HUOM:
20.11.2008
1)Kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen yleisö käskettiin pois salista."mikä on salaista kunnassa ?
2) Esityslista joka jaettiin läsnäolijoille oli puutteellinen, kaavapäätöksessä muinittu kartta puuttui ?
Uusille valtuutetuille tiedoksi 14.5.2008 jättämäni Kunnallisaloite!
Haminan kaupunginvaltuustolle
KUNNALLISALOITE HAMINAN KAUPUNGILLE
-Haminan kaupungin hallinnon toimien julkisuudesta, vuorovaikutuksesta kansalaisten kanssa ja tiedottamisesta.
Täten kunnioittavasti esitän kaupunginvaltuustolle, että valtuusto ryhtyisi toimenpiteisiin kaupungin asioiden kaikinpuolisen laillisuuden palauttamiseksi.
Siten että;
Kunnallisissa toiminnoissa ja hallinnoinnissa noudatettaisiin hyvästä hallinnoinnista olemassa olevia kaikkia määräyksiä.
Perustuslaissa säädettyä kansalaisten yhdenvertaisuutta toteutetaan, turvaten kansalaisille yhtäläiset edut ja oikeudet kunnan palveluissa.
Kaupunkiympäristön viihtyisyyden ja kauneuden turvaaminen ja uusien virkistysalueiden luominen taajama-alueilla, taaten kaikille kaupunkilaisille asutusalueensa lähellä sijaitsevan virkistysmahdollisuuden ja viihtyisän ympäristön.
Julkishallinnosta säädettyjen lakien ja asetusten sekä Haminan kaupungin järjestys- ja hallintosäännön mukainen vuorovaikutus, avoimuus ja julkisuus tiedottamisessa toteutuisivat niin, että kaupungin asukkaat voisivat olla oman kotiseutunsa suunnittelussa aktiivisemmin mukana.
Tiedottaminen suunnitelmista ennakkoon ja vuorovaikutus kaupunkisuunnittelussa virkamiesten, luottamushenkilöiden ja kaupunkilaisten kesken eri asioista päätettäessä tuottaisi kaikkia kaupunkilaisia tyydyttävämmän lopputuloksen. Avoimuudesta ja vuorovaikutuksesta säädetyillä tavoilla toimittaessa nopeutettaisiin asioiden päättämistä. Avoimuus ja vuorovaikutus ovat tärkeä osa kaupunkilaisten perusturvallisuutta.
Kokouksien pöytäkirjat ja niiden liiteaineistot, lausunnot sekä asiaa koskevat muut tutkimukset/raportit tulisivat olla kansalaisten helposti saatavilla. Luottamushenkilöiden sekä asiassa vaikuttaneiden erilaiset ehdotukset, lausumat ja kannanotot tulisi kirjata laajemmin. Kyseiset tiedot ovat myös kaupunkihistorian ja kehityksen kannalta merkittäviä, ja ne tulisi olla dokumentoituna jälkipolville.
Ehdotan että, ennakkoon viritetään nykyistä enemmän keskustelua vireille tulevista ja vireillä olevista hankkeista. Sikäli kun terveydenhuollossa, koulutoimessa tai muilla aloilla priorisoidaan tehtävien toteuttamista, niin perusteet ja päätökset on tuotava julkisesti esiin.
Kuntalain 4. luvun 27. pykälässä sanotaan: ”
Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet
Valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan.
Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti:
1) valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia kunnan toimielimiin;
2) järjestämällä kunnan osa-aluetta koskevaa hallintoa;
3) tiedottamalla kunnan asioista ja järjestämällä kuulemistilaisuuksia;
4) selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa;
5) järjestämällä yhteistyötä kunnan tehtävien hoitamisessa;
6) avustamalla asukkaiden oma-aloitteista asioiden hoitoa, valmistelua ja suunnittelua; sekä
7) järjestämällä kunnallisia kansanäänestyksiä.
Erityisesti mielestäni tulisi kiinnittää huomiota kohdissa 3-7 mainittujen asioiden parantamiseen. Lain hengen mukaan tiedottamista tulisi toteuttaa muutenkin kuin poliittisten puolueiden tai luottamushenkilöiden kautta, koska puoluetoimintaan aktiivisesti osallistuu vain murto-osa äänestäjistä.
Kuntalaissa määrätään myös tiedottamisesta luvun 4 pykälässä 29 seuraavasti:
”Tiedottaminen
Kunnan on tiedotettava asukkailleen kunnassa vireillä olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä ratkaisuista ja niiden vaikutuksista. Kunnan on laadittava tarvittaessa katsauksia kunnan palveluja, taloutta, ympäristönsuojelua ja maankäyttöä koskevista asioista. Asukkaille on myös tiedotettava, millä tavoin asioista voi esittää kysymyksiä ja mielipiteitä valmistelijoille ja päättäjille.
Milloin kunnan tehtävä on annettu yhteisön tai säätiön hoidettavaksi, kunnan on sopivin tavoin tiedotettava asukkailleen yhteisön tai säätiön toiminnasta.”
Tiedottamisen parantamiseksi ehdotan, että kunnalliset kuulutukset tulisi julkaista ilmaisjakelulehdessä paremman kattavuuden saavuttamiseksi. Ehdotan, että kaupunki perustaa internet-sivuilleen ilmoitustaulun, jossa julkaistaan kaikki ilmoitukset ja kuulutukset. Internet-sivuilla tulisi olla oma sivu ”Kuulutukset”, jolla julkaistaisiin kaikki viralliset kuulutukset.
Ehdotan, että kaupunginvaltuuston, -hallituksen, lautakuntien ja muiden toimielinten kokousten pöytäkirjat julkaistaisiin internetissä kunkin hallintokunnan omalla alasivulla. Tällä sivulla tulisi olla mainittu kokouksen päivämäärä ja kokouksen asialista. Nyt käytössä oleva tapa kokousten pöytäkirjoihin ja päätöksiin tutustumiseksi on sellainen, ettei tavallinen tietokoneenkäyttäjä (joita suurin osa kuntalaisista on) löydä haluamiaan tietoja ja asioita.
Oheen liittämäni nykyinen esityslista/pöytäkirjahaku kohdistuu siten, että sitä voidaan pitää erityisen huonona ja kaupungin asioista tiedonsaantia rajoittavana ja se estää hyvän ja avoimen vuorovaikutuksen kansalaisten ja päättäjien välillä.
Haminassa 14.5.2008
Aune Mänttäri
Kaupungin uudelle hallitukselle
15
1176
Vastaukset
- olet saanut
CAPS-Lockin pois päältä!! Ja teksti on hienosti jäsennelty.
- ihme...
mikä sekopää. ei vois vähempää kiinnostaa.
- .........................
ihme... kirjoitti:
mikä sekopää. ei vois vähempää kiinnostaa.
Onhaa se hyvä et joku on kiinostunu kaupungin asioist.. MUT HEMMETTI JOKU RAJA SENTÄÄ!
- kertoa Aunelle
......................... kirjoitti:
Onhaa se hyvä et joku on kiinostunu kaupungin asioist.. MUT HEMMETTI JOKU RAJA SENTÄÄ!
Kaivataanko tässä kaupungissa hänen tekemiään aloitteita , kanteluita ja mielipiteitä.Keskity Aune puhumaan kukkasille.....
- peräkylästä pärähtää
kertoa Aunelle kirjoitti:
Kaivataanko tässä kaupungissa hänen tekemiään aloitteita , kanteluita ja mielipiteitä.Keskity Aune puhumaan kukkasille.....
hyvästä halintotavasta haminassa ei ole tietoakaan! samaten lakien ja säädösten noudattamisessa. perästä kuuluu vielä ja runsahasti.
- enemmän
kertoa Aunelle kirjoitti:
Kaivataanko tässä kaupungissa hänen tekemiään aloitteita , kanteluita ja mielipiteitä.Keskity Aune puhumaan kukkasille.....
minun äänet voit kertoa 10-llä jopa 100.lla.
Arvostan älykkäiden ja i t s e n ä i s t e n ä ä n e s t ä j i e n antamia ääniä.
aune mänttäri - zambo.
enemmän kirjoitti:
minun äänet voit kertoa 10-llä jopa 100.lla.
Arvostan älykkäiden ja i t s e n ä i s t e n ä ä n e s t ä j i e n antamia ääniä.
aune mänttärikaikki tollaset typerät kantelut ym. jarruttavat kaupungin kehitystä, ja tämä kaupunki tarvitsee todellakin jotain uutta. eihän jokaisesta uudistuksesta tarvi valittaa, luulempa että moni on samaa mieltä... pysy vaan siellä kukkasten parissa.
- 0. (nolla) kunnallismiehen
zambo. kirjoitti:
kaikki tollaset typerät kantelut ym. jarruttavat kaupungin kehitystä, ja tämä kaupunki tarvitsee todellakin jotain uutta. eihän jokaisesta uudistuksesta tarvi valittaa, luulempa että moni on samaa mieltä... pysy vaan siellä kukkasten parissa.
kysynpä vaan?
- äänestäjää
enemmän kirjoitti:
minun äänet voit kertoa 10-llä jopa 100.lla.
Arvostan älykkäiden ja i t s e n ä i s t e n ä ä n e s t ä j i e n antamia ääniä.
aune mänttäriaivan oikein aune, ipun uskovaiset akiteerasivat äänestäjiä KD-lle.
jeesus auttaa.... - jokojoko
äänestäjää kirjoitti:
aivan oikein aune, ipun uskovaiset akiteerasivat äänestäjiä KD-lle.
jeesus auttaa....Älkää hyvät ihmiset yllyttäkö Aunea. hän on jo kallimmpi veronmaksajille kuin satma laittakaa hänen nerokkuutensa omaan arvoonsa. Jokainen kehu maksaa juuri sinulle kun hän saa tuulta purjeisiin ja tulos nolla
- aune
jokojoko kirjoitti:
Älkää hyvät ihmiset yllyttäkö Aunea. hän on jo kallimmpi veronmaksajille kuin satma laittakaa hänen nerokkuutensa omaan arvoonsa. Jokainen kehu maksaa juuri sinulle kun hän saa tuulta purjeisiin ja tulos nolla
valituksesani vaadin samaa.
taisin vaikuttaa omalta osaltani asiaan.
Montako juttua on kaupunginhallitus voittanut valituksistaan?
Mitä maksaa k-hallituksen "istunnot" sataman päänmenoksi? - eikös niin
eihän tämä hupi ole äidinkielen koe.
- avoimuutta
uusi kaupungin hallitus,
ilmoitustaulu näyteikkunassa on huonosti luettavissa,
ilmoitustaulu ja kaikki kokouspöytäkirjat kokonaisuudessaan nettiin. - Anonyymi
Miksi ukrainalaiset, saavat käydä uimahallissa ilmaiseksi joka päivä? Me eläkeläiset vain kerran viikossa? Nyt ei uima halliin edes voi mennä kun täynnä, ukrainalaisia, MIKSI HEILLÄ ETU OIKEUKSIA PALJON? MIKSI SUOMALAISET ELÄKELÄISET, JOUTUVAT HUONOMPAAN ASEMAAN HAMINASSA? MYÖS moni suomalainen on valittanut, näistä ukrainalaisten, ilmaisesta uimahallissa, olosta joka päivä. Tehkää jotakin Hamina laisten SUOMALAISTEN uimahallissa käynti vuorojen kanssa. Yksi kerta pitää ukuillekin riittää viikossa uimahallissa käyntiin.. Suomalaisia ei Haminassa arvosteta yhtään..
Eläkeläinen Haminasta.- Anonyymi
Johtuu siitä kun niin monta perssuomalaista kaupunkin johdosa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768