Ruotsalaisilla

24.1.2009 8:55
Terhi Width, Helsingin Sanomat

Ruotsin kielen asemaa koskeva keskustelu raaistuu jatkuvasti Suomessa, arvioi ruotsalainen Dagens Nyheter-lehti.

Poliitikot tekevät päätöksiä, jotka horjuttavat Suomen kaksikielisyyttä eikä suurimpien puolueiden puheenjohtajia ei saa enää puhumaan ruotsia.

Politiikka näkyy lehden mukaan selvästi myös koulumaailmassa: yhä harvempi lukee ruotsia ja yliopistotasollakin opiskelijat osaavat hädin tuskin turistiruotsia.

Dagens Nyheter muistuttaa, että myös Pohjanmaalla ruotsin asema on uhattuna, kun suuri osa hallintoa siirtyy kaksikielisestä Vaasasta suomenkieliselle Seinäjoelle.
- - -

EIvät suomalaiset poliitikot ole tehneet moisia päätöksiä, ja ruotsia lukevat kaikki edelleenkin. Mutta tunteja on liian vähän, niitä pitää lisätä.
3183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mihin me suomalaiset tarvitaan ruotsinkieltä? Ei mihinkään mutta te suomenruotsalaiset tarvitsette suomessa suomenkieltä. Tuo on ihan fakta jota et voi kiistää

Äänestä
  • Suomenkieliset tarvitsevat ruotsin kieltä ja ruotsinkieliset suomenkieltä. Ihan totta.

    En minäkään olisi saanut nykyistä työpaikkaani (4000 e/kk) ellen osaisi ruotsia vähän paremmin kuin muut. Ei tietenkään pelkkä kielitaito taannut työpaikkaani, ei kannata ajatella niin yksisilmäisesti.

    Mutta jos kelpaa minimipalkka, niin ottakaa ruotsista se säälivitonen.

    Äänestä

  • suomenruotsalainen. kirjoitti:

    Suomenkieliset tarvitsevat ruotsin kieltä ja ruotsinkieliset suomenkieltä. Ihan totta.

    En minäkään olisi saanut nykyistä työpaikkaani (4000 e/kk) ellen osaisi ruotsia vähän paremmin kuin muut. Ei tietenkään pelkkä kielitaito taannut työpaikkaani, ei kannata ajatella niin yksisilmäisesti.

    Mutta jos kelpaa minimipalkka, niin ottakaa ruotsista se säälivitonen.

    Täyttä ymmärrystä vailla olevan kirjoittamaa tekstiä. Et kertonut mitä teet työksesi, joten vaikea kommentoida tarkasti. Joissakin harvoissa ammateissa tai paremminkin työpaikoissa todellakin tarvitaan ruotsin kieltä. Usein ruotsin vaatimus perustuu vain lakiin ja aiheuttaa liiketalousellisesti pelkkää miinusta. Nämä suojatyöpaikat ovat usein julkishallinnossa ja sinne valitaan kahdesta vaihtoehdosta vaikka mikä puupää jos tämä fiksumpi ei hallitse ruotsia riittävästi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


outo käsitys kirjoitti:

24.1.2009 8:55
Terhi Width, Helsingin Sanomat

Ruotsin kielen asemaa koskeva keskustelu raaistuu jatkuvasti Suomessa, arvioi ruotsalainen Dagens Nyheter-lehti.

Poliitikot tekevät päätöksiä, jotka horjuttavat Suomen kaksikielisyyttä eikä suurimpien puolueiden puheenjohtajia ei saa enää puhumaan ruotsia.

Politiikka näkyy lehden mukaan selvästi myös koulumaailmassa: yhä harvempi lukee ruotsia ja yliopistotasollakin opiskelijat osaavat hädin tuskin turistiruotsia.

Dagens Nyheter muistuttaa, että myös Pohjanmaalla ruotsin asema on uhattuna, kun suuri osa hallintoa siirtyy kaksikielisestä Vaasasta suomenkieliselle Seinäjoelle.
- - -

EIvät suomalaiset poliitikot ole tehneet moisia päätöksiä, ja ruotsia lukevat kaikki edelleenkin. Mutta tunteja on liian vähän, niitä pitää lisätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu