Onko Move toimittanut ...

... tilinpäätöksen -05 ja -06 (tuloksen) as. omaiseen paikkaan? Mistä sen sais luettavaksi?

Mä vaan sillä kysyn, koska täällä oli joskus vihjailuja, että kirjanpitoa olisi tuhottu ja eräs Moven Agentti haluaisi tutustua siihen, ennenkuin menee tekemään rikosilmoituksen.

Ja mitaan ette voi...
6735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

http://www.inoa.fi/Agentuuriliikkeitä/Move Networks Oy/TURKU/taloustiedot/893644/

tuloksellista toimintaa, parisatkua tappiota (rahat siirretty onnistuneesti perustajien apuyrityksiin).

Äänestä

En ole aikaisemmin seurannut verkostomarkkinoinnista käytyä nettikeskustelua. Moven oikeuskäsittelyn myötä, olen kuitenkin päivittänyt tietoni tältäkin puolelta. Hämmästykseni on ollut valtavaa, huomatessani kuinka suuria tunteita puolesta ja vastaan verkostomarkkinoiti herättää.

Merkille pantava piirre kaikessa keskustelussa on sen mustavalkoisuus. Absoluuttisten totuuksin torvet ja täydellisten faktojen saneliat täyttävät koko kekustelukentän.

Koko käynnissä oleva "keskustelu" muistuttaa juupaseipäs leikittelyä. keskustelun ylläpitäjät ovat pääsääntöisesti vastustajia. Tosin puolestakin löytyy hanakoitakin haastajia.

Puntaroidaanpa hieman verkostomarkkinoinnin vastustajia. Mikä on se voima, joka ajaa ihmisen kirjoittamaan monen vuoden ajan valtavaa mantraa pitkin keskustelupalstoja, blogeja ja omia kotisivuja myöten? Onko verkostomarkkinoiden vastustaja aidosti huolissaa lähimmäisensä rahoista, onko tosiaan niin, että pyyteetön lähimmäisen rakkaus on valjastanut käyttöönsä nuo uljaat soturit verkostoja vastaa? Hankala kuvitella, mutta kaikki on kai mahdollista. Onhan kuitenkin, ainakin omien tutkimusteni mukaan, suuri joukko verkostomarkkinoinnin vastustajista kovasti uskonnollista väkeä. Voisiko verkostojen vastaisuus olla pelkoa? Pelkoa, että maailman vanhin verkosto joka on tieteellisesti todettu huijauksejsi, eli uskonto, saanut itselleen maallisen kilpailijan. Tämä kilpailija kieltämättä toimii eri säännöillä kuin edeltäjänsä; sen vastustajia ei polteta roviolla, eikä suostuttelutilannetta vauhditeta säilällä. Ihailtavaa kuitenkin on se sitkeys, jolla verkostomarkkinoinin vastustajat ovat tätä pyhää sotaansa käyneet. Kestonimimerkit kuten tämä AdaFlink, on ollut todella puuhakas. Tiedän, et ole yksin, sinun seurakuntasi on laaja, mutta olet varmasti saavuttanut jo korkeamman autuuden asteen uskonveljiesi kanssa. Olihan Move Networksin saama Hovioikeuden päätös, joka vapautti Moven johtotroikan syyttömyyden vehreälle niitylle, varmasti koettelemus. Jos te tästä maallisen oikeuden jäjestämästä halvausesta selviätte, saatte varmasti viimeisellä tuomiolla pyhältä pietarilta prenikan rintapieleen, eikä sitte enää vituta, niin kuin tätä nykyä joka aamu. Noh tuo oli väähän rumasti sanottu, mutta pietari napsauttaa sormia naps, ja kateus ja pelko toisten ihmisten pärjäämisestä katoaa.

Vaikka kuinka koetan, uupumukseen asti, ajatella mikä on vastustamisenne motiivi en siihen pysty. Mitä väliä sillä on jos joku tunkee rahansa mihin tahansa liiketoimeen, jota ei saa kannattamaan. Anna ihmisen tehdä omat valintansa ja oppia aivan itse. Joku voi onnistua, joku lopettaa leikin kesken, mutta jos homma loppuu lyhyeen, ei varmasti tee samaa virhettä toistamiseen. Älä ole veljesi vartija ja lopettakaa kilpailu siitä, kuka saa heittää sen ensimmäisen kiven:)

Äänestä
  • Varmasti muuten totta. se höipölä tai hoipula, joka on super vastarannankiiski on ainakin jättijeesus.....on kuitenkin tainnut saada monoa jo omasta rukouspiiristään....

    Äänestä

  • ... shittiä.

    Ada ei kuulu mihinkään "verkostomarkkinointivastaisiin seurapiireihin". Ne mielipiteet, mitä täällä kirjoitan ovat vaan ja ainostaan mun omia mielipiteitäni ja "aivoituksiani". Niihin en taustatukea tai ideoita hae mistään muualta, kuin omasta pääkopastani. Mulla ei myöskään ole mitään seurakuntaa, koska en pidä yhteyttä verkosmarkkinointivastaisiin tahoihin. Hyvin harvoin yleensäkin tiettyjen nikkien kanssa kirjoitellaan mistään. Kekimäärin tollaset 1 x vuosi olis sellanen keskiarvo.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... shittiä.

    Harmi, ettet ole hakenut katkeruudellesi taustavoimaa. Minulla olisi ehdotus: on olemassa todella mahtava voimavara. verkostomarkkinakriitikot verkostoitukaa! Pidätte teemailtoja ja jaatte kokemuksia. Jakakaa sanomaanne järjestelmällisesti, luotte organisaation ja selkeät tavoitteet. sovitte, että jokaisesta uudesta katkerasta ja kateellisesta jäsenestä maksatte palkkion. tuo palkkio maksetaan vaikka jäsenmaksuvaroista, joita uudet nilkit maksavat. Kyllä ne sen maksaa, koska eihän noin tärkeää työtä voi ilman varoja harjoittaa. Kun kokoonutte yhdessä teemailtoihinne tai naputtelette kollektiivisesti näillä saitella voitte harrastaa ah niiiin mukavaa menttaalimastusbaatiota kiihottavan toisten mollaamisen ympärillä. aloituspaketti voisi sisältää vaikka tuttipullon, käsirasvaa ja talouspaperia.

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... shittiä.

    Ada ei kuulu mihinkään "verkostomarkkinointivastaisiin seurapiireihin". Ne mielipiteet, mitä täällä kirjoitan ovat vaan ja ainostaan mun omia mielipiteitäni ja "aivoituksiani". Niihin en taustatukea tai ideoita hae mistään muualta, kuin omasta pääkopastani. Mulla ei myöskään ole mitään seurakuntaa, koska en pidä yhteyttä verkosmarkkinointivastaisiin tahoihin. Hyvin harvoin yleensäkin tiettyjen nikkien kanssa kirjoitellaan mistään. Kekimäärin tollaset 1 x vuosi olis sellanen keskiarvo.

    Ja mitaan ette voi...

    Kysyin aikaisemmin sinulta verkostomarkkinoinnin vastustajien motiiveja. olen aidosti kiinostunut, mikä saa esimerkiksi sinut jatkuvasti toimimaan antiverkostoitumisen hyväksi.

    Toimintasi on määrätietoista ja sillä on selkeä päämäärä, mutta mikä on motiivisi. En halua rajata kysymystäni ainoasta AdaFlikille, vaan olisin halukas kuulemaan koko vastavoimakirjon motiiveista.toivon ja uskon saavani selkeitä vastauksia uteliaisuuteni tyydyttämiseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

AdaFlink kirjoitti:

... tilinpäätöksen -05 ja -06 (tuloksen) as. omaiseen paikkaan? Mistä sen sais luettavaksi?

Mä vaan sillä kysyn, koska täällä oli joskus vihjailuja, että kirjanpitoa olisi tuhottu ja eräs Moven Agentti haluaisi tutustua siihen, ennenkuin menee tekemään rikosilmoituksen.

Ja mitaan ette voi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu