Poikani 1v 1kk on alkanut nukkua öitään todella levottomasti. Tämä on alkanut ehkä n. kuukausi sitten. Esimerkiksi viime yönä oli puolisen tuntia kestänyt huutokohtaus, joka mielestäni johtui vatsavaivoista. Vatsa kurahteli aika ajoin ja huuto yltyi aina siitä, kuitenkaan ei paukutellut. Kerran päiväunilta heräsi samalla tavalla karjuen, tällöin olo helpottui kun sai paukuteltua. Sekä yö- että päiväunilta on alkanut heräämään yleensäkin huutamalla, mutta tämä toinen itku on oikein karjuntaa.
Yöunet ovat lyhentyneet n. parilla tunnilla, josta johtuen päivärytmi on muuttunut niin että tarvitsee taas kahdet päiväunet. Olen miettinyt voisiko kiukkuinen ja aikainen herääminen johtua ilmavaivoista? Joskus olen ottanut pojan viereen yön ollessa oikein levoton, ja olen huomannut että alkaa aamusta unissaan ähkimään sekä vääntelehtimään ja suolistosta kuuluu ilman pulputusta. Lopulta sitten herää.
Mikä näitä ilmavaivoja voisi aiheuttaa? Päivällä eivät ilmavaivat haittaa vaan ainoastaan nukkuessa. Varmaan liittyy siihen, että ilmaa pääsee kertymään kun nukkuessa on paikoillaan. Uloste on normaalia eikä mitään iho-oireita ole. Ruokavalio on ollut muuttumaton. Voisiko kyseessä on laktoosi-intoleranssi? Miten sellainen voidaan näin pienellä todeta, vai kannattaisiko kokeeksi kokonaan vaihtaa vähälaktoosisiin maitotuotteisiin?
Allergiaa, laktoosi-intoleranssia
5
1000
Vastaukset 5
- nuo bakteeri tekstit,
niin löydät varsinaisen syyn ongelmiin!
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kadonneiden_mh-bakteereiden_arvoitus.html - 4:n äiti
Meidän esikoisella puhkesi laktoosi-intoleranssi tasan 1 vuotiaana. Lääkäri sanoi, että sitä ei kannata tutkia alle 7 vuotiaalla, vaan jos laktoosittomat tai vähälaktoosiset maitotuotteet sopivat, jatketaan niillä.
Eli vaihda kaikki maitotuotteet pariksi viikoksi täysin laktoosittomiin. Jos oireet helpottavat, on todennäköisesati oireiden aiheuttaja laktoosi. Kun maha on rauhoittunut, voit kokeilla sopiiko vähälaktoosiset tuotteet, ja missä määrin.
Laktoosi-intoleranssi on aika harvinainen tuon ikäisellä, mutta jos sukurasitetta löytyy, niin mahdollista se on.- Noilla bakteereilla hoidetaan
itse sairautta.
Laktoosi-intoleranssi on oire noiden tärkeimpien bakteereitten puutteesta, jolloin laktaasientsyymin tuotanto on vajaa, jolloin laktoosi ei pilkkoudu, vaan jatkaa paksusuoleen, jossa aiheuttaa voimakastakin kaasun muodostusta!
Laktoosi-intoleranssi ei ole periytyvää, vaan periytyvää on ohuet limakalvot joilta uupuu po mh-bakteerit!
Lue tuon linkin teksti!
"" =>Kadonneiden maitohappo bakteereiden arvoitus
- varmaan
kannattaa koittaa ostaa kokonaan laktoositonta maitojuomaa tai sitten hylaa, koita 2 viikkoa ja jos se tuntuu auttavan, katka niillä muutama kuukausi ainakin ja voit sitten taas koittaa tavallista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051790
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS491460Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä451260Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231010Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita176868Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13810- 48752
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16723Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40656