Montako

Liperin Pietu sai vaaleissa? Onko sillä iso puolue?
377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kaunottaria kuin peruSS:llä ja Pietu on kiistatta rehellisempi kuin Soini, eikä Pietu ole kaatanut yhtään puoluetta konkurssiin. Aika jännää!

Äänestä
  • kansanedustaja, ja yksi maamme arvostetuimmista politiikoista.
    Soini ei ole koskaan kirjoitellut tänne, eikä muuallekkaan Pietusta, sillä hän käyttää senkin ajan älykäämmin.
    Soini on nostanut 1% kannatuksella olevan puolueen jo 8,3 % kannatusta nauttivaksi puolueeksi.
    Soini on myös median arvostama puoluejohtaja, johon vain harvat maassamme pystyvät.
    Soini on osannut sanoa ei silloin, kun kaikenlaisia pietuja on röyhkeästi yrittänyt kiipeilyä.
    Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta kun joku Pietu on täydellinen mitättömyys, niin antaa olle.

    Äänestä

  • toisaalta,,,, kirjoitti:

    kansanedustaja, ja yksi maamme arvostetuimmista politiikoista.
    Soini ei ole koskaan kirjoitellut tänne, eikä muuallekkaan Pietusta, sillä hän käyttää senkin ajan älykäämmin.
    Soini on nostanut 1% kannatuksella olevan puolueen jo 8,3 % kannatusta nauttivaksi puolueeksi.
    Soini on myös median arvostama puoluejohtaja, johon vain harvat maassamme pystyvät.
    Soini on osannut sanoa ei silloin, kun kaikenlaisia pietuja on röyhkeästi yrittänyt kiipeilyä.
    Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta kun joku Pietu on täydellinen mitättömyys, niin antaa olle.

    sillä totuus on taas päivää lähempänä. Jännää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ääntä kirjoitti:

Liperin Pietu sai vaaleissa? Onko sillä iso puolue?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu