Herään aamulla ja petyn. Olen vieläkin täällä, miksen nukkunut pois vaikka sitä niin haluaisin? Alkaa itkettää, mutta kyyneliä ei tule ja mieli on ihan maassa, haluan kuolla. Ahdistaa, tunne on sietämätön. Rintaa pakottaa, sydän tuntuu lyövän liian voimakkaasti ja nopeasti - haluaisin repiä sen rinnastani irti - hikoilen, huimaa, tuntuu epätodelliselta - olen jossain kaukana, en tässä maailmassa - vapisen, vatsaan koskee, on kuuma, niin levoton ja hermostunut, että vääntelehdin olotilassani. Tuntuu kuin tukehtuisin. Ahdistus hyökkää päälle kuin peto.
Kamalat ajatukset vierivät mielessäni.
En selviä elämästä. Koulu menee huonosti, kun ei enää kykene, ei kiinnosta. Olen heikko. Mistä edes aloittaisin. Sadat kokeet tulossa ja olen jäljessä. En pääse mihinkään kouluun mihin haluaisin. Kaikki varmaan vihaavat minua ja puhuvat pahaa. Elämäni on yhtä epäonnistumista.
Mikä minusta tulee? Narkkari tai alkkis.
Jään vanhempieni nurkkiin elämään. Hekään eivät sitä halua. Ketään ei oikeasti kiinnosta, kukaan ei ymmärrä. Kohta tapahtuu jotain kamalaa, olen varma. Joku puukottaa kadulla tai muuta. Läheiseni kuolee. Mitä tahansa. Kaikki on synkkää, yhtään valoista ajatusta en näe.
Vieläkin makaan sängyssä kaameassa olotilassani.
Mietin kaikkea tätä kamalaa, ei voi olla totta.
Elämäni on tuhoon tuomittu. Luuserin elämä. Miten minusta tuli näin eristäytynyt? Elämän iloa täynnä ollut tyttö. Reipas, hyvä kuolussa, sosiaalinen ja onnellinen monista vaikeuksista huolimatta. Paljon vaikeuksia olen kohdannut silti jaksoin. Kesällä en enää jaksanut. Syksyllä kaikki meni vielä enemmän pieleen.
Vihdoin suuret ja suolaiset kyyneleet alkavat valua. En halua tätä. Tulevaisuudella ei ole minulle mitään. Parempi kuolla, kun kukaan ei edes ymmärrä. Ystävät yrittävät tukea, mutta ei ne ymmärrä. Suurinosa luulee minun olevan vieläkin onnellinen, sitä en ole.
Kärvistelen vieläkin masentuneena ja ahdistuneena, mieleni vankina. Yritän nukahtaa, mutta ei se onnistu.
Tälläistäkö tyttö, joka ennen ainakin tuntui olevan taiteellinen (pitkään aikaan en ole ilmaissut itseäni piirtäen tai kirjoittaen, josta minua on aina kehuttu ja itsekin pidin tuloksista, vaikka hyvin kriittinen olin itseänikin kohtaan. Jos nyt yritän, pelottaa, että en enää onnistu) ja muutenkin omalaatuinen ja omilla mielipiteillä varustettu , saa palkakseen? Masentuneen mielen. Ja sietämättömän ahdistuksen.
Masennuslääkkeet ja terapia ei tunnu auttavan.
Miksi mun ei anneta kuolla? Olis oikeesti paljon parempi. Tuska lähtis. Vihdoin saisin rauhan ja voisin nukkua ikuisesti. Mikään ei enää tunnu hyvältä, tuska ei lähde pois...
Kamalat ajatukset vierivät mielessäni.
En selviä elämästä. Koulu menee huonosti, kun ei enää kykene, ei kiinnosta. Olen heikko. Mistä edes aloittaisin. Sadat kokeet tulossa ja olen jäljessä. En pääse mihinkään kouluun mihin haluaisin. Kaikki varmaan vihaavat minua ja puhuvat pahaa. Elämäni on yhtä epäonnistumista.
Mikä minusta tulee? Narkkari tai alkkis.
Jään vanhempieni nurkkiin elämään. Hekään eivät sitä halua. Ketään ei oikeasti kiinnosta, kukaan ei ymmärrä. Kohta tapahtuu jotain kamalaa, olen varma. Joku puukottaa kadulla tai muuta. Läheiseni kuolee. Mitä tahansa. Kaikki on synkkää, yhtään valoista ajatusta en näe.
Vieläkin makaan sängyssä kaameassa olotilassani.
Mietin kaikkea tätä kamalaa, ei voi olla totta.
Elämäni on tuhoon tuomittu. Luuserin elämä. Miten minusta tuli näin eristäytynyt? Elämän iloa täynnä ollut tyttö. Reipas, hyvä kuolussa, sosiaalinen ja onnellinen monista vaikeuksista huolimatta. Paljon vaikeuksia olen kohdannut silti jaksoin. Kesällä en enää jaksanut. Syksyllä kaikki meni vielä enemmän pieleen.
Vihdoin suuret ja suolaiset kyyneleet alkavat valua. En halua tätä. Tulevaisuudella ei ole minulle mitään. Parempi kuolla, kun kukaan ei edes ymmärrä. Ystävät yrittävät tukea, mutta ei ne ymmärrä. Suurinosa luulee minun olevan vieläkin onnellinen, sitä en ole.
Kärvistelen vieläkin masentuneena ja ahdistuneena, mieleni vankina. Yritän nukahtaa, mutta ei se onnistu.
Tälläistäkö tyttö, joka ennen ainakin tuntui olevan taiteellinen (pitkään aikaan en ole ilmaissut itseäni piirtäen tai kirjoittaen, josta minua on aina kehuttu ja itsekin pidin tuloksista, vaikka hyvin kriittinen olin itseänikin kohtaan. Jos nyt yritän, pelottaa, että en enää onnistu) ja muutenkin omalaatuinen ja omilla mielipiteillä varustettu , saa palkakseen? Masentuneen mielen. Ja sietämättömän ahdistuksen.
Masennuslääkkeet ja terapia ei tunnu auttavan.
Miksi mun ei anneta kuolla? Olis oikeesti paljon parempi. Tuska lähtis. Vihdoin saisin rauhan ja voisin nukkua ikuisesti. Mikään ei enää tunnu hyvältä, tuska ei lähde pois...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Anteeks tuli tosiaan kaks kertaa, ku eka tota ensimmäist keskustelua ei näyttäny tulleen..
Kun luin tuon sinun tekstisi, minulle tuli sellainen olo kuin olisin sen itse kirjoittanut. Sydäntäni riipii, kun luen tekstiä ,koska tunnen juuri samalla tavalla, kuin sinä ja tiedän miten pahalta se tuntuu.
Itsekkään en haluasi herätä aamuisin. Kuvailet aamuisen ahdistukseni juuri samanlailla, kuin mitä minä tunnen. En osaisi itse edes pukea sitä niin hyvin sanoihin, kuin sinä. Lähes joka aamu valtava mitättömyyden tunne valtaa minut. Tuntuu, ettei minusta ole mihinkään. Tuntuu, etten ole tarpeeks hyvä pärjätäkseni tässä elämässä. En haluaisi herätä. Haluaisin vaan nukkua pois ja olla poissa toisten jaloista.
Minäkin koen valtavaa turhautumista koulun suhteen.. Ylioppilaskirjoituksetkin alkavat ihan pian, eikä minua jaksa edes kiinnostaa. Tuntuu turhalta lukea ylioppilaskirjoituksiin, kun en edes tiedä mitä haluan elämältäni. Tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei minulla tule olemaan tulevaisuutta. Minua pelottaa kotoa pois muuttaminen, koska en halua olla yksin ahdistukseni kanssa.
Itsekkin olin hyvin taiteellinen ennen, kuin masennuin. Piirtelin, kirjoittelin runoja, harrastin keramiikkaa, soitin rumpuja. Nykyään mikään ei enään huvita ja millään ei enään ole merkitystä.
Tunnen itseni epäonnistuneekis ihmiseksi. Huonoksi, rumaksi ja luuseriksi. Olen niin kyllästynyt tähän elämään ja jatkuvaan teeskentelyyn. En jaksa enään olla miellyttämässä muita. En koskaan pysty olemaan niin hyvä, kuin muut minun haluasivat olevan. En itsekkään pidä itsestäni, miksi sitten kukaan muukaa pitäisi. Tältä minusta on tuntunut jo kauan aikaa, mutta olo pahenee vai ajan myötä.
Luulin, että olin ainut joka tuntee näin suurta ahdistusta, mutta sinun kirjoituksesi avasi silmäni sille, etten olekaan ihan yksin..
Haluan sanoa sinulle sen mitä itsellenikin olen yrittänyt sanoa. Olet arvokas ihminen! Olet ainutlaatuinen ja kukaan muu ei ole samanlainen kuin sinä. Jos sinua ei olisi, sinua jäätäisiin kaipaamaan. Vaikka tuntuukin siltä, ettei kukaan välitä, eikä ketään tunni kiinnostavan miltä sinusta tuntuu, se ei ole totta. Aina on joku joka välittää, sinun täytyy vain ensin kertoa miltä sinusta tuntuu. Se valtava ahdistus sisälläsi ei ole ikuista. Se tulee joskus hellittämään, kunhan vain opit ilmaisemaan itseäsi paremmin kuin nyt. Äläkä missään nimessa nuku pois, sillä sinua odottaa mahtava tulevaisuus vaikka se nyt tuntuukin kovin synkältä!
Voimia sinulle ja koita jaksaa! Minä uskon että sinulla ja myös minulla kaikki kääntyy vielä parhain päin, sitä täytyy vain jaksaa odottaa.
Hyvin olette kuvanneet masennusta.Itsellä pahin masennuskausi kesti yli vuoden.Senkin jälkeen ollut muutamia.Masennuksen aikana sitä on vaikea tajuta,mutta masennus menee ohi.Siitä tämä tauti on hyvä.Se loppuu joskus,tosin pikkuhiljaa,hoiti sitä tai ei.Hoitamalla se lyhenee ja olo saattaa olla siedettävämpi