Nämä vanhat jutut vain pukkaa tulemaan muistista ja nyt kun niitä ei voi enää messissä illalla kertoa niin kerrotaan täällä, samaa porukkaahan sitä on täälläkin, eikö?!
Elettiin vuotta -68 ja olimme Algotin Bernyllä matkalla Espanjan Pasajesista Santokseen potaskalastissa. Lähestyimme kumaa vyöhykettä ja laivalle koottin tavanmukainen uima-allas. Se oli yksinkertainen, lankuista koottu kehikko jonka sisälle oli laitettu iso pressu vettä pitämään. Samanlainen, kuin muissakin suomalaisissa ja ruotsalaisissa laivoissa oli tapana rakennella kuumilla leveysasteilla.
Allas oli ahteritäkillä nelosen luukun kohdalla. Se oli n. 5 x 4 metriä ja korkeutta reilu metri. Vesi otettiin merestä spuulausputkien kautta. Vesi oli lämmintä jo tullessaan joten ei se paljoa virkästänyt. Se tarjosi kuitenkin hauskaa ajankulua meille nuoremmille ja lapsenmielisille jotka käytimmekin allasta paljon, itse olin silloin 20 vuotias. Sukeltelimme altaan sivuitse kulkevan puomin päältä, uimme ja pärskimme ja keksimme kaikenlaista lapsellistakin touhua. Miitsepin porukka eli uffarit kävivät harvoin, eikä ihmekään kun näkivät nuorempien menon altaalla.
No, eräänä aamuna kun vahtini (4-8) oli päättynyt olin aamiaisella. Messiin tuli vapaavahdissa oleva Sarjan Tauno ja ehdotti, että lähdettäisiin uimaan. Minullehan se sopi, vanhalle uimarille. Menimme ahteriin, messit olivat miitsepissä, pesin itseni pikaisesti koneen öljyistä ym. ja laitoin uimahousut jalkaan. Tauno olikin valmiina ja niin nousimme täkille ja astelimme altaalle. Huomasimme siiffin ja förstin olevan altaassa. Olivat varmaan ajatelleet saavansa rauhassa uida koska siinä ei tuohon aikaan yleensä käynyt muita. Meitä ei uffareiden altaassa olo vaivannut ja pulahdimme sekaan. Herrat olivat hieman vaivautuneita ja ruotsia keskenään keskustellen uivat kuin meitä ei olisikaan. Me sukeltelimme, uimme ja pärskimme, mutta vähän hillitymmin kuin normaalisti. Sopeuduimme näin molemmat porukat hyvin altaaseen ja toisiimme.
Joitakin minuutteja pärskittyämme Tauno hieman väsähtäneenä lepäili selkä lankkureunusta vasten. Molemmat kädet levällään altaan reunasta kiinnipitäen hän porskutteli jalkojaan pinnalla. Siitä oli hyvä katsella muita ja vetää henkeä. Itse olin toisessa nurkkauksessa ja hengähdin myös hetkeksi jolloin Tauno isoon ääneen minulle huikkasi: ”katsoppa kuinka nousee kuplia kun kusen” ja keskiruumistaan pinnalle nostaen virnuili minulle. Siiffi ja försti pomppasivat hetkessä altaasta ja kylpytakit pälleen laittaen häipyivät hytteihinsä.
Ei Tauno altaaseen kussut, nakkasi vaan vanhan vitsin jolla olimme toisiamme säikäytelleet. Uffarit eivät tätä tietenkään tienneet ja ottivat asian todesta ajatellen etteivät sikojen kanssa ui. Mekään emme kerinneet heti asiaa oikaista, joten jäimme altaaseen kahdestaan.
No, meillehän tämä sopi, altaassa oli taas enemmän tilaa temppuilla.
Vanhoja merimiesjuttuja taas
22
4359
Vastaukset
- AL ja Algotti
Nelosen luukun viereen ilmestyi Araguayassakin samallainen allas.
Kerran kippari oli kävellyt täkillä ahterissa ja naureskellen sanonut puominpäältä hyppiville älkää vaan hypätkö ISOON altaaseen. Samoin uudessa Bonnyssa oli kiinteä allas korsteenitäkin ahterin päässä.Menin yöllä 8-12 vahdin jälkeen uimaan, tulikohan siihen kurssin muutos mutta äkkiä vesi alkoi altaassa vatkata puolikasta kunnolla.sain kumminkin kiinni leidarista ja kavuttua täkille,hetkenpäästä kaikki oli taas tyyntä ja tasaista.- .....niitä aikoja
altaita oli 60-luvulla ja jälkeenkin. Muistan Finnpulpissa pulikoineeni samanlaisessa aikoinani. Kylläpä aika rientää! Henryn bulkeissa oli jo kiinteät altaat rakennettu korsteenin taakse alemmalle kannelle. Mieleeni on jäänyt tapaus kun eräs puolikas sukelsi altaaseen, jota parhaillaan täytettiin. Olisiko vettä ollut altaan pohjalla n.35 cm. Hammasremontilla onneksi siitä selvittiin. Sihijuomalla taisi olla merkittävä vaikutus Kotkan pojan toilailulle!
- yx x-sökö
oli kiva lukee, nimittäin seilasin ton Sarjan Tanen kaa 88-89 atc Finnyl,kiva heppu se tane oli nyt jo tosin seilaa siel jossain paremmil vesil.täs finnys oli myös oikee allas siel paatti/korsteeni täkil mut silloo tyhjänä ku ajeltii talviaikan tone pässisaareen ja sillee jot oli liian viileet ja rullaavat veet et ois altaal voinu polskutella.
- atc.n
Tuli seilattua siinä, pohjanmerellä ja välimerellä v-90
- Tuhka-Jussi
Tanella oli vilpitön ja iloinen luonne ja erittäin pidetty Bernyssäkin.
Hän otti yhteyttä 2000 luvun alussa kun oli muuttanut Espanjasta Kotkaan. Edellisen kerran olimme olleet tekemisissä -69 vuonna Bernyssä. Kävinkin vuonna 2004 morjestamassa Tanea Kotkassa kun olin veneelläni kesäreissussa. Soitin Tanelle päivää aikaisemmin, että tulossa ollaan. Siellä se oli Tane sitten Sapokanlahden vierassatamassa laiturilla naureskellen venettäni vastaanottamassa, mandoliini puuttui. Kiva oli tavata vanha seilauskaveri ja tietenkin kerrata vanhoja juttuja, varmaan muisteltiin tämäkin altaaseen kuseminen. Myöhemmin sähköposteja vaihtelimme kunnes parin kuukauden hiljaisuuden kuluttua tuli Tanen veljenpojalta viimeinen viesti missä hän kertoi Tanen yllättävästä poismenosta. - El poosu
Tanen kanssa kanaalissa 80- luvulla, Kevyet mullat Tanelle.
- yyttööö
morjensta olitko kyseisenä jouluna bernyssä kun sällit joivat kompassinesteen muutama sokeutui en muista montako kuoli.yksi kuolleista oli koulutoverini.olen kuullut asiasta pari versiota mikähän lie totuus.
- on jo
käsitelty
- Tuhka-Jussi
Kompassinesteen juonnista on kirjoittelua/keskustelua:
"60-luvun
Kirjoittanut: Meksikon kävijät! 8.1.2009 klo 15.48"
En ollut tuolloin laivassa, tulin seuraavana keväänä Göteborgissa laivaan.
- vaan
ollu itte läträämässä kyseistä ainetta
- uima-allas
oli vanhan Jurmonkin ahteritäkillä aina Atlantin ylityksen aikana.
- exmerenmies
Jurmon uima-altaassa tuli pulikoitua monta kertaa.Se oli ahterin paatti täkillä uuffarien messin
päivähuoneen vieressä.
Milloin olit Jurmossa,itse seilasin siinä heinäkuusta 1964 kesäkuulle 1965.Olin puolikkaana.
Matti Salo [email protected]
- Tuhka-Jussi
Olin myöhemmin Algotin Dagnyssä. Siinä oli myös jo telakalla tehty allas korsteenin juurelle aurinkoseilien tasolle. Se oli kovassa käytössä kun ajettiin Persianlahdelta Afrikka kiertäen. Päivämiehet varsinkin viikonloppuisin lorvaili siellä.
- Rommi
Lisää vain tuollaisia tarinoita. Noita on meidän nuorten skönekloppien mukava lueskella samalla kun kiroaa tätä nykyajan kiirettä.
- Abu el Hassan
Aika hauskasti kerrottuja, kenties hieman värittäenkin, mutta sellaisia ne "hyvät jutut" ovat. Kiitos sivuston tehneille.
- Someronangfung
Joo. Todella ihmeellisiä juttuja.uskomatonta.värikästä elämää.
- sisävesikippari
Kiva lueskella teidän merimiesjuttuja. Enemmänkin jaksaisin lukea.
- 25 de Mayo
Atlantassa kans oli allas paattitäkillä korsteenin takana. Merivedellä täytettiin, kun alkoi lämmetä (AL:n paati siis). Vietettiin sitte taas kerran linjabileitä -82 kesällä , laivalla sattu olemaan mustia, kai jotain kemikaalihanskoja. Ne puhallettin täyteen ja solmittiin kiinni. Ne oli altaassa kuin pieniä sarvimiinoja! Mutta kun kippari aamulla näki tämän ilonaiheemme allas tyhjättiin. Ei ollut huumorintajua hänellä.
P.S. Kippari ei ollut Tusse. - 25 de Mayo
Atlantasta vielä, siellähän oli usealla pitempään olleella jääkaappi hytissä. Etelä-Atlantilla kun vesikin oli lämmintä ja koneessa muutenkin kuuma tuli konemiehille useasti mieleen ilmastoitu hytti ja oluet siellä. No niin, käyttivät puukenkiä, joten oli helppoa kaverit löytää. Mutta staili oli, että se jonka hytti oli kyseessä joutui duuniin, muista ei heti niin välii??? Tämä oli tyylinä ainakin yhdellä koneykkösellä, muista en tiedä (ei tietenkään tule nimi mieleen).
- 25 de Mayo
Tarkennan, puukengät siis jätettiin hytin ulkopuolelle.
- Ari.L
Olihan noita uima altaita ainakin m/s Ilmattaressa ja m/s Kotkanniemessä 70 luvulla Ilmattaressa sattui surullinen tapahtuma kun kipinä aamuuinnilla kolhaisi päänsä altaan reunaan ja halvaantui. Kotkanniemessä allas oli kipparin hytin yläpuolella brykän tasolla, ja arvaahan sen kun bileet oli altaalla vedet hävisi altaasta käsittämättömästi. Hulvattomia aikoja altaissa.
- timperman
Suomen ainut aatelinen radiosähköttäjä. Näin OvonT tapasi itsensä esitellä. Ikävästi päättyi seilaus . Yksi hyppy altaaseen. Sarjan Tanelle myöskin kepeät mullat. Oltiin kanaalissa kauan sitten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62463- 1161628
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361366Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1571205- 521115
- 1161101
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051054- 571051
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46929- 60892