Miksei wincapitakin ole syytön jos move on kumpikin virma teki samat rikokset
Miksi move
Oli syytön?
292524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
välissä. Move tuomittiin wanhalla.
Uudella olisi ollut tuomio toinen.
menettivät uskottavuutensa, samoin Laiho.
Möykkä oli tutkinnan aikana sellaista että huhhuh. Vanha tai uusi laki niin yhtä väärässä olivat, koska vanhaa lakia Heidän olisi pitänyt yrittää lukea. Mutta ei vaikka rautalangasta väännettiin.
Ensinnäkin Moven tapauksessa tutkittiin pelkästään vanhan rahankeräyslain voimassaollessa tapahtuneita asioita.
Toiseksi wincapitassa tulee syytteet myös petoksista, koska narrattiin että valuuttakauppaa käydään vaikka ei käyty. Movettajat taas ainakin yrittivät käynnistää myös tavarakauppaa. Polkupyörät olivat oikeasti olemassa ja puhelinliittymiä myytiin.
Movessa myytiin konkreettisia tuotteita kalliilla hinnalla ja systeemillä, joka tuotti rahaa ylälinjalle. Harhaan kyllä johdettiin, mutta näköjään oli laillisuuden rajoissa hölmäjen vedätys.
Thaimaassa... ovat keränneet jo ainakin 5 milliä euroina projekteihin, joista ei ole tullut mitään.
Disco, talot, palmuöljy. Kaikki menneet persiilleen.
Sijoittajat ei tiedä sitä ja syytävät edelleen rahaa pojille. Jotta voivat ajella porcheilla ja M5 bemareilla pisin phuketin rantoja..
Linnaan ne olisi pitänyt laittaa Moven kusetuksen jälkeen. Mutta ei. Nyt saavat huijata lisää ihmisiltä.
Mitne niin kumpikin firma teki samat rikokset?
Ei move ole tehnyt mitään rikosta. Pitäisi olla asian jo selvä ja loppuun käsitelty.
Kaikki puhuu, että asia on päätöksessä ja käsitelty. Eihän valitusaika ole vielä päättynyt ja päätös ei ole lainvoimaa saanut. Jos syyttäjä hakee valituslupaa korkeimmasta, niin entäs sitten ? Hehkuttakaa sitten kun sen aika on.
Käsittääkseni syyttäjä ei hae muutosta. Sen lisäksi tuskin tuomio muuttuisi.
Sitä asiaa se ei silti miksikään muuta, että Move oli kusetusta. Ehkä sitten laillista kusetusta, missä tyhmiltä vietiin rahat. Ei lakikaan voi kaikkea turvata. Jos joku haluaa ostaa 100€ fillarin ja tukun unelmia tonnilla, ni minkäs laki sille mahtaa.
Harmi vain että tyhmät ihmiset antavat tiettyjen ketkujen rikastua helpolla.
Kuten joku mainoksessakin sanoi...se vaan on tyhmää maksaa liikaa.Jos ostan 100 euron fillarin tonnilla, niin ei kai se rikos oo, mutta helevetin tyhmää.
Korkeimmasta oikeudesta haetaan lähinnä ratkaisua silloin, kun tarvitaan ennakkotapausta. Kyseessä oli jo muutettua lakia koskeva tulkinta. Muutoksenhaku on siksi turhaa.
Hovioikeus oli sikäli oikeassa, että vanha laki oli harvinaisen epäselvä. Uuden lain valmistelussa (Hallituksen esitys) esitettiin, että uusi laki ei muuta kriminalisoitavan toiminnan alaa. Hovioikeuden mielestä Suomen hallitus oli tässä kohtaa väärässä. Pyramidipelaaminen tuli laittomaksi vasta uuden rahankeräyslain myötä.
Movettaminen kyllä soti monen kansalaisen oikeustajua vastaan. Tulee mieleen, että olisiko syyttäjän sittenkin pitänyt valita toiminnan kuvaukseksi jokin muu rikosnimike tai olisiko tutkinta pitänyt ulottaa myös uuden lain voimassaollessa harjoitettuun toimintaan.
Mutta nyt on tilanne, mikä on. Toivotetaan miehille menestystä uusiin pisneksiin.
Myöntäkää vain tappionne reilusti kuin miehet, älkääkä vikiskö. Saitte mitä ansaitsitte. Höhöhöööhhöö. Eikö olekin mukavaa kun oli oikeassa. Llallalllalaaaa.
Joo. Eihän tämä mennyt niinkuin arvelin. Mutta myönnetään tappio reilusti. Te kuitenkin onnistuitte nostamaan maailman nopeiten kasvavan koulutusorganisaation ja laajensitte tavaratalonne kansainväliseksi jätiksi, kuten lupasitte. Harmi, että tunkit eivät tienanneet mitään, mutta kaikki eivät voi voittaa.
tulla vielä vahingonkorvausvaatimuksiakin. Juuri mainitsemastasi syystä. Riippuu tietenkin siitä miten Moven johto ja Teidän "kiristämät" yhteistyökumppanit päättävät. Pelasitte itsellenne vaarallista peliä. Katsotaan mitä tapahtuu, katsovatko että antaa pikkupoikien leikkiä vai haluavatko opettaa Teitä... Tuon kaltaisesta toiminnasta on luettu tuomioita, joten ennakkotapauksia on olemassa. Eikö olekin elämä jännää?:-)
Move voisi nyt sitten aloittaa toimintansa uudelleen kun se kerran on laillista. Ja kyllä maailmasta aina löytyy verkostomarkkinoinnista innostuneita ihmisiä, kuten sinäkin, joten eiköhän koneisto saataisi taas käyntiin.
Ja nythän Move:lla on oikeudenkin päätös siitä etä heidän toimintansa on laillista.
Täsmennetäänpä sen verran, että Hovioikeuden mielestä Moven toiminta oli laillista toukokuusta syyskuuhuun 2005 silloisen voimassaolevan lain mukaan.
Myöhemmin laki muuttui ja Moven konseptikin muuttui.
..., että Moven toiminta olisi muuttunut uuden rahankeräyslain tultua voimaan.
Movessa 999 €uron liittymismaksua/aloituspakkausta kaupattiin uunotettaville vielä loppusyksystä 2006.
Ja mitaan ette voi...
Moi!
No eipä tullut Moven johtajille rikossyytteitä. myönnetään joo reilusti tappio.
Samalla kun haavoja nuollaan voisikin tilata vaimolle jotakin kivaa. Voisitko ystävällisesti laittaa linkin/linkit joissa Move/s2e/Better life tavaraa myy.
Ja mielellään myös Ruotsin ja Baltian maiden tilausosoitteet.
Innolla jään odottamaan sillä pohjimmiltani olen s2e-fani. Koska se on niin ainutlaatuinen.
milloin uusi laki tuli voimaan?
Odottelen hartaasti tämän asian toisen puolen selvittämistä. Missä kulkee haitanteon raja. Toivottavasti Move ja painostuksen kohteeksi joutuneet yhteistyökauppiaat vievät asian selvitettäväksi. Tämä on minun hartain toiveeni tässä pyykissä.
Oikeus on todennut että olitte väärässä ja siitä pitäisi seurata rangaistus väärin tekijöille (Murre, Mikkopa, Ada...). Toivon ja odottelen.
Uusi rahankeräyslaki tuli voimaan 1.7.2006. Voit tarkistaa asian juristiltasi.
Joko te muuten olette tehneet rikosilmoituksen syyttäjästä? Eiköhän se olisi ihan paikallaan, kun teidän toiminnassa kerran ei ollut mitään hämärää?
Luulin että Arpalahti, Rekola ja Virtanen...En tiennyt että Murre, mikkopa ja Ada :/
Karmea syytevyöry on siis odotettavissa "yhteistyökauppiailta"? Käsittääkseni firmoja s2e:hen syntyi "keskimäärin yksi per viikko". Niitä on sitten aika läjä nyt.
Nuori yritys, s2e, dynaaminen ja täynnä myyntipotentiaalia. Sen nuori bisneselämä, laajentumismahdollisuudet Ruotsiin, Balttian maihin ja kenties muuallekin Eurooppaan. Ne julmalla tavalla riistettiin meidän vatustajien toimesta.
*Snif*
Eikö samalla logiikalla voida sitten julistaa koko wincapita lailliseksi. Olivat vaan tyhmiä kun uskoivat puheet taivaallisista tuotoista?!?!?
Samaa kusetusta kaikki tyynni. Mutta meidän oikeuslaitos ei kykene asiaa käsittelemään.
>Ne julmalla tavalla riistettiin meidän vatustajien toimesta
Ja samalla tavalla riistettiin meidän hienolta sijoitusklubilta toimintamahdollisuus. Oltaisiin ihan hyvin voitu laajentaa valuuttakauppaa naapurimaihin ja saatu itse hyvät tuotot!
Menitte pilaamaan meidän klubilaisten bisneksen!
Emme tienneet mitä teimme :( Oltiin kateellisia ja siksi haukuttiin Capita-Move-sijoittaja-edutajia.
Käytän nyt samoja sanoja kuin se entinen renkipoika joka vei isännän tyttären neitsyyden. Isäntä uhkaili renkiä joka peloissaan lupasi:
"En tee sitä enää toiste" :)
No siinä vähän eroa. Move toki huijasi, uskotteli ihmisille että tässä on helppo keino rikastua. Ja koko systeemi veti rahoja vain muutamalle kaverille yläpäähän. Heidän sivustoillaanhan ei ollut mitään järkevää tietoa mistään, vain houkuttelevia kuvia ja mielikuvien luomista luksus elämästä.
Mutta he kuitenkin myivät sentään sen tuotteen mistä he puhuivat. Tietysti tuote oli rutkasti ylihintainen. Käytännössähän pyörä maksoi 100€ ja haaveet 900€. Mutta asiakas periaatteessa sai sen mitä luvattiin.
WC:ssahan valehdeltiin kaikki. Toiminnassa ei tehty muuta kuin kerättiin rahaa.
En tiedä mitä mieltä muut ovat. Mutta minun mielestäni esim. WinCapitaan osallistuneille ei missään nimessä pitäisi palauttaa rahoja. Ei oikeasti kukaan voi olla niin tyhmä että uskoo 400% tuottoon, etenkään noissa olosuhteissa. Ainoa keino saada tällaiset kusetukset loppumaan, on se että ihmiset huomaavat kuinka niissä vain hävitään rahaa...loppujenlopuksi valtiolle.
Kun katsoin esim. dokumentin Jussiloiden ternimaito bisneksestä, niin ei voi kuin ihmetellä, miten ihmiset kuuntelivat moista skeidaa suu auki. Ja luennon jälkeen he ovat valmiita luovuttamaan rahansa moiselle hepulle.
Kaikki verkostobisneshän on jokseenkin samanlaista...luusereille annetaan käsitys että heistä voi tulla jotain. Kun duunarit ja työttömät tulevat hienoon tilaisuuteen puku päällä niin ensimmäistä kertaa elämässä tuntuu siltä että he ovat yläluokkaa. Siitähän he todellisuudessa maksavat.
No siinä vähän eroa.
Move toki huijasi. Uskottelivat ihmisille että tässä on helppo keino rikastua, vaikka eivät sitä jälkikäteen myönnäkään. Heidän sivustoillaanhan ei ollut mitään järkevää tietoa mistään, vain houkuttelevia kuvia ja mielikuvien luomista luksus elämästä. Kuten kaikkien tämän tyyppisten yrityksien sivustoilla.
Mutta he kuitenkin myivät sentään sen tuotteen mistä he puhuivat. Tietysti tuote oli rutkasti ylihintainen. Käytännössähän tuhannen euron paketissa pyörä (+ muu romu) maksoi 100€ ja haaveet 900€. Mutta asiakas periaatteessa sai sen mitä luvattiin.
WC:ssahan valehdeltiin kaikki. Toiminnassa ei tehty muuta kuin kerättiin rahaa. Sijoittaja ei saanut mitään mitä hänelle luvattiin.
En tiedä mitä mieltä muut ovat. Mutta minun mielestäni esim. WinCapitaan osallistuneille ei missään nimessä pitäisi palauttaa rahoja. Ei oikeasti kukaan voi olla niin tyhmä että uskoo 400% tuottoon, etenkään noissa olosuhteissa. Eiköhän jokaisella soinut varoituskellot enemmän tai vähemmän. Ihmiset ovat vain niin perkeleen ahneita ja kateellisiä, että heiltä lähtee viimeinenkin järjen hiven, jos epäilevät että naapuri rikastuu mutta minä en.
Ainoa keino saada tällaiset kusetukset loppumaan, on se että ihmiset huomaavat kuinka niissä vain hävitään rahaa...loppujenlopuksi valtiolle.
Kun katsoin dokumentin Jussiloiden ternimaito bisneksestä, niin ei voi kuin ihmetellä, miten ihmiset kuuntelivat moista skeidaa suu auki ja silmät pyöreinä. Luentohan oli aivan täyttä p****aa. Ja luennon jälkeen he ovat valmiita luovuttamaan rahansa moiselle hepulle.
Kaikki verkostobisneshän on jokseenkin samanlaista...pidetään hienoja tilaisuuksia. Näytetään miten hyvin itsellä pyyhkii. Luusereille annetaan käsitys että heistä voi tulla jotain. Kun duunarit ja työttömät tulevat hienoon tilaisuuteen puvut päällä, niin ensimmäistä kertaa elämässä tuntuu siltä että he ovat yläluokkaa ja heistä voi tulla jotain. Siitähän he todellisuudessa maksavat.
Harmi vain että kaikenlaiset keinottelijat rikastuvat noiden hölmöjen rahoilla. Tuskin nämä kusetukset ikinä loppuvat...enemmistö ihmisistä kun on niin pirun tyhmiä.
Vaikka hovin päätös oli mitä oli, niin missä kohdassa moven toiminta oli rehellistä ja rehtiä bisnestoimintaa?
Vittuko pitää teille kerrata taas move oli koulutus ei mikään rahapaja ymmärtäkää se
oli ja taitaa kusettaa vieläkin. Jenkeissä on tutkittu että n.5 % ihmisistä lähtee kaikenmaailman kusetuksiin mukaan eli se tarkoittaa suomessakin melkoista porukkaa puhumattakaan isosta omenasta. Asia on niin että yksi ihminen ei lähde välttämättä lähde kun yhteen kusetukseen kerrallaan mutta kun näitä kusetuksia on vaan niin monen sorttisia.
Näyttää kovasti kenkuttavan kun >Move oli sittenkin lailisella tavalla toimiva yritys. Kyllä minullakin kenkuttaisi jos kova yli vuoden kestänyt työ ja penettelu menisi hukkaan. Mutta, olette itse leikkin ryhtyneet, myös seuraukset pitää kestää.