kepumuija

Kaikki oli hyvin tullessani töihin, Keski-Suomessa, vähän reilu nelkytä kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen, Äänekoskella ei Suolahdessa, Suomen ainoaan Magic pubiin, Pub Markukseen, mutta kymmenen jälkeen illalla sisään saapui neljän hengen seurue. Kaks jätkää ja kaks muijaa.(Vaaleahiuksinen ja tummahiuksinen)

Ennen kuin jatkan, niin aluksi selvennän erään asian:
Meillä pubissa VISA ELECTRONILLA voi kirjoittaa enemmänkin, kuin mitä ostos maksaa. Tämä johtuu ihan siitä, että se on yhtä vittua olla kokoajan höyläämässä yksittäisiä ostoja. Helpompi on, että kirjoittaa vähän enemmän ja seuraavaa tilausta maksaessa hoitaa sen käteisellä… Silloin homma luistaa nopeammin, eikä muiden asiakkaiden tartte odottaa.
Sitä paitsi, sillä helevetin kortilla kun ei voi kirjoittaa tiliään miinukselle, koska pankkikorttikone tarkistaa JOKA IKINEN KERTA asiakkaan tilin.
(Varmasti tulen kirjoittamaan tähän päiväkirjaan lukemattomia kertoja tästä Electronista… niin perseestä se kortti on.)

No niin, palataanpa illan tapahtumiin…
Nää jätkät ja brunette tilasivat ja maksoivat ihan asiallisesti, mutta kun tuli blondin vuoro, niin tilanne olikin toinen.
Ensiksikin tää muija mietti ja mietti, että mitäköhän ottaisi. Viimein hän päätyi Kelkka-nimiseen drinkkiin. Tein juoman ja ojensin paukun hälle ja pyysin viittä euroa.

Seuraavassa vuoropuhelu minun (M) ja blondin (B) välillä, joka käytiin sen jälkeen, blondi oli antanut Visa Electronin mulle.

M –Paljolle kirjoitan?
B –Täh?
M –Niin, siis paljolle kirjoitan?
B –Täh? Mitä paljolle? Paljonko se sitten maksaa?
M –Viis euroa, mut paljolle mä höylään?
B –Mitä sä sitten kyselet, et paljolle?
M –Tää juoma maksaa viis euroa, mutta mä voin kirjoittaa vaikka kympille jos sä haluat. Silloin sä saat viis euroa käteisenä vielä takaisin.
B –No eihän se paukku nyt kymppiä maksa. Justhan sä sanoit, et se on viis euroa.
M –Joo joo. Paukku maksaa viis euroa, mutta ajattelin, et jos sä haluat, niin voin kirjoittaa vaikka kympille tai kahdelle, että kun/jos tilaat myöhemmin lisää, niin ei tarvii taas höylätä tolla electronilla.
B –Mikä kymppi tai kakskymppiä? Eihän se maksa ku viitosen.
M –Okei okei! En viittis ruveta vääntään rautalangasta. Tehdään sitten silleen, et mä kirjoitan samalle summalle. Pääsen jatkaan hommia.
B –Mille samalle summalle?
M –No vittu tuolle sun paukun hinnalle, viidelle eurolle, eli samalle summalle!!!
B –Joo… kai se on sit ookoo?

Höyläsin viimein kortilla saman summan, kuin juoma maksoi ja annoin kortin muijalle takasin, ja hän meni tyytyväisenä pöytään.
No, kyllähän se juoma aikanaan loppui, ja blondi tuli takaisin tiskille.

M –Mitäs sitten?
B –Paljonko toi salmari maksaa?
M –Kolme ja puol.
B –Laita yks sellanen, se tulee tolle mun kaverille!
M –Tuleeko muuta?
B –En mä vielä… Mä vien sen ensin ja mietin sitten. Mä lupasin kaverille, et mä maksan sen.
M –Niinpä. Ja tietenkin tän salmarin maksat electronilla?
B –Joo, ei mulla oo käteistä mukana.
M –Nii-in! Tän takia mä aikasemmin tarjouduin kirjoittamaan vähän isommalle summalle, et olis nyt sitä käteistä maksaa tää salmari, ettei tarttis alkaa höylään… taas.
B -???
M –Eikö ookkin niin, et kun sä oot maksanu tän salmarin sillä sun kortilla, vieny paukun kaverille, niin kohta sä tuut tilaamaan itelleskin jotain, ja taas sä joudut kaivaan sen korttis esille.
B –No… mutkun, mä en vielä tiedä mitä mä ottasin.
M –Ääh! Antaa olla. Anna se kortti tänne. Taitaa olla niin, et mä pääsen helpomalla tälleen. Eli, mä sit kirjoitan samalle summalle!
B –Häh? Paljonko toi salmari muka on?
M –Sen kolme ja puol.
B –Ethän sä sit voi sitä samalle summalle kirjoittaa!
M –Etkö sä perkele sitä oo kokoajan halunnu?
B –Niin mut se aikasempihan makso viis euroa!
M –Ei jumalauta… Nyt menee lujaa ja korkealta yli! Siis mitä sä tarkotat?
B –Ethän sä nyt voi samalle kirjoittaa, ku toi on halvempi, kuin se edellinen. Et kai sä nyt tosta salmarista viittä euroa ota?
M –Voi vitun pahvi! Kun mä sanon, et mä kirjoitan samalle summalle, niin tarkoitan sitä summaa, mikä on tän paukun hinta, eikä edellisen paukun… Ei vittu! Kuuntele: Mä kirjoitan tällä kortilla kolmelle ja puolelle eurolle! Ootko nyt tyytyväinen?
B –Joo, eikös se nyt menny oikein?

Heti kun pankkikorttikone oli tarkistanut tilin ja sylkenyt kuitin ulos, annoin kuitin allekirjoitettavaksi, ja heti kun blondi oli allekirjoittanut, hän tilasi itselleen toisen Kelkan.
Tämähän tarkoitti sitä, että heti sain pyytää uudestaan sitä vitun electronia, että muija voisi maksaa oman juomansakin.
Olin jo niin sekaisin, että tilanne oli todella huvittava… Mutta, kyllä se muija sai vieläkin yllätettyä mut… Kun olin tehnyt sille sen kelkan, niin hän antoi sen electroninsa mulle ja kysyi:
”Jos mä nyt pyydän sua kirjoittamaan samalle summalle, niin onks tää kelkka nyt sitten saman hintanen, kuin toi salmari?”

Ei helvettijumalutasaatanaperkelevittu!!! Mistä… mistä tää on tullut? Missä sen hoitajat? Missä sen pillerit? Missä sen vitun LEPOSITEET on?

Vähän ennen lähtöään, tämä blondi tuli vielä kyselemään tästä rahankirjoittamisesta… Että, mitä mä olen sillä tarkoittanut.
Asia meni jotenkin näin:
Otin pankkikorttikoneen käteeni, ja aloin demonstroimaan:
M –Leikitään, että sä kävelet jonkin pankin edustalla ja tarviit rahaa, niin sähän menet pankkiautomaatille? Eikö niin?
B –Joo!?
M –Sit sä otat ton ihanan Visaelektronis ja tunget sen pankkiautomaattiin..
B –Niin…
M -…ja näppäilet summan ja tunnusluvun?
B –Eikun toisinpäin.
M –Vittu, aivan sama! Eli näppäilet tunnusluvun ja sen jälkeen summan jonka haluat nostaa.
B –Juu!
M –Sen jälkeen kone antaa rahat ja kortin. Tämän jälkeen sulla on sit rahaa millä sä voit ostaa…
B –Nii…
M -…vaikka limpparia kioskilta. Eikö menekin näin?
B –Juu juu, tottakai!
M –No niin! Tämä kädessäni oleva pankkikorttikone on kuin pankkiautomaatti. Ekaks sä työnnät kortin tänne koloon ja sit laitetaan summa, niin kuin automaatilla.
B –Ööö, niin?
M –Tämän jälkeen sä näppäilet tunnusluvun ja painat entteriä! Sit sä saat rahaa, ja sillä rahalla sä voit sit maksaa ton sun juoman, niin kuin sen limpparin kiskalla, ja sä saat loput rahasta takasin.
B –Siis…
M –Toisin sanoen, kuvittele olevasi pankkiautomaatilla nostamassa rahaa. Joko sä nyt ymmärrät, että mitä mä tarkoitan, kun kysyn, että paljollekko kirjoitan?
B –Eihän se tolleen mee… En mä sieltä pankkiautomaatilta mitään osta!

Voin sanoa suoraan, etten koskaan olisi uskonut, että tallaista voi tapahtua.
Muu seuruekin yritti selvittää asiaa hänelle… niin yritti myös useat muutkin asiakkaat.
Onneksi ne lähtivät pois.
Eipä siitä illasta sen enempää.

p.s. Hei blondi! Jos satut lukemaan tän ja tunnistat ittesi, niin älä tule enää pubiin… Tai, jos olet tulossa, niin JÄTÄ SE VITUN VISAELECTRONIS SINNE PYÖREESEEN PEHMUSTETTUUN HUONEESEESI!!!!!

p.p.s Se loppuseurue, jotka olitte mukana. Jos tuutte vielä käymään, niin tarjoan kaljat. Rankkaa se oli teillekin.


http://kuvaton.com/kuvei/mainonta.jpg
4153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei edes blondi saanut tolkkua!

Äänestä

Visa Electronilla ei saa kirjoittaa isommalle summalle, vaikka mitenki sua vituttais.

Tais Blondi tehdä tahallaan. ;)

Laitoit vielä oikein mainoksenkin!

Äänestä

ilmeiseltä että tuo blondi oli sosialisti. Vain sosialisti voi olla niin tyhmä, ettei ymmärrä miten pankkikorttia käytetään.

Äänestä

olevan yhden demarimuijan.
Jos sitä hakee tanssimaan niin se kysyy; nytkö tälle mikä soi, vai sitten sille seuraavalle kokonaiselle? Jos sanoo että tällepä tietenkin, niin se lähtee pois heti kun soitto loppuu, vaikka sitä olis kestänyt viis sekunttia enää, kun se on saanut perseensä penkistä ylös ja ryysynsä oiottua.
Se on joka asiassa yhtä viisas, kuten demarit yleensäkin.
Taitaa muten asua Helsingissä nykyään, kun ei muualta saanut töitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


baarissa kirjoitti:

Kaikki oli hyvin tullessani töihin, Keski-Suomessa, vähän reilu nelkytä kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen, Äänekoskella ei Suolahdessa, Suomen ainoaan Magic pubiin, Pub Markukseen, mutta kymmenen jälkeen illalla sisään saapui neljän hengen seurue. Kaks jätkää ja kaks muijaa.(Vaaleahiuksinen ja tummahiuksinen)

Ennen kuin jatkan, niin aluksi selvennän erään asian:
Meillä pubissa VISA ELECTRONILLA voi kirjoittaa enemmänkin, kuin mitä ostos maksaa. Tämä johtuu ihan siitä, että se on yhtä vittua olla kokoajan höyläämässä yksittäisiä ostoja. Helpompi on, että kirjoittaa vähän enemmän ja seuraavaa tilausta maksaessa hoitaa sen käteisellä… Silloin homma luistaa nopeammin, eikä muiden asiakkaiden tartte odottaa.
Sitä paitsi, sillä helevetin kortilla kun ei voi kirjoittaa tiliään miinukselle, koska pankkikorttikone tarkistaa JOKA IKINEN KERTA asiakkaan tilin.
(Varmasti tulen kirjoittamaan tähän päiväkirjaan lukemattomia kertoja tästä Electronista… niin perseestä se kortti on.)

No niin, palataanpa illan tapahtumiin…
Nää jätkät ja brunette tilasivat ja maksoivat ihan asiallisesti, mutta kun tuli blondin vuoro, niin tilanne olikin toinen.
Ensiksikin tää muija mietti ja mietti, että mitäköhän ottaisi. Viimein hän päätyi Kelkka-nimiseen drinkkiin. Tein juoman ja ojensin paukun hälle ja pyysin viittä euroa.

Seuraavassa vuoropuhelu minun (M) ja blondin (B) välillä, joka käytiin sen jälkeen, blondi oli antanut Visa Electronin mulle.

M –Paljolle kirjoitan?
B –Täh?
M –Niin, siis paljolle kirjoitan?
B –Täh? Mitä paljolle? Paljonko se sitten maksaa?
M –Viis euroa, mut paljolle mä höylään?
B –Mitä sä sitten kyselet, et paljolle?
M –Tää juoma maksaa viis euroa, mutta mä voin kirjoittaa vaikka kympille jos sä haluat. Silloin sä saat viis euroa käteisenä vielä takaisin.
B –No eihän se paukku nyt kymppiä maksa. Justhan sä sanoit, et se on viis euroa.
M –Joo joo. Paukku maksaa viis euroa, mutta ajattelin, et jos sä haluat, niin voin kirjoittaa vaikka kympille tai kahdelle, että kun/jos tilaat myöhemmin lisää, niin ei tarvii taas höylätä tolla electronilla.
B –Mikä kymppi tai kakskymppiä? Eihän se maksa ku viitosen.
M –Okei okei! En viittis ruveta vääntään rautalangasta. Tehdään sitten silleen, et mä kirjoitan samalle summalle. Pääsen jatkaan hommia.
B –Mille samalle summalle?
M –No vittu tuolle sun paukun hinnalle, viidelle eurolle, eli samalle summalle!!!
B –Joo… kai se on sit ookoo?

Höyläsin viimein kortilla saman summan, kuin juoma maksoi ja annoin kortin muijalle takasin, ja hän meni tyytyväisenä pöytään.
No, kyllähän se juoma aikanaan loppui, ja blondi tuli takaisin tiskille.

M –Mitäs sitten?
B –Paljonko toi salmari maksaa?
M –Kolme ja puol.
B –Laita yks sellanen, se tulee tolle mun kaverille!
M –Tuleeko muuta?
B –En mä vielä… Mä vien sen ensin ja mietin sitten. Mä lupasin kaverille, et mä maksan sen.
M –Niinpä. Ja tietenkin tän salmarin maksat electronilla?
B –Joo, ei mulla oo käteistä mukana.
M –Nii-in! Tän takia mä aikasemmin tarjouduin kirjoittamaan vähän isommalle summalle, et olis nyt sitä käteistä maksaa tää salmari, ettei tarttis alkaa höylään… taas.
B -???
M –Eikö ookkin niin, et kun sä oot maksanu tän salmarin sillä sun kortilla, vieny paukun kaverille, niin kohta sä tuut tilaamaan itelleskin jotain, ja taas sä joudut kaivaan sen korttis esille.
B –No… mutkun, mä en vielä tiedä mitä mä ottasin.
M –Ääh! Antaa olla. Anna se kortti tänne. Taitaa olla niin, et mä pääsen helpomalla tälleen. Eli, mä sit kirjoitan samalle summalle!
B –Häh? Paljonko toi salmari muka on?
M –Sen kolme ja puol.
B –Ethän sä sit voi sitä samalle summalle kirjoittaa!
M –Etkö sä perkele sitä oo kokoajan halunnu?
B –Niin mut se aikasempihan makso viis euroa!
M –Ei jumalauta… Nyt menee lujaa ja korkealta yli! Siis mitä sä tarkotat?
B –Ethän sä nyt voi samalle kirjoittaa, ku toi on halvempi, kuin se edellinen. Et kai sä nyt tosta salmarista viittä euroa ota?
M –Voi vitun pahvi! Kun mä sanon, et mä kirjoitan samalle summalle, niin tarkoitan sitä summaa, mikä on tän paukun hinta, eikä edellisen paukun… Ei vittu! Kuuntele: Mä kirjoitan tällä kortilla kolmelle ja puolelle eurolle! Ootko nyt tyytyväinen?
B –Joo, eikös se nyt menny oikein?

Heti kun pankkikorttikone oli tarkistanut tilin ja sylkenyt kuitin ulos, annoin kuitin allekirjoitettavaksi, ja heti kun blondi oli allekirjoittanut, hän tilasi itselleen toisen Kelkan.
Tämähän tarkoitti sitä, että heti sain pyytää uudestaan sitä vitun electronia, että muija voisi maksaa oman juomansakin.
Olin jo niin sekaisin, että tilanne oli todella huvittava… Mutta, kyllä se muija sai vieläkin yllätettyä mut… Kun olin tehnyt sille sen kelkan, niin hän antoi sen electroninsa mulle ja kysyi:
”Jos mä nyt pyydän sua kirjoittamaan samalle summalle, niin onks tää kelkka nyt sitten saman hintanen, kuin toi salmari?”

Ei helvettijumalutasaatanaperkelevittu!!! Mistä… mistä tää on tullut? Missä sen hoitajat? Missä sen pillerit? Missä sen vitun LEPOSITEET on?

Vähän ennen lähtöään, tämä blondi tuli vielä kyselemään tästä rahankirjoittamisesta… Että, mitä mä olen sillä tarkoittanut.
Asia meni jotenkin näin:
Otin pankkikorttikoneen käteeni, ja aloin demonstroimaan:
M –Leikitään, että sä kävelet jonkin pankin edustalla ja tarviit rahaa, niin sähän menet pankkiautomaatille? Eikö niin?
B –Joo!?
M –Sit sä otat ton ihanan Visaelektronis ja tunget sen pankkiautomaattiin..
B –Niin…
M -…ja näppäilet summan ja tunnusluvun?
B –Eikun toisinpäin.
M –Vittu, aivan sama! Eli näppäilet tunnusluvun ja sen jälkeen summan jonka haluat nostaa.
B –Juu!
M –Sen jälkeen kone antaa rahat ja kortin. Tämän jälkeen sulla on sit rahaa millä sä voit ostaa…
B –Nii…
M -…vaikka limpparia kioskilta. Eikö menekin näin?
B –Juu juu, tottakai!
M –No niin! Tämä kädessäni oleva pankkikorttikone on kuin pankkiautomaatti. Ekaks sä työnnät kortin tänne koloon ja sit laitetaan summa, niin kuin automaatilla.
B –Ööö, niin?
M –Tämän jälkeen sä näppäilet tunnusluvun ja painat entteriä! Sit sä saat rahaa, ja sillä rahalla sä voit sit maksaa ton sun juoman, niin kuin sen limpparin kiskalla, ja sä saat loput rahasta takasin.
B –Siis…
M –Toisin sanoen, kuvittele olevasi pankkiautomaatilla nostamassa rahaa. Joko sä nyt ymmärrät, että mitä mä tarkoitan, kun kysyn, että paljollekko kirjoitan?
B –Eihän se tolleen mee… En mä sieltä pankkiautomaatilta mitään osta!

Voin sanoa suoraan, etten koskaan olisi uskonut, että tallaista voi tapahtua.
Muu seuruekin yritti selvittää asiaa hänelle… niin yritti myös useat muutkin asiakkaat.
Onneksi ne lähtivät pois.
Eipä siitä illasta sen enempää.

p.s. Hei blondi! Jos satut lukemaan tän ja tunnistat ittesi, niin älä tule enää pubiin… Tai, jos olet tulossa, niin JÄTÄ SE VITUN VISAELECTRONIS SINNE PYÖREESEEN PEHMUSTETTUUN HUONEESEESI!!!!!

p.p.s Se loppuseurue, jotka olitte mukana. Jos tuutte vielä käymään, niin tarjoan kaljat. Rankkaa se oli teillekin.


http://kuvaton.com/kuvei/mainonta.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu