Olen tuntenut parin kuukauden ajan erään miehen. Hän sanoo tykkäävänsä minusta hyvin paljon ja tietää että olen ihastunut häneen. Hän ei kuitenkaan tietyistä syistä kykene vielä rakastumaan eikä aloittamaan vakituista suhdetta vaan tarvitsee aikaa. Ymmärrän häntä ja annan hänelle hänen tarvitsemansa rauhan. Kaikki on muuten okei, mutta olen hyvin tunteellinen ihminen ja en millään malttaisi odottaa kertoa hänelle kuinka paljon hänestä välitän ja pidän, kuinka ihana, suloinen, upea ja mahtava hän minusta on jne, jota en nyt uskalla tehdä, koska en halua hänen ahdistuvan (vaikkei hän koskaan ole antanut ymmärtää, että se ahdistaisi, mutta oletan oman kokemukseni pohjalta). Mieleni tekee joka kerta vain hypätä hänen syliinsä kun näemme, mutta en voi koska olemme sopineet että olemme vain kavereita.
(Älkää varoitelko, että sydämesi vain särjet, sillä olen varsin tietoinen tällaisen suhteen riskeistä.)
Siinä se. Oli pakko vain saada ulos.
(Älkää varoitelko, että sydämesi vain särjet, sillä olen varsin tietoinen tällaisen suhteen riskeistä.)
Siinä se. Oli pakko vain saada ulos.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mustakin tuntuu siltä että kohta pakahtuu, vaikka tilanteeni muuten onkin vähän erilainen. en tiedä, mitä tehdä ajatusteni ja tunteideni kanssa. oon jo kauan aikaa kohdistanu tunteita yhteen tiettyyn ihmiseen. ehkä se on ollut virhe, sillä nyt oon pulassa enkä tiedä miten päin olisin, kun onkin mahdollisuus olla hänen kanssaan jonkin verran tekemisissä eikä vain rakentaa hänestä jotain epärealistista mielikuvaa. on vissiin jotenkin pakko muuttaa suhtautumistani häneen, jotten toimisi lyhytnäköisesti. en tiedä, kerronko koskaan hänelle että välitän hänestä paljon. nyt se ei kuitenkaan ole ajankohtaista, sillä ei tunnu siltä että siitä nyt olisi mitään suhdetta tulossa.
Ensinnäkin, on upeaa että pystyy tuntemaan niin voimakkaasti! Ja sitten se itsehillintä - kamalaa, mutta tärkeää ettei peloittele toista tiehensä...
Luulen että on rehellistä näyttää tunteensa pienellä "flirtillä", eli katseella ja kiinnostuksella. Mutta jyräämisellä ei välttämättä saa aikaan sitä mitä haluaa. Olen itse kuullut olevani "jyrä" ja tällä hetkellä olen erittäin ihastunut tosi mieheen.
Pieni tauko - sitten jokin "merkki" ja taas roimasti itsehillintää - että mies saa tuntea itsensä mieheksi ja metsästäjäksi.
En tiedä oliko tässä paljon järkeä, mutta näin yritän itse selvitä....
Onnea yrityksessä!!!
Noinhan se on. Mutta. Kaikki miehet eivät halua/voi/kykene tuntea itseään metsästäjiksi. Tai eivät luota siihen, että ne pikku vinkit olisivat osoitus kiinnostuksesta. Juuri noin menetin elämäni suurimman rakkauden, ainoan naisen johon olen koskaan rakastunut. Hän kyllä antoi pikku vinkkejä, ja annoin niitä itsekin, mutta en kuitenkaan tiennyt olivatko ne ystävyyden vai kiinnostuksen merkkejä. Niinpä poljimme lähes paikallaan, kunnes eräs toinen mies astui hänen elämäänsä.
Keskutelimme asioista, ja tuli ilmi, että hän oli ollut jopa kiinnostuneempi minusta kuin minä hänestä. Kunpa vain olisin tajunnut sen ajoissa ja uskaltanut kertoa mitä tunnen, edelleen. Hän tuntee edelleen minua kohtaan vahvoja tunteita, mutta seurustelee nyt, joten en voi muuta kuin itkeä itseni uneen öisin ja syyttää itseäni pelkuriksi, kun en osannut ja uskaltanut tehdä sitä ainoaa asiaa jonka olisin oikeasti halunnut.
Meille kävi silti hyvin, ilmassa ei ole katkeruutta tai syyttelyä, vaan meistä tuli todella läheiset ystävät, ehkä jopa parhaat.
Mutta se olisi voinut olla niin paljon enemmän...
Voi miten sydäntäni riipaisi kun luin rivejäsi!
Pysy vain sellaisena kun olet, sinulla on sydän paikallaan. Ei kaikkien tarvitse olla päällekäyjiä - mutta silti se on mielestäni kamalampaa jos nainen käy ehdottelemaan.
Ehkä sinun kannattaisi alkaa vähän "salapoliisiksi" ensi kerralla kun rakastut. Ota selville naisen työmatka, harrastukset jne... ja ilmesty samalle paikalle "sattumalta" tai lue vaikka samoja kirjoja tai katso sama elokuva. Siitä saa jutunaihetta ja nainen on ihmeissään kiinnostuksestasi.
Olen varmasti sinua vanhempi, mutta nämä tunneasiat taitavat aina toimia samalla tavalla.
Paljon onnea!
Lukiessani tekstiäsi en voinut muuta kuin ihmetellä.Tosin en tiedä syytä siihen,miksi tämä kundi tarvitsee aikaa ja etäisyyttä,syitä voi olla monia ja oletan,että sinä tiedät miksi.Kuitenkin minua hämää se,ettei voida puhua.Oma puolisoni joutui aikoinaan odottamaan minua puoli vuotta,johtuen erinnäisistä järjestelypuolen asioista,mutta kyllä me siitä huolimatta pidimme yllä keskustelua,enkä kyllä hitossa ollut "ahdistunut" siitä.Rohkeasti vaan eteenpäin,jos ei miehen pää kestä,niin sitten ei ole mitään rotia!
Kyllä, tiedän miksi hän tarvitsee mitä tarvitsee. Ja olemme me tunteistamme puhuneetkin jonkin verran. Ei siinä minusta ole mitään ihmeellistä, etten halua "kaataa" suuria tunteitani hänen "päälleen" kun hyvin tiedän ettei hän niitä juuri nyt välttämättä kestäisi.