Olen nyt suunnilleen puoli vuotta kamppaillut anoreksian alun kanssa. En mitään hirveän hienoja tuloksia ole saanut, mutta olin valmiiksi normaalipainoinen(?). Olen laskenut painoindeksini, mutten vain voi uskoa sen tuloksia (alipainoinen).
Olen itse itselleni myöntänyt osaksi anoreksian, mutten ole sittenkään aivan varma siitä. Lasken kaloreita, ravaan vaa'alla, pelkään lihomista ja syömistä. Masennun ja sekoan, jos painoni nousee grammankin. En jaksa tätä. Ei näin nuorena pitäisi ajatella tälläistä. (Olen vasta 13.) Tiedän, että tämä vahingoittaa kaikilla tavoilla ja pelkään oireita jatkuvasti.
Haluaisin parantua, mutten joutua hoitoon tai kertoa vanhemmille (pistäisivät laitokseen ja häpeän tätä liikaa).. Olen odottanut nyt koulun terveystarkastuksia, että edes joku auttaisi pyytämättä. Hullua tosin vain odottaa, mutten uskalla kertoa, koska pelkään, etten ole alipainoinen tai terkkari ei ymmärtäisi...
En osaa näyttää tai puhua tästä. Tunnen itseni valehteliaksi ja wnb-anorektikoksi ja pelkään etten saa apua. En tunne muita, jotka sairastaisivat syömishäiriötä ja varmasti tuntisin oloni epämukavaksi heidän kanssaan ("He ovat reilusti alipainoisia ja tietysti niin parempia ihmisiä, kuin minä")
Nyt ilmeisesti terveyden hoitaja ei ota vuositarkastuksiin, joten olen pulassa. Tiedän, etten osaa parantua. eikä ainoa kaveri, jolle olen kertonut, osaa auttaa tai edes ymmärtää. Miten jotkut parantuvat omin avuin? Voiko kukaan auttaa, niin etten joudu häpeämään tätä? (oma vikani??) Olenko anorektikko, vaikken saa isoja tuloksia laihdutuksellani?
Kiitos teille, jotka lukivat tämän purkauksen ja kysymyksien tulvani.
Olen itse itselleni myöntänyt osaksi anoreksian, mutten ole sittenkään aivan varma siitä. Lasken kaloreita, ravaan vaa'alla, pelkään lihomista ja syömistä. Masennun ja sekoan, jos painoni nousee grammankin. En jaksa tätä. Ei näin nuorena pitäisi ajatella tälläistä. (Olen vasta 13.) Tiedän, että tämä vahingoittaa kaikilla tavoilla ja pelkään oireita jatkuvasti.
Haluaisin parantua, mutten joutua hoitoon tai kertoa vanhemmille (pistäisivät laitokseen ja häpeän tätä liikaa).. Olen odottanut nyt koulun terveystarkastuksia, että edes joku auttaisi pyytämättä. Hullua tosin vain odottaa, mutten uskalla kertoa, koska pelkään, etten ole alipainoinen tai terkkari ei ymmärtäisi...
En osaa näyttää tai puhua tästä. Tunnen itseni valehteliaksi ja wnb-anorektikoksi ja pelkään etten saa apua. En tunne muita, jotka sairastaisivat syömishäiriötä ja varmasti tuntisin oloni epämukavaksi heidän kanssaan ("He ovat reilusti alipainoisia ja tietysti niin parempia ihmisiä, kuin minä")
Nyt ilmeisesti terveyden hoitaja ei ota vuositarkastuksiin, joten olen pulassa. Tiedän, etten osaa parantua. eikä ainoa kaveri, jolle olen kertonut, osaa auttaa tai edes ymmärtää. Miten jotkut parantuvat omin avuin? Voiko kukaan auttaa, niin etten joudu häpeämään tätä? (oma vikani??) Olenko anorektikko, vaikken saa isoja tuloksia laihdutuksellani?
Kiitos teille, jotka lukivat tämän purkauksen ja kysymyksien tulvani.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tiedän TÄSMÄLLEEN miltä sinusta tuntuu. Minulla on ihan sama tilanne. Haluaisin parantua, mutta en lihoa. En uskalla kertoa kenellekkään, koska olen varma että kaikkien reaktio olisi tyyliin "älä valehtele läski" tai kaikki olis sillei okei ja häipyis äkkiä paikalta. Meillä oli jo tervesytarkastuksetkin ja terveydenhoitaja sanoi vain, että "hienosti on tuota painoakin tullut lisää". Se tuntui tosi pahalta, kun puolen vuoden laihdutuksen jälkeen kuulee tollasta.
Itse tunnen itseni vain wnb-anaksi, koska en ole puolessa vuodessakaan laihtunut kuin kilon :( MUTTA anoreksiahan ei ole vain ruumiin sairaus, joten sinä (ja minäkin) taidat olla anorektikko, mutta vasta alkuvaiheessa, koska tunnet itse oman vointisi.
On mun mielestä ainakin tosi hyvä asia, että olet jo ainakin melkein myöntänyt ongelman itsellesi. Se on suurin askel. Ja älä ainakaan enempää laihduta vaikka peilikuva näyttäisi kuinka rumalta sinun mielestä. Se on vaan sinun mielipide. Kukaan muu ei pidä sinua lihavana, olen siitä aika varma. Yritä puhua jonkun kanssa, mutta jos se tuntuu mahdottomalta niin älä ainakaan valehtele kenellekään syömisistäsi tai siis syömisistä jättämisistä. Mä pidän sulle peukut pystyssä. Sä paranet pian. Mä uskon suhun.
Kiitos paljon kummallekkin:) En tiedä, pystynkö olemaan valehtelematta, kun jotenkin olen tottunut kaikesta luistamaan loistavilla valheillani ja toisaalta pelkään, että valehtelen, sillä kaikki luonnollisesti uskovat tälläistä 'kilttiä enkelityttöä'.
Tajusin tänään, että osa syy nyt uuteen laihdutusyritykseeni on se, että pelkään joutuvani jäämään yksin sairauden kanssa "Jos en ole vaarallisen alipainoinen, ei minua huomata, enkä saa apua"
En ole niinkään varma parantumisestani, mutta haluaisin parantua. Tai en ole varma siitäkään, koska haluaisin jäädä hiukan alipainoiseksi, kuitenkaan miettimättä painoani koko ajan. Kiitos teille molemmille. Nyt tiedän, että edes joku ymmärtää, kun muuten olen totaalisen yksin. Pärjäilkää:) Toivottavasti meillä on sittenkin ne tarkastukset...:/