitä pitää vain kohdentaa paremmin. Paikkojen lisääminen on aivan hyvin mahdollista. 90-luvun lopussa ei myöskään mukamas olisi millään nostaa koulutuspaikkojen määrää, mutta kyllähän rahoitus ja tilat kuitenkin järjestyivät.

        resurssit kun suuntais oikeiseen paikkoihin ni sitte :>

      • näin on

        suomalaisten lääkärien palkkataso on selvästi OECD-maiden tasoa matalampi, ei korkeampi.

    • Licenciatus Medicinae

      Käykääpäs ihan mielenkiinnosta lukemassa erästä mainiota blogia: http://suolakaivos.blogspot.com/2008_12_01_archive.html
      Kyseinen blogi kuvaa melko hyvin (nuoren)terveyskeskuslääkärin tuntoja. Kuulostaako unelmienne duunilta? Mikähän siinä oikein on kun terveyskeskus ei 10k€:n kuukausipalkallakaan oikein työpaikkana houkuttele? Itsekkäitä loisia koko lääkärikunta! Hammaslääkäreistä nyt puhumattakaan...

      • lisää koulutuspaikkoja

        Blogin perusteella terveyskeskustyön suurimpia ongelmia ovat kiire, liiallinen työmäärä sekä lääkäripula. Kun lääkäreitä ei ole tarpeeksi, jäävät virat täyttämättä ja jäljelle jäävien työmäärä nousee liian suureksi.

        Jos lääkäreitä olisi tarpeeksi, voisi terveyskeskuksessa olla 2 lääkäriä 5 000 kuukausipalkalla yhden 10 000 euroa kuukaudessa tienaavan sijaan. Työmäärä vähenisi ja työpaikka houkuttaisi enemmän. Kaikki voittaisivat.

      • FAKTAT!

        Höpönpöpön. Lääkärit tienaavat päivystyksineen AINAKIN 11000-12000€ KUUSSA. Työaikakin on vain 30 tuntia viikossa. Loppupaivät käytetään golfia pelaten tai yksityisvastaanottoa pyörittäen. Kai siinä tulee kiire...siis sinne yksityisvastaanotolle rahaa tahkomaan. Lääkärikoulutus pitää heti tuplata ja Rovaniemellä ja Vaasaan perustaa uusi lääkis.

        Lääkäripula on lääkäriliiton aiheuttamaa ja asia ei korjaantune, ennen kuin Perussuomalaiset saadaan hallitukseen. Loppuu mamujen ja lääkäreiden hyysääminen.

      • kandipaatti
        FAKTAT! kirjoitti:

        Erikoistuvan sairaalalääkärin peruspalkka on alle 3000 euroa/kk, eikä niit päivystyksiäkään yleensä ole kuin max 6/kuukausi, ei sillä millään nousta edes 7000 euroon.

        Ylilääkärin palkka terveyskeskuksessa on noin 5000-7000 euroa, eivätkä yleensä viitsi päivystää eli sinne meni arviosi.

      • kuntatyönantaja
        kandipaatti kirjoitti:

        Erikoistuvan sairaalalääkärin peruspalkka on alle 3000 euroa/kk, eikä niit päivystyksiäkään yleensä ole kuin max 6/kuukausi, ei sillä millään nousta edes 7000 euroon.

        Ylilääkärin palkka terveyskeskuksessa on noin 5000-7000 euroa, eivätkä yleensä viitsi päivystää eli sinne meni arviosi.

        Faktat kuntapuolen palkoista löytyvät kuntatyönantajan tilastosta:
        http://www.kuntatyonantajat.fi/static/keskiansiot2008/frameindex.html

        Erikoistuvien lääkäreiden keskipalkka 4795
        Terveyskeskuslääkäri 5711
        Osastonylilääkäri 7854
        Ylilääkäri 7637
        Terveyskeskusylilääkäri 6670
        Johtajaylilääkäri 9022

        Vertailun vuoksi kaupungijohtaja 7553

        Yksityislääkäreillä palkkoihin voi lisätä noin 20%

        Eikö lääkäripulan ylläpitäminen pitäisi jo lopettaa kun lääkärien palkat ovat erittäin hyvät mutta työmäärä liiallinen?

      • myös kysyä
        kuntatyönantaja kirjoitti:

        että mistä saataisiin kasvatetulle opiskelijajoukolle opettajat? Nykyiselläänkin osa opettajista on se sellaisia, että kertovat tulleensa pakotetuiksi opettamaan, eikä se heitä edes kovin kiinnosta.

      • myös kysyä
        myös kysyä kirjoitti:

        että mistä saataisiin kasvatetulle opiskelijajoukolle opettajat? Nykyiselläänkin osa opettajista on se sellaisia, että kertovat tulleensa pakotetuiksi opettamaan, eikä se heitä edes kovin kiinnosta.

        Pitäisikö lääketieteellisen valintakoetta jotenkin uusia, kun nyt työssä olevia lääkäreitä eivät lääkärintyöt tunnu kiinnostavan? Lääkärit (ainakin opetushenkilökunta sekä tk-lääkärit) tuntevat olevansa pakotettuja töihinsä jotka eivät heitä edes kiinnosta!

        Tuskin opettajapula estäisi lääkärikoulutuksen lisäämistä, jos koulutuksen määrärahoja lisättäisiin reilusti.

      • niitä lääkärin

        työtehtävät kiinnostavat, sen sijaan opetustehtävät eivät läheskään kaikkia kiinnosta. Ja onhan se ymmärrettävää - ovat halunneet lääkäreiksi, eivät opettajiksi.

      • lek lek
        kuntatyönantaja kirjoitti:

        Faktat kuntapuolen palkoista löytyvät kuntatyönantajan tilastosta:
        http://www.kuntatyonantajat.fi/static/keskiansiot2008/frameindex.html

        Erikoistuvien lääkäreiden keskipalkka 4795
        Terveyskeskuslääkäri 5711
        Osastonylilääkäri 7854
        Ylilääkäri 7637
        Terveyskeskusylilääkäri 6670
        Johtajaylilääkäri 9022

        Vertailun vuoksi kaupungijohtaja 7553

        Yksityislääkäreillä palkkoihin voi lisätä noin 20%

        Eikö lääkäripulan ylläpitäminen pitäisi jo lopettaa kun lääkärien palkat ovat erittäin hyvät mutta työmäärä liiallinen?

        Otatkohan huomioon, etteivät kaikki lääkärit ole jonkin yksikön ylilääkäreitä?

    • Jäänyt jotain kursseja väli...

      Harvemmin varmaan lapset hakevat lääkikseen, vai mitä luulet? Esitätkö lääkärin alkua vai onko jäänyt tulevalla lekurilla joku kurssi välistä kun väittää porukkaa lapiksi ? :O

      Joo vitsi vitsi. Mutta, miksi sä sit itket täällä, että kun kyseisestä asiasta on syntynyt keskustelua ja _mielipiteitä_ ?

      • ...

        11000-12000€ terveyskeskuksen lekurilla???
        LAPSI PARKA KUN TYHMYYS LOISTAA LÄPI!!!

      • on tärkein syy
        ... kirjoitti:

        11000-12000€ terveyskeskuksen lekurilla???
        LAPSI PARKA KUN TYHMYYS LOISTAA LÄPI!!!

        Lääkärien pohjaton ahneus estää sen että lääkäreitä koulutettaisiin tarpeeksi. Lääkäripulan avulla on helppo kiristää sairailta ihmisiltä rahaa mielinmäärin.

      • mielipiteestä
        on tärkein syy kirjoitti:

        Lääkärien pohjaton ahneus estää sen että lääkäreitä koulutettaisiin tarpeeksi. Lääkäripulan avulla on helppo kiristää sairailta ihmisiltä rahaa mielinmäärin.

        huomaa, että tyhmyys on alati uusiutuva luonnonvara.

      • se taitaa olla
        mielipiteestä kirjoitti:

        huomaa, että tyhmyys on alati uusiutuva luonnonvara.

        Hyvä että edes tyhmyys uusiutuu. Rehelliset lääkärit sen sijaan ovat luonnonvara jota ei enää juuri löydetä.

      • lek lek
        se taitaa olla kirjoitti:

        Hyvä että edes tyhmyys uusiutuu. Rehelliset lääkärit sen sijaan ovat luonnonvara jota ei enää juuri löydetä.

        No kuka sinua esti hakemasta?

        Oikeasti, sisäänottomäärät ovat niin suuret, että potilaita on hankala nähdä. Haluatko tosissasi lääkärin, joka on kaiken kirjoista opiskellut?

      • niin...
        lek lek kirjoitti:

        No kuka sinua esti hakemasta?

        Oikeasti, sisäänottomäärät ovat niin suuret, että potilaita on hankala nähdä. Haluatko tosissasi lääkärin, joka on kaiken kirjoista opiskellut?

        Millä tavalla sisäänottomäärät ja potilaiden näkeminen ovat keskenään yhteydessä?

        Jos yliopistollisessa keskussairaalassa ei riitä potilaita, voi lääketieteellinen tiedekunta tehdä sopimuksia myös muiden sairaaloiden kanssa opetusyhteistyöstä.

        Kyse on käytännön järjestelyistä.

        Tosin nykyään keskussairaaloissa potilasmäärät ovat suurempia kuin koskaan (ja samoin keskussairaalat: niitä on vain lisäosin jatkuvasti laajennettu, ei kertaakaan supistettu). Samalla hoitoajat ovat lyhentyneet huomattavasti ja väestön määrä kasvanut, ja väestö ikääntynyt, eli potilasmäärät ovat kasvaneet reippaasti. Keskussairaalapotilaita lienee nykyään määrällisesti ehkä ainakin parikertaisesti siihen nähden mitä oli 1990-luvun alussa. Silloin lääkiksen opiskelijoita oli hieman vähemmän kuin nyt. Potilaiden määrän osalta tilanne on opiskelijaa kohti nyt parempi kuin 20 vuotta sitten. Jos potilaita ei pääse nykyään näkemään, ongelma on opetuksen järjestämisessä, ei potilaiden määrissä.

        Käytännössä vikana voi olla se, jos yliopisto on palkannut hirveän määrän professoreja, mutta vähentänyt puolestaan lähiopetusta antavia opettajia, ja välttänyt näiden palkkaamista. Ei tarvitse olla professori voidakseen opettaa juuri potilasasioissa. Professorin kustannus yliopistolle on noin 15-40 000 euroa kuussa (palkka 6000-14 000 euroa kuussa sivukulut tilakulut ohjelmistokulut jne.), kun taas vaikkapa assistentin kulut on vain murto-osa siitä.

    • niin...

      "Suomessa on aivan tarpeeksi lääkäreitä täyttämään nyt tyhjänä olevat virat. Koulutusmäärät ovat aivan sopivia. Lääkäripula ei ole absoluuttinen, vaan SUHTEELLINEN: joihinkin työpaikkoihin on tunkua, toiset kierretään kaukaa."

      Väärin. On kyse absoluuttisesta pulasta, ei vain suhteellisesta. Tälle on ihan oma mittarikin: työttömyysprosentti. Työttömyysprosentti lääkäreillä on melkein nolla. Samaan aikaan tarvetta olisi useammalle lääkärille kuin mitä töihin saa (todellinen työllistymispotentiaali on isompi kuin avoinna olevien paikkojen määrä; näin kaikilla toimialoilla, koska osa työllistyy myös sellaisiin töihin, jotka eivät ole koskaan avoinna, perustaen vaikka oman firman). Se tarkoittaa nimenomaan absoluuttista työvoimapulaa.

    • hshsgh

      "Vaikka lääkäreiden koulutusmäärät kymmenkertaistettaisiin, ei kukaan siltikään menisi niihin pottumaisiin paikkoihin."

      Menisihän. Onhan niissä töissä hoitajiakin, jotka ovat paljon huonommin työehdoin (sekä työaikojen, työolojen että palkan osalta) töissä kuin lääkärit edes ovat. Lääkäreistä vaan on pulaa.

    • Höpöhöpöhöpöt

      Lääkärikoulutuksessa porukka on älykästä, sanavalmista ja kyllin röyhkeää ajamaan häikäilemättä omaa etuaan. Puheet suhteellisesta lääkäripulasta ovat täyttä hölynpölyä ja pitkällä aikavälillä vievät uskottavuutta lääkäreiden argumenteilta yleensäkin. Lääkäripulan ratkaisut ovat a) koulutusmäärien lisääminen b) lääkärin työajan tehostaminen palkkaamalla esim. lisää avustavaa henkilökuntaa tervydenhuoltoon. Käytännössä tarvetta olisi molemmille keinoille. Palkkatason suhteellinen nostaminen ei enää auta, lääkärit vaihtavat aniharvoin ammattia johonkin parempipalkkaiseen ei-lääkäriammattiin.

      Kun koulutusmääriä lisätään, on tärkeää saada riittävästi lisää opetusresursseja. Tästä olen hyvin huolissani. Valitettavasti niitä operusresursseja äänekkäästi lähinnä silloin kun koulutusmäärien lisäys uhkaa. Olennaisinta asiaa käytetään siis keppihevosena epäolennaiseen (koulutusmäärien minimointi-->lääkäripula-->parempi palkka)

      • virhe on jo tehty

        Sisäänottomääriä lisättiin vasta kymmenisen vuotta sitten ja se ei luonnollisesti näy vielä täysimääräisesti lääkärien määrässä. Nyt taas on aloituspaikkoja lisätty ensi kevääksi ja päätökset näistä on jo tehty. Turhaa sitä enää on murehtia. Mutta jokainenhan sen varmasti ymmärtää että sisäänottomäärien lisääminen ilman resurssien kasvattamista on ratkaisuna aivan peräreiästä. Ja on sitä vaikka resursseja kasvatettaisiinkin.

        Toivottavasti pian virheellinen päätös ymmärretään ja pysytään vanhoissa kiintiöissä!

    • rejhg

      Jokainen, joka puoltaa opiskelijamäärien nostoa, on toivottavasti itse valmis opetuspotilaaksi!

      Niitä ihmisiä, jotka todella ovat valmiita tulemaan opiskelijoiden gynekologiseen tutkimukseen tai esittelemään peräpukamiaan kymmenen opiskelijan eteen, on aika vähän. (Suuri kiitos kaikille, jotka siihen suostuvat) Meillä ei todellakaan ole tarpeeksi potilaita, jotta jokainen opiskelija voisi saada riittävän kokemuksen tutkimisesta tai toimenpiteistä. Vähäisen kokemuksen seurauksena itsenäinen työskentely monipuolista osaamista vaativassa terveyskeskuksessa koetaan vielä vaikeampana, jonka seurauksena lääkärit pakenevat erikoissairaanhoitoon.

      Kateelliset voivat keskenään vinkua lääkäreiden palkoista, mutta lääkärin työtä tehnyt ymmärtää kyllä, miksi siitä kuuluukin maksaa hieman enemmän kuin kuin kaupan kassalle tai vaikka tutkijalle.

      • paskiaiset

        justjoo. Lääkärit tekevät muihin työntekijöihin verrataessa selvästi vähemmän tunteja kuin ennen mutta palkkojen kehitys on nopeampaa kuin muilla. Ihmiset huomaavat epäoikeudemukaisuuden. Siitä tässä on kyse. Sitäkin enemmän kyse on lääkäripulasta: väestö ikääntyy, lääkäreitä tarvitaan nopeasti lisää. Ihmisiä pelottaa joutua odottamaan jopa perustasoiseen terveydenhuoltoon pääsyä. Ahneet nuoret lääkärit eivät tälläisiä tietysti ajattele, sillä heille potilas on yhdentekevä. Tärkeintä on tehdä mahdollisimman paljon rahaa.

    • Minusta on erikoista ajatella, että joku kävisi töissä huvin vuoksi. Jokainen työtä tekevä ihminen on palkkansa ansainnut. Lääketieteelliseen tiedekuntaan on vaikea päästä sisään ja opinnot ovat stressaavat. Lisäksi työ itsessään on stressaavaa.

      Aika usein verrataan opettajan ja lääkärin ammattia sekä palkkausta toisiinsa. Onhan se totta, että opettajat tienaavat vähemmän, mutta onhan työ helpompaa. Opettajat saavat olla luovia ja suunnitella vapaasti tuntinsa. Lääkärinä oleminen puolestaan vaatii kuria toimia tietyn kaavan mukaan.

      Mitä nyt ylipäätään tulee lääkäriammattiin, niin luulen, että kaikissa ammateissa on hyviä ja huonoja tekijöitä. Jokainen tekee virheitä, mutta niistä oppii. Ainakin minua hirvittäisi, jos minulta vaadittaisiin aina täydellistä suoriutumista.

    • 12 + 14

      Käsitykseni nuorista lääkäriopiskelijoista on se, että silmissä kiiluvat raha ja status. Aito kiinnostus potilastyöhön möyrii jossain pohjamudissa.

      Näiden kopeiden nuorten lääkärien lisäksi toinen ikävä ryhmä ovat sosiaalisilta taidoiltaan vajavaiset lääkärit, joilla ei tunnu olevan mitään käsitystä ihmisten kanssa toimimisesta ja joiden ainoa oikea paikka olisi tutkijankopissa maan alla.

      Lääketieteellisen pääsykokeissa pitäisi olla myös haastattelu, jossa vähän yritettäisiin seuloa pois noita outoja olmeja. Varmasti lääketieteelliseen riittäisi kaikin puolin lahjakkaita hakijoita, joilla on myös tunnepuoli kunnossa. (Ei siis ole pakko vedota siihen, että "kai ennemmin menet asiansa osaavan lääkärin vastaanotolle kun mukavan lässyttäjän?!11".)

      Lääkärien opetussuunnitelmaan pitäisi ehdottomasti kuulua myös ulkomaan harjoittelu. Varsinkin kehittyvissä maissa työskentely voisi auttaa saamaan perspektiiviä ja myös oppimaan jotakin sellaisesta asiasta kuin empatiakyky.

      Määräaikainen työskentelypakko varsinkin maaseudun terveyskeskuksessa olisi myös paikallaan. Kalliin koulutuksen vastineeksi pitäisi myös saada niitä lääkärinpalveluita koko maahan, ei vain etelän yksityisiin lääkärikeskuksiin.

      Kyllä suututti, kun käsiin saamastani kandin oppaasta luin kunnon propagandaa tyyliin "muista pyytää työstäsi riittävä korvaus, sillä työtä se lääkärin työkin on". Ihan kuin lääkärit olisivat hirveässä ahdingossa ja palkkakuopassa, oi voi!

      Sen uskon, että opiskelijoille ei riitä potilaita tutkittavaksi. Pelottavan moni ei lääkärin paperit saatuaan osaa muuta kuin poistaa luomia.

      • Kopuli

        "muista pyytää työstäsi riittävä korvaus, sillä työtä se lääkärin työkin on"

        Syy miksi tuo lause on kandien ohjeissa on se, että monet kandien ensimmäiset työnantajat pyrkivät maksamaan kandeille minimipalkkaa, joka on 2500 kuussa.

        Kun oikeasti vähän katsemalla ympärilleen huomaa, että samassa muille samassa vaiheessa oleville tarjotaan 3500-6000 kuussa.

        Joten se on siellä vain muistuttamassa, ettei heti kannata tyytyä minimipalkkaan jos kerran muut "yhtä pätevät" saavat huomattavasti suurempaa korvausta, vaikka vastuu ja työmäärä olisivat samat.

    • kutsumustyo_hah

      Ensimmäisessä postauksessa ei ole järkeä. Kun lääkäreitä on liian vähän voidaan paikoista nirsoilla ja pakottaa kuntia yksityistämään palveluja jne. Lisää koulutustiloja ja lisää lääkäreitä niin loppuu nirsoilu ja lääkärien palkkojen nousu.

      • Miksi tätä ei tajuta

        Jos koulutukseen ei ensin satsata taloudellisesti kunnolla rahaa, niin ei uusien lääkäreiden koulutusmääriä voida paljoakaan lisätä. Nyt jo ainakin Oulu ja Kuopio ovat vaikeuksissa nykyisen koulutusmääränkin kanssa. Sitten vain annetaan määräys kouluttaa lisää ilman lisä resursseja... Ei tule toimimaan.

        Lopputuloksena on kasvava joukko puutteellisesti koulutettuja, potentiaalisesti potilaille vaarallisia ammatinharjoittajia... Sitä te varmaan toivotte.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      321
      7635
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1856
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1392
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      57
      1186
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe