Entinen ana, nykyinen mia!

Itsellä anoreksia ja alipainoa... Mutta olen pari kertaa ahminu. Ja ihan kunnolla siis.
Se on vaa surullinen totuus ja luonnollinen juttu. Nälkiintynyt keho HUUTAA ruokaa. Monille anorektikoille tauti muuttuu BEDiksi tai sitte bulimiaksi... :/ Ja täähän helpotti sun oloas, vai? Sorry.

minäkin sorruin aamulla liikakaloreihin... nyt en kyllä syö loppupäivinä. ei se itsekuri vain riitä..

Voi teitä lapsiparkoja! Minäkin ahmin joskus, mutta otan vahingon takaisin sitten seuraavana päivänä, syön vähemmän ja liikun enemmän. Silkkaa matikkaahan se on, ettei yhden illan ahmimisesta kovin helposti liho sataa grammaa enempää.

Kuinka monta ihmistä maailmanhistoriasta tulee mieleen siksi, että he ovat olleet laihoja? Vai voisiko se naisen mitta olla vaikkapa se, onko hän hyvä nainen miehelleen, hyvä ystävä, tai vaikkapa hyvä äiti lapsilleen? Tai vaikkapa siinä, että hän on saanut aikaan jotain hyvää ja tärkeää elämässään?

Elämä on liian lyhyt, että olisi aikaa tehdä vaarallisia laboratoriokokeita omalla kropallaan! Get real - kelpaatte kyllä!

Tiksu67 kirjoitti:

Voi teitä lapsiparkoja! Minäkin ahmin joskus, mutta otan vahingon takaisin sitten seuraavana päivänä, syön vähemmän ja liikun enemmän. Silkkaa matikkaahan se on, ettei yhden illan ahmimisesta kovin helposti liho sataa grammaa enempää.

Kuinka monta ihmistä maailmanhistoriasta tulee mieleen siksi, että he ovat olleet laihoja? Vai voisiko se naisen mitta olla vaikkapa se, onko hän hyvä nainen miehelleen, hyvä ystävä, tai vaikkapa hyvä äiti lapsilleen? Tai vaikkapa siinä, että hän on saanut aikaan jotain hyvää ja tärkeää elämässään?

Elämä on liian lyhyt, että olisi aikaa tehdä vaarallisia laboratoriokokeita omalla kropallaan! Get real - kelpaatte kyllä!

neljä vuotta sairastaneena tiedän, ettei se ole noin helppoa.

syömishäiriöissä on vähiten kyse siitä miltä näyttää. jos et tuota tiedä, ei kannattaisi tulla tänne jakelemaan mielipiteitään.

asedjoöjöoioc kirjoitti:

neljä vuotta sairastaneena tiedän, ettei se ole noin helppoa.

syömishäiriöissä on vähiten kyse siitä miltä näyttää. jos et tuota tiedä, ei kannattaisi tulla tänne jakelemaan mielipiteitään.

Toipuneena tiedän, että se ei ole helppoa. En tietääkseni myöskään kirjoittanut, että olisi. Mutta ei myöskään mahdotonta.

Itse selvisin ainoastaan järkiargumenteilla ja arvomaailmaani muuttamalla.

Mistä kohdasta erityisesti olet kanssani eri mieltä? Olisi kiinnostavaa kuulla sinun mielipiteitäsi.

tiksu67 kirjoitti:

Toipuneena tiedän, että se ei ole helppoa. En tietääkseni myöskään kirjoittanut, että olisi. Mutta ei myöskään mahdotonta.

Itse selvisin ainoastaan järkiargumenteilla ja arvomaailmaani muuttamalla.

Mistä kohdasta erityisesti olet kanssani eri mieltä? Olisi kiinnostavaa kuulla sinun mielipiteitäsi.

Tiksu67; Kiitos viestistäsi. Olen itse myös vihdoin, kahden vuoden piinan jälkeen parantunut anoreksiasta. Kaikki on kiinni ajattelumallien muutoksesta; minä riitän. olen tarpeeksi. ei ole tarvetta miellyttää ketään tai olla jotakin erityistä. SAAN OLLA TAVALLINEN, SE RIITTÄÄ.

Ei anoreksiaa tosiaan paranneta sillä että aletaan vaan pakon sanelemana syödä enemmän.- sitä itse kokeilin huonoin tuloksin; itsehäpeä oli suunnaton. Lopulta sain kuin sainkin itseni löytämään tien itseni arvostamiseen ja hyväksymiseen pitkien mutkien kautta. Nyt ymmärrän että syöminen ei liity millään tavalla ihmisarvoon, ainoastaan niin, että syömällä normaalisti saa elää ihmisarvoista elämää rutkasti pidempään ja onnellisempana.

Lukekaa viestiniketjuni; Elämä alkoi uudestaan. Se valottaa omaa kulkuani parannusta kohti ja toivon sen auttavan jotakuta sairauden kourissa kärjistelevää.

tiksu67 kirjoitti:

Toipuneena tiedän, että se ei ole helppoa. En tietääkseni myöskään kirjoittanut, että olisi. Mutta ei myöskään mahdotonta.

Itse selvisin ainoastaan järkiargumenteilla ja arvomaailmaani muuttamalla.

Mistä kohdasta erityisesti olet kanssani eri mieltä? Olisi kiinnostavaa kuulla sinun mielipiteitäsi.

joo sori oli vähän vittuuntunu viesti.

joo mut siis itteeni vituttaa ku oon yrittänyt parantua, sairastanut anoreksiaa ja bulimiaa pahanakin, kertonut psykologeille joskus ja kukaan ei ole vieläkään puuttunut asiaan.

siis siitä oon erimieltä, että mun käsityksen mukaan sh:ssa ei ole niinkään kyse ulkonäöstä. perustelen sen sillä tavalla, että esim. bulimikot haluaa laihtua, mutta pitkään sairastaneet ovat puhtaasti vaan jääneet koukkuun....anoreksiassa ensin ehkä halutaan laihtua, mutta pohjimmiltaan kuitenkin kyse on tyytymättömyydestä itseä kohtaan joka kääntyy itseinhoksi, itsevihaksi ja lopulta itsetuhoksi. am i right?