Kun vois vaan nukkua pois..

Elämään väsynyt kirjoitti:

Herään aamulla ja petyn. Olen vieläkin täällä, miksen nukkunut pois vaikka sitä niin haluaisin? Alkaa itkettää, mutta kyyneliä ei tule ja mieli on ihan maassa, haluan kuolla. Ahdistaa, tunne on sietämätön. Rintaa pakottaa, sydän tuntuu lyövän liian voimakkaasti ja nopeasti - haluaisin repiä sen rinnastani irti - hikoilen, huimaa, tuntuu epätodelliselta - olen jossain kaukana, en tässä maailmassa - vapisen, vatsaan koskee, on kuuma, niin levoton ja hermostunut, että vääntelehdin olotilassani. Tuntuu kuin tukehtuisin. Ahdistus hyökkää päälle kuin peto.

Kamalat ajatukset vierivät mielessäni.
En selviä elämästä. Koulu menee huonosti, kun ei enää kykene, ei kiinnosta. Olen heikko. Mistä edes aloittaisin. Sadat kokeet tulossa ja olen jäljessä. En pääse mihinkään kouluun mihin haluaisin. Kaikki varmaan vihaavat minua ja puhuvat pahaa. Elämäni on yhtä epäonnistumista.
Mikä minusta tulee? Narkkari tai alkkis.
Jään vanhempieni nurkkiin elämään. Hekään eivät sitä halua. Ketään ei oikeasti kiinnosta, kukaan ei ymmärrä. Kohta tapahtuu jotain kamalaa, olen varma. Joku puukottaa kadulla tai muuta. Läheiseni kuolee. Mitä tahansa. Kaikki on synkkää, yhtään valoista ajatusta en näe.

Vieläkin makaan sängyssä kaameassa olotilassani.
Mietin kaikkea tätä kamalaa, ei voi olla totta.
Elämäni on tuhoon tuomittu. Luuserin elämä. Miten minusta tuli näin eristäytynyt? Elämän iloa täynnä ollut tyttö. Reipas, hyvä kuolussa, sosiaalinen ja onnellinen monista vaikeuksista huolimatta. Paljon vaikeuksia olen kohdannut silti jaksoin. Kesällä en enää jaksanut. Syksyllä kaikki meni vielä enemmän pieleen.

Vihdoin suuret ja suolaiset kyyneleet alkavat valua. En halua tätä. Tulevaisuudella ei ole minulle mitään. Parempi kuolla, kun kukaan ei edes ymmärrä. Ystävät yrittävät tukea, mutta ei ne ymmärrä. Suurinosa luulee minun olevan vieläkin onnellinen, sitä en ole.

Kärvistelen vieläkin masentuneena ja ahdistuneena, mieleni vankina. Yritän nukahtaa, mutta ei se onnistu.

Tälläistäkö tyttö, joka ennen ainakin tuntui olevan taiteellinen (pitkään aikaan en ole ilmaissut itseäni piirtäen tai kirjoittaen, josta minua on aina kehuttu ja itsekin pidin tuloksista, vaikka hyvin kriittinen olin itseänikin kohtaan. Jos nyt yritän, pelottaa, että en enää onnistu) ja muutenkin omalaatuinen ja omilla mielipiteillä varustettu , saa palkakseen? Masentuneen mielen. Ja sietämättömän ahdistuksen.

Masennuslääkkeet ja terapia ei tunnu auttavan.
Miksi mun ei anneta kuolla? Olis oikeesti paljon parempi. Tuska lähtis. Vihdoin saisin rauhan ja voisin nukkua ikuisesti. Mikään ei enää tunnu hyvältä, tuska ei lähde pois.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä