Heittäydyn nyt paholaisen asianajajaksi eli ajattelen svekojen hyödyksi vaikka olen fenno.
Tunnettuahan on, että svekot ja yleensä surut vaikuttavat mieluusti salaa ja taustalta. Siksi he ovat olleet niin menestyksekkäitä koko sodan jälkeisen ajan. Heidän tavoitteensa ovat toteutuneet paremmin kuin hyvin. Vasta nyt alkaa taiten rakennettu korttitalo romahtaa, koska maan enemmistöä ei enää voi harhauttaa.
Mielestäni svekomanian kannalta kannattaisi lopettaa RKP. Sehän on puolueena suomenkielisille kuin punainen vaate härälle. Siis aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä tuolle jalolle svekomanian aatteelle Suomessa.
Jo nykyään on lähes kaikissa puolueissa ruotsinkieliset osastot. Sieltä kautta olisi helpompaa ja salaisempaa vaikuttaaa maamme kielipolitiikkaan ja surujen oikeuksiin. Ja varmasti myös tehokkaampaa!
Heittäisin tällaisen pallon suruille, svekoille ja jopa RKP:n johdolle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen "suru" ja ollut pitkään jo tuota mieltä.
Nykyinen "kaksoisedustus" puolueissa on vain haitaksi.
Sokea kanakin löytää joskus jyvän eli fenno totuuden.