Mitä te

ajattelette tästä:
1.Mooseksen kirjan 3. luvussa kerrotaan, että ihmiset - Aadam ja Eeva - rikkoivat Jumalan yksinkertaista käskyä olla syömättä yhdestä paratiisin puusta.
Ihmiset epäonnistuivat.
Mutta jos ihmiset olisivat toteleetkin tätä käskyä, niin millainen heidän tulevaisuutensa olisi ollut?
Esimerkiksi: missä Aadam ja Eeva olisivat tänä päivänä?
16620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

ETKÖ LUE RAAMATTUA , Tarkasti rukouksen kanssa,
no selitä sulle, he olisivat paratiisissa, Eedenissä , koska Jumala oli luodessaan luonut myös ikuisenelämän elimen (heidät oli luotu ikuisesti elämään ) Ja kuten tiedät saatana houkutteli heidät syntiin ,

Äänestä
  • ja vastauksesi kansssa olen samaa mieltä, mutta kysymyksen esittäjänä en halua lukita asiaa esittämällä ensin omaa mielipidettäni.
    Ollaan hiljaa tästä, ja annetaan muidenkin vastata.

    Äänestä

puusta saanut syödä?

Jos sinun lapsesi tekevät jotain mitä olet heiltä kieltänyt, niin annatko sadistin kiduttaa heitä ja sitten heittää heidät kärsimään ikuisesti tulipätsiin?

Ihminen oli siis Jumalan kuva, ts. myös Jumala olisi mennyt puhuvan ihmekäärmeen vipuun.

Äänestä

Täällä on tarkoitus keskustella lestadiolaisuudesta, ja reaalimaailmassa.
Miksi tällaista asiatonta häiriötä on ilmennyt niin paljon tänään.

Asiat ovat juuri niin, kun ne kulloinkin ovat, ei aleta jauhamaan tällaista tyhjää posetiivia täällä, sopiiko.

Äänestä
  • kuuluisi lestadiolaisten maailmaan.
    Ovatko raamatulliset kysymykset tyhjän jauhamista?
    Onko lestadiolaisuus vain jonkinlainen kulttuuriyhdistys?

    Äänestä

  • näyttävät olevan "häiriön aiheuttajia"
    lestadiolaisille.

    Äänestä

  • keskustelut..... kirjoitti:

    näyttävät olevan "häiriön aiheuttajia"
    lestadiolaisille.

    juu, ja jehkut voi mennä omiensa joukkoon.
    menisit vaikka jatkokurssille, niin ei tarvi täällä hillua.

    Äänestä

  • häiriköimästä kirjoitti:

    juu, ja jehkut voi mennä omiensa joukkoon.
    menisit vaikka jatkokurssille, niin ei tarvi täällä hillua.

    Raamattu lestadiolaisille melko kiusallinen asia.

    Äänestä

  • häiriköimästä kirjoitti:

    juu, ja jehkut voi mennä omiensa joukkoon.
    menisit vaikka jatkokurssille, niin ei tarvi täällä hillua.

    Älä haaskaa energiaa toisten pois häätämiseen. Jätä se minun huolekseni. Tuollaiset viestit aiheuttavat vaan tarpeetonta, palstan toiminnan kannalta haitallista suukopua.

    Äänestä

  • eslest kirjoitti:

    Älä haaskaa energiaa toisten pois häätämiseen. Jätä se minun huolekseni. Tuollaiset viestit aiheuttavat vaan tarpeetonta, palstan toiminnan kannalta haitallista suukopua.

    jehkut pois

    Äänestä

  • eslest kirjoitti:

    Älä haaskaa energiaa toisten pois häätämiseen. Jätä se minun huolekseni. Tuollaiset viestit aiheuttavat vaan tarpeetonta, palstan toiminnan kannalta haitallista suukopua.

    Ilman seriffiä et se on opettanut, että kun luvataan se tapahtuu myös.

    Äänestä

"uskovaisilta" saa vastauksia raamatullisiin kysymyksiisi.
Lestadiolaisuus on "vaa'alla punnittu ja köykäiseksi havaittu".

Äänestä
  • Kun noin voit vastata .

    Äänestä

  • Emmehän me täällä ala toimimaan jehovalaisten korvasyyhyyn, me pitäydymme Jumalan sanaan.
    Menköön jehovalaisten palstalle niin saa mieleisensä vastauksen.

    Jumalan sana on juuri niin kun se on Raamattuun kirjoitettu. Lukee vain ja uskoo sen, siinä kaikki.

    Äänestä

  • kuuleha kirjoitti:

    Emmehän me täällä ala toimimaan jehovalaisten korvasyyhyyn, me pitäydymme Jumalan sanaan.
    Menköön jehovalaisten palstalle niin saa mieleisensä vastauksen.

    Jumalan sana on juuri niin kun se on Raamattuun kirjoitettu. Lukee vain ja uskoo sen, siinä kaikki.

    täällä vain keskustellaan lastadiolaislahkosta

    Äänestä

sama käsky tänäkin päivänä .
Mutta kaikki me olemme pois poikenneet ,aivan jokainen.Jokainen olemme syöneet tuosta samasta puusta ,niin minä kuin sinäkin.
Jos et vielä ole tehnyt parannusta niin nyt on otollinen aika .
Jeesus sanoo että Hän seisoo ovella ja kolkuttaa ,ja joka avaa sydämensä oven hän on näkevä Taivasten Valtakunnan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jounini kirjoitti:

ajattelette tästä:
1.Mooseksen kirjan 3. luvussa kerrotaan, että ihmiset - Aadam ja Eeva - rikkoivat Jumalan yksinkertaista käskyä olla syömättä yhdestä paratiisin puusta.
Ihmiset epäonnistuivat.
Mutta jos ihmiset olisivat toteleetkin tätä käskyä, niin millainen heidän tulevaisuutensa olisi ollut?
Esimerkiksi: missä Aadam ja Eeva olisivat tänä päivänä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu