Galliano

Onko Galliano-nimiselle vaniljan(?) makuiselle liköörille mitään halvempaa korviketta myynnissä Alkossa, jota voisi käyttää drinkeissä, esim. Harvey Wallbanger?
134976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Altian tekemäksi mainittu Monopol Vanilla Liqueur täyttänee vaniljaisuuskriteerisi ja on samanvahvuistakin kuin Galliano (30 %), mutta ei ole yhtä makeaa, sisältää myös konjakin ja toffeen aromeja eikä ole yhtään halvempaakaan – päinvastoin!

Galliano ei ole ulkomaiseksi nimekkääksi likööriksi mitenkään kauhean kallista ja tuo Monopol Vanilla on puolestaan melko hinnakas tuote kotimaiseksi.

En ole maistanut kumpaakaan. En ole oikein makean perään enkä pidä itseäni kummoisenakaan liköörinlatkijana.

Äänestä
  • Toffeen aromi saattaa aiheutta makuyllätyksen mikäli se on yhtä vahva kuin monopolin valmistamassa kermaliköörissä, joka ilman mainittua aromia olisi muutoin hintaansa nähden loisto-ostos.

    Suosittelen lämpimästi rahojen sijoittamista Gallianoon.

    Äänestä

Drinkki ei ole H Wallbanger jos muutat aineita.

Galliano on ainoa oikea.

Äänestä
  • EeI DRINKKIÄ VOI MUUTTAA KORVAAMAAN MUILLA LIKÖÖREILLÄ! OIKEA mustaryssä on kahlua -vodkasta MUTTA KUKA SITÄ SAA enää!Vituttaa itsekkin töissä ravintolassa missä kaikki tehdään happis vodkasta sun muista,kaikki raha menee tupakkakoppiin ja uusittuun tupakkilakiin saako sitä myydä millä rahalla...olis kiva myydä kunnon kamaa mut kun ei oo varaa kun kun..tuotteet mitä myyt on peruskamaa sit pikku porvarit tulee valittaa kello 2 yöllä mitä paskaa sä myyt!Ravintola yrittäjät on pistetty alas todella alas. Isot ketjut jyrää bonussysteemeillään,eiks kukaan tajua tätä

    Äänestä

  • drinkkimestaRI kirjoitti:

    EeI DRINKKIÄ VOI MUUTTAA KORVAAMAAN MUILLA LIKÖÖREILLÄ! OIKEA mustaryssä on kahlua -vodkasta MUTTA KUKA SITÄ SAA enää!Vituttaa itsekkin töissä ravintolassa missä kaikki tehdään happis vodkasta sun muista,kaikki raha menee tupakkakoppiin ja uusittuun tupakkilakiin saako sitä myydä millä rahalla...olis kiva myydä kunnon kamaa mut kun ei oo varaa kun kun..tuotteet mitä myyt on peruskamaa sit pikku porvarit tulee valittaa kello 2 yöllä mitä paskaa sä myyt!Ravintola yrittäjät on pistetty alas todella alas. Isot ketjut jyrää bonussysteemeillään,eiks kukaan tajua tätä

    Mutta hieman asiantuntemusta voisi osoittaa jos kirjoittaa tänne!

    Kahlúa on kahvilikööriä, ei votkaa. Oikeaan mustaan ryssään tulee 2 cl Kahlúaa ja 2 cl votkaa (sama koskee valkovenäläistä, joka on mustaryssä johon on lisätty maitoa). Jollain Helmi-kahviliköörillä tehty musta ryssä ei siis ole oikea musta ryssä.

    Yllä mainittu sekoitussuhde koskee muitakin ryssiä, eli punainen ryssä (Red Russian) on 2 cl kirsikkalikööriä ja 2 cl votkaa jne..

    Äänestä

mutta kun nyt puhe on Gallianosta: oletteko maistaneet Strega-likööriä? Italialaisista maistamistani likööreistä se on kiinnostavinta metsäisine aromeineen. Siinä en tunnista ainakaan vaniljaa, jota nykyisin syydetään niin moneen paikkaan, että alkoholissa se minusta on aika turha lisuke.

Äänestä

Oikein vituttaa kun löysin vanhan kunnon hotshot aineksen viime talvena.
Nyt olikin poistettu myynistä Alkosta.
Varmaan kate huono, koska Viron hintoja katsoessa tuote saman hintainen.

Noista korvikkeista hyvänä vinkkinä: Banaaniliköörin voi mielestäni korvata banaanilimonaadilla aivan hyvin.
esim wiskibanaanikolassa. Ihan saman makuinen. Mutta banaanilikööri maksaa noin 8e 0,375l limonaadi 2e 1,5l

Laittakaa vinkkejä muistakin jos tiedätte.
ravintoloitsija oikeassa!! itse en mene baariin juuri sen takia koska tuli se hieno tupakkalaki.
Talvisin oli oikein hintansa arvoista kävellä pikkubaariin sitten heitellä pipoa ja talvitakkia. Tilata rommitoti iso kalja. Pistää sitten tupakaksi jo tiskillä jukeboxiin 5mk kolikko...

Äänestä

En tiedä, mutta Cuarenta y Tres (43) varmaan käy. Drinkki ei tosiaan ole sitten Harvey, mutta väliäkös sillä. Ja muuten kyllä alkossa myydään Gallianoa. Nimi on Galliano L´Autentico.

Äänestä
  • Suomen alkossa ei myydä callianoa eikä Galliano L´Autenticoa!

    Äänestä

  • Alkon työntekijä kirjoitti:

    Suomen alkossa ei myydä callianoa eikä Galliano L´Autenticoa!

    tänään kävin hakemassa ison pullon galliano l'autenticoa :D

    Äänestä

  • Alkon työntekijä kirjoitti:

    Suomen alkossa ei myydä callianoa eikä Galliano L´Autenticoa!

    löytyy suomen alkoista 19€ pullo

    Äänestä

kaupoissa myytävä esanssi 2.5 e pieni pullo suuri maku jes ja halvalla kulliaanoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


korvike haussa kirjoitti:

Onko Galliano-nimiselle vaniljan(?) makuiselle liköörille mitään halvempaa korviketta myynnissä Alkossa, jota voisi käyttää drinkeissä, esim. Harvey Wallbanger?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu