Suomenojalle akkujen latausviikonloppu

6-8.2 voi ladata veneen akut Espoon Suomenojalla
253077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

varmaa tietoa? Ei kaupungilta ole mitään ilmoitusta tullut.
Hyvä idea jos näin tapahtuu.

Äänestä

tuolloin? Eikö sillä voi ladata akkuja muulloin? Ihmeellistä.

Äänestä

Olen tulossa kylään Vantaalle, tuona viikonloppuna. Olisi hyvä tietää tarkemmin mihin voin akut viedä ladattavaksi.

Äänestä

Täytyy käydä irroittamassa veneen akut ja tulla suomenojalle lataamaan ne. Missä kohtaa suomenojalla latauslaite tarkalleen sijaitsee?

Äänestä

Espoon kaupunki ei pidä sähköjä päällä talvella kuin parina päivänä muutaaman kuukauden välein, jotta ihmiset eivät lämmittäisi veneitä sähköllä. Asiallista kertoa, jos on saanut tietoonsa tuon "latausajankohdan". Kaiken maailman viisastelijat taas innostuu tästäkin aiheesta.

Äänestä
  • alkuperäinen viestin kirjoittaja on esittänyt asiansa kuin perseestä repäistynä. mikäli yleisellä palstalla kirjoittelee tuollaisia, niin kannattaa vähän tarkentaa mistä on kyse. täällä kaikki eivät ole kaupungin paikkojen varassa ja tietoisia moisesta käytännöstä.

    Äänestä

  • tärkeilijä kirjoitti:

    alkuperäinen viestin kirjoittaja on esittänyt asiansa kuin perseestä repäistynä. mikäli yleisellä palstalla kirjoittelee tuollaisia, niin kannattaa vähän tarkentaa mistä on kyse. täällä kaikki eivät ole kaupungin paikkojen varassa ja tietoisia moisesta käytännöstä.

    Ajattelin olla ystävällinen ja tiedoittaa lyhyesti teille että Suomenojalla on sähköt ko. ajankohtana, jos ette ole asiasta kuulleet, niin saatte ehkä siitä varmasti itse selvitystänne seuranne kotisvuilta yms.
    Empä järin hyvää palautetta aloitteestani saanut ja hieman olen pettynyt viestinne sävyyn, taitaa olla parasta lopettaa tämän sivuston käyttö ja siirtyä sinne toiseen sivustoon. Mutta ennen sitä viesti joka on ilmestynyt seuramme sivulle:

    SUOMENOJAN SÄHKÖT 6.-8.2.2009
    Tervehdys venekerhojen edustajat ja hyvää alkanutta vuotta 2009.
    Lukuisat veneilijät on toivonut "akkujen lataus viikonloppua" Suomenojan telakka-alueelle.

    Joistain aiemmista tiedoista poiketen ajankohdaksi on nyt sovittu 6.2. - 8.2.2009. Tällöin siis sähköt ovat päällä ja veneilijät voivat ladata veneensä akut ja tehdä kunnostustöitä veneillään. Sähköt pyritään kytkemään päälle perjantai aamupäivän aikana.

    Sähköä ei saa käyttää veneiden lämmitykseen

    Sähkön käyttö ilman valvontaa on kielletty

    Lisätietoa antaa satamien työnjohtaja Lasse Raunio 8163 0643

    Parhain terveisin

    Lennart Pettersson
    puh. 046-8772082

    ESPOON KAUPUNKI
    LIIKUNTATOIMI
    ULKOILUPALVELUT / VENESATAMAT

    Äänestä

  • Viestin esittäjä kirjoitti:

    Mitäköhän akusto ja laturi tykkää latauksesta, jos pakkasta on esim. 20 astetta ?

    Kiitos tiedosta ja asiallisesta viestistä.
    Palstan ääliöhäiriköt voi jättää omaan arvoonsa.

    tuossa viestissä oli jo asiaa. turha loukkaantua, jos itse kirjoittaa ensin epämääräisen viestin, josta ei tiedä onko kyseessä provo vai mikä. kaikki käyttäjät täällä eivät ole edes pks seudulta.

    mitä itse tekisit jos kirjoittaisin "kaskisaaressa makkaraa 2.2-4.2"?

    A) googlaisit makkara ja kaskisaari hakusanoilla
    B) surffaisit kymmenet venesivut läpi lisätietojen toivossa.
    C) menisit kaskisaareen katsomaan onko makkaraa ja toteaisit viestin pilaksi

    Äänestä

  • hyvä hyvä kirjoitti:

    Kiitos, kyllä asia selvisi espoolaisille varmaankin ihan alkuperäisestä viestistä. Jos esim turkulaiset tai kotkalaiset eivät ihan päässeet kärrylle niin se ei varmasti haittaa. Tuskin sieltä asti kuitenkaan traileroitaisiin veneitä Suomenojalle akkujen lataukseen.

    Minä en kyllä ole myöskään huomannut, että kylmällä ladattaessa akut tai laturit poksahtelisi. En venessä enkä autossa. Siitä vaan lataamaan - tyhjä akku ei varmasti tykkää siitä -20 C kelistä.

    Äänestä

  • Lataaja kirjoitti:

    poksahdusta, mutta ottaako kylmä akku mitään virtaa itseensä ? Siis -20 asteinen.

    Äänestä

  • Viestin esittäjä kirjoitti:

    Ajattelin olla ystävällinen ja tiedoittaa lyhyesti teille että Suomenojalla on sähköt ko. ajankohtana, jos ette ole asiasta kuulleet, niin saatte ehkä siitä varmasti itse selvitystänne seuranne kotisvuilta yms.
    Empä järin hyvää palautetta aloitteestani saanut ja hieman olen pettynyt viestinne sävyyn, taitaa olla parasta lopettaa tämän sivuston käyttö ja siirtyä sinne toiseen sivustoon. Mutta ennen sitä viesti joka on ilmestynyt seuramme sivulle:

    SUOMENOJAN SÄHKÖT 6.-8.2.2009
    Tervehdys venekerhojen edustajat ja hyvää alkanutta vuotta 2009.
    Lukuisat veneilijät on toivonut "akkujen lataus viikonloppua" Suomenojan telakka-alueelle.

    Joistain aiemmista tiedoista poiketen ajankohdaksi on nyt sovittu 6.2. - 8.2.2009. Tällöin siis sähköt ovat päällä ja veneilijät voivat ladata veneensä akut ja tehdä kunnostustöitä veneillään. Sähköt pyritään kytkemään päälle perjantai aamupäivän aikana.

    Sähköä ei saa käyttää veneiden lämmitykseen

    Sähkön käyttö ilman valvontaa on kielletty

    Lisätietoa antaa satamien työnjohtaja Lasse Raunio 8163 0643

    Parhain terveisin

    Lennart Pettersson
    puh. 046-8772082

    ESPOON KAUPUNKI
    LIIKUNTATOIMI
    ULKOILUPALVELUT / VENESATAMAT

    Asia mikä ottaa tässä tiedottamisessa kaaliin.
    Miksi vain venekerholaisille tiedotetaan. Kyllä me typerät kerhoon kuulumattomatkin varmaan haluttais informaatiota tällaisista asioista. Ei muuta.

    Äänestä

  • yksi asia vaivaa kirjoitti:

    Asia mikä ottaa tässä tiedottamisessa kaaliin.
    Miksi vain venekerholaisille tiedotetaan. Kyllä me typerät kerhoon kuulumattomatkin varmaan haluttais informaatiota tällaisista asioista. Ei muuta.

    Tiedotus, vartiointi, koulutus, laituri ja telakointipalvelut, katsastus, saaripaikat ja edun valvonta ovat tärkeimpiä seuroihin kuuluvien etuja. Luultavammin joku aktiivinen seura on tuon lataussähkön kaupungin kanssa myös sopinut, joten turhaan mariset. Liity seuraan niin tieto kulkee.

    Äänestä

  • H323 kirjoitti:

    Siis pitäisikö siitä hyvästä maksaa n.500-700 euroa jollekkin seuralle, että saisi selville talvisäilytyskaudella sen ainoan viikonlopun kun sähköt on kytketty.

    Ei voisi olla kaupungilta paljoa vaadittu, että kun alkuvuodesta lähettäävät venepaikkamaksun niin siinä samassa kuoressa olisi tieto mahdollisesta sähkönjakelusta.
    Mutta jos sen on joku seura pyytänyt erikseen niin sehän tieto pitää ehdottomasti pimittää rikkureilta. Tosin nyt joku hyvää hyvyyttään antoi yleiseen tietoon. Kiitos siitä kyseiselle henkilölle.

    Äänestä

  • huhhuh... kirjoitti:

    Niin, kyllä venekerhojen pitää selvittää seuraan kuulumattomien veneiden omistajien yhteystiedot ja käydä vaikka ihan kotiovella kertomassa, että nyt niitä akkuja saa ladata. Samoin pitää vartioida seuroihin kuulumattomien veneitä kun näiden omistajat on reissussa sillä säästämällään seuran jäsenmaksulla.

    Ei kenenkään ole pakko kuulua seuraan, mutta älkää vaatiko seurojen palvelua vastikkeetta itsellenne.

    on niin että kaupunki sen sähkön tarjoaa ja kaikki jotka siellä säilytysalueella veneitänsä makuuttaa (kuului sitten seuraan tai ei) maksaa siitä paikasta ja sähköstä saman maksun.

    Niin ei se nyt perkele niin mene että jos joku seura on tehnyt aloitteen tähän lataamis asiaan niin heillä on vain oikeus sitä sähköä käyttää.

    Äänestä

  • se..... kirjoitti:

    miten asia menee.

    Seuran henkilö X selvittää kaupungilta milloin voi ladata ja tiedottaa seuraansa.

    Yksityis henkilö X selvittää kaupungilta milloin voi ladata.

    Ei se estä yksityishenkilöä kysymästä asioita itse. Ei niitä tosiaan tiedoteta sinulle automaattisesti. Seurassakin tuo perustuu vain siihen, että siellä joku näkee sen vaivan asian selvittämiseen. Yhtälailla jokainen yksityishenkilö voi tämän itsekin selvittää, jos ei kerran halua kuulua tahoon joka tekisi sen puolestasi.

    Äänestä

  • Viestin esittäjä kirjoitti:

    Ajattelin olla ystävällinen ja tiedoittaa lyhyesti teille että Suomenojalla on sähköt ko. ajankohtana, jos ette ole asiasta kuulleet, niin saatte ehkä siitä varmasti itse selvitystänne seuranne kotisvuilta yms.
    Empä järin hyvää palautetta aloitteestani saanut ja hieman olen pettynyt viestinne sävyyn, taitaa olla parasta lopettaa tämän sivuston käyttö ja siirtyä sinne toiseen sivustoon. Mutta ennen sitä viesti joka on ilmestynyt seuramme sivulle:

    SUOMENOJAN SÄHKÖT 6.-8.2.2009
    Tervehdys venekerhojen edustajat ja hyvää alkanutta vuotta 2009.
    Lukuisat veneilijät on toivonut "akkujen lataus viikonloppua" Suomenojan telakka-alueelle.

    Joistain aiemmista tiedoista poiketen ajankohdaksi on nyt sovittu 6.2. - 8.2.2009. Tällöin siis sähköt ovat päällä ja veneilijät voivat ladata veneensä akut ja tehdä kunnostustöitä veneillään. Sähköt pyritään kytkemään päälle perjantai aamupäivän aikana.

    Sähköä ei saa käyttää veneiden lämmitykseen

    Sähkön käyttö ilman valvontaa on kielletty

    Lisätietoa antaa satamien työnjohtaja Lasse Raunio 8163 0643

    Parhain terveisin

    Lennart Pettersson
    puh. 046-8772082

    ESPOON KAUPUNKI
    LIIKUNTATOIMI
    ULKOILUPALVELUT / VENESATAMAT

    Tuo toinen viestisi olisi pitänyt olla ensimmäinen. Täällä heitellään juuri tuollaisia koukkuja, jotta saisi meheviä juttuja aikaan. Jos tarkistat tekstisi niin huomaat, minkä koukun heitit ilman mitään tarkempaa tietoa. Tätä palstaa lukevat muutkin kuin Suomenojalaiset. Leikkimielellä, kuka tiesi ennen missä Suomenoja sijaitsee? Ojan varrella suomessa? Ei siis kannata pahoittaa mieltä vaan ottaa huumorilla vastaan "hauskoja" letkautuksia. eiväthän suomalaiset ole tosikkoja, eiväthän?

    Äänestä

  • Huumoria se on kirjoitti:

    itse vipuun. Huomasin jälkeenpäin että olihan siellä mainittu Espoo. Mutta silti huumoria elämään.

    Äänestä

  • Hjumor kirjoitti:

    itse vipuun. Huomasin jälkeenpäin että olihan siellä mainittu Espoo. Mutta silti huumoria elämään.

    Ei jonkun turkulaisen tvs. tarvitsekaan tietää, missä Suomenoja on. Kaikki, joita asia koskee, ymmärsivät viestin täysin eikä mitään tarkennusta olisi välttämättä tarvinnut.

    Jostain syystä tyhjäntoimittajien pitää päästä näsäviisastelemaan ja kirjoittelemaan todella tylyjä viestejä. En ymmärrä, mistä tuollainen aggressio oikein kumpuaa tällaisessakin asiassa. Ehkä masennuksesta ja turhautuneisuudesta?

    Ei ainakaan rohkaise ketään jatkossa toimimaan avuliaasti ja tiedottamaan hyödyllisistä asioista.

    Äänestä

  • suomenojassako? kirjoitti:

    HAISTA PASKA!

    ei tarvitse suuttua. kaikki asianosaiset kyllä tietää ketä koskee WTF???

    kyllä yleisellä keskustelupalstalla viestien pitää olla sellaisia, että kaikki ne ymmärtävät. otsikosta tuli mieleen suurinpiirtein se, että joku firma järjestää latausviikot ja maksusta lataa akkuja...

    Äänestä

Oheisena on linkki varsin hyvään lyijyakkujen lataamista käsittelevään ohjeeseen. Sain sen joitakin aikoja sitten yhtenä ystävällisenä vastauksena erääseen toiseen kysymykseen, mutta uskoisin sen lukemisesta olevan hyötyä myös akkujaan lataamaan menijöille.

Mukaan kannattaa ottaa ainakin yleismittari ja maasähkökaapeli. Jos yleismittarin käyttömahdollisuuksia viimeksi syksyllä ladatun akun kunnon selvittämiseksi ei tiedä, niin kannattaa paneutua asiaan. Toinen käyttökohde on kontrolloida lataustapahtumaa.

Jos akussa on korkit, nesteen määrä kannattaa tarkistaa ennen lataamisen aloittamista. Korkkien avaaminen onnistuu ainakin joissakin akkumalleissa helpoiten linjapihdeillä ja sopivalla kolikolla. Erikokoisten lanttien lisäksi kannattaa ottaa mukaan tarvikkeet akun pinnan mahdollista puhdistamista varten. Niin, ja tietysti akkuvettä.

Tässä luvattu linkki:

http://marine-electronics.net/techarticle/battery_faq/b_faq.htm

Oma veneemme on säilössä muualla, joten emme saa sähköä aivan yhtä tuoreena kuin Suomenojalla venettään säilyttävät. (Toisaalta sähköä on aina saatavissa, mikä osittain kompensoi tätä ulkopaikkakuntalaiselle ehkä vaikeasti avautuvaa näkökohtaa ;-) Esitän silti lämpimät kiitokset alkuperäisen viestin lähettäjälle, varsinkin kun se poiki aluksi melko epäkiitollista palautetta. Toisaalta tuota palautettakin osittain ymmärtää, koska tänne todellakin kirjoitellaan kaikenlaista.

Äänestä
  • Vielä kun saman saisi Suomeksi. :-)

    Äänestä

  • Latanen kirjoitti:

    Vielä kun saman saisi Suomeksi. :-)

    Heh heh, tosi tiedettä. En tosin jaksanut lukea. Nykyaikainen pikkulaturi, joka sisältää suojaustoimet ylilautautumista vastaan, kiinni vaan akkuun ja pariksi päiväksi itse talviunille. Vedet voi vesiakusta tietysti tarkistaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

6-8 helmikuuta kirjoitti:

6-8.2 voi ladata veneen akut Espoon Suomenojalla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu