Kansan toimeentulo

Televisio, radio ja laajalevikkisimmät sanomalehdet antavat tietoisesti väärän ja todellisuutta vastaamattoman kuvan nykyisestä suomalaisesta yhteiskunnasta.

Kansan keskuudessa vallitsevasta laajasta tyytymättömyydestä maamme EU:hun liittämistä sekä omasta rahasta ja itsenäisyydestä luopumista kohtaan vaietaan vallanpitäjiä myötäilevissä tiedotusvälineissä. Niissä annetaan kansalaisille valheellinen kuva, jonka mukaan maassa vallitsee yleinen tyytyväisyys nykyiseen eurokomentoon ja sen edustajiin. Tähän totuudenvastaiseen, vääristyneeseen tiedottamiseen kuuluvat lisääntyvän köyhyyden ja yhteiskunnallisen hädän peittely, työttömyyslukujen kaunistelu sekä työnantajavallan voimistumisesta ja työntekijöiden aseman heikentymisestä vaikeneminen.

Nykytilanteeseen tuskastuneet kansalaiset voivat nyt maaliskuun eduskuntavaaleissa tehdä lopun nykyisestä isänmaamme alennusmyynnistä. Se tapahtuu kääntämällä selkä petoksellisille EU-puolueille ja äänestämällä ainoaa todellista sinivalkoista muutosvoimaa Vapaan Suomen Liittoa.

Vapaan Suomen sekä samalla kansamme tulevaisuuden, toimeentulon ja itsenäisyyden pelastamiseksi tarvitaan nyt tervejärkisiä, valhepropagandan lumoihin sortumattomia todellisia isänmaan ystäviä, jotka vaaliuurnilla kaatavat nykyiset vallanpitäjät.

http://www.vapaansuomenliitto.fi/
0103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


pelastettava kirjoitti:

Televisio, radio ja laajalevikkisimmät sanomalehdet antavat tietoisesti väärän ja todellisuutta vastaamattoman kuvan nykyisestä suomalaisesta yhteiskunnasta.

Kansan keskuudessa vallitsevasta laajasta tyytymättömyydestä maamme EU:hun liittämistä sekä omasta rahasta ja itsenäisyydestä luopumista kohtaan vaietaan vallanpitäjiä myötäilevissä tiedotusvälineissä. Niissä annetaan kansalaisille valheellinen kuva, jonka mukaan maassa vallitsee yleinen tyytyväisyys nykyiseen eurokomentoon ja sen edustajiin. Tähän totuudenvastaiseen, vääristyneeseen tiedottamiseen kuuluvat lisääntyvän köyhyyden ja yhteiskunnallisen hädän peittely, työttömyyslukujen kaunistelu sekä työnantajavallan voimistumisesta ja työntekijöiden aseman heikentymisestä vaikeneminen.

Nykytilanteeseen tuskastuneet kansalaiset voivat nyt maaliskuun eduskuntavaaleissa tehdä lopun nykyisestä isänmaamme alennusmyynnistä. Se tapahtuu kääntämällä selkä petoksellisille EU-puolueille ja äänestämällä ainoaa todellista sinivalkoista muutosvoimaa Vapaan Suomen Liittoa.

Vapaan Suomen sekä samalla kansamme tulevaisuuden, toimeentulon ja itsenäisyyden pelastamiseksi tarvitaan nyt tervejärkisiä, valhepropagandan lumoihin sortumattomia todellisia isänmaan ystäviä, jotka vaaliuurnilla kaatavat nykyiset vallanpitäjät.

http://www.vapaansuomenliitto.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu